Täytyy sanoa ettei ollut mikään pikkujuttu vaikka Speedheater olikin käytössä. Pinta-alaa oli ~190 m2 ja aikaa kului 1,5 kk! Eli kaikki illat työpäivän jälkeen ja viikonloput siihen meni. En suosittele heikkohermoisille!
Kädet olivat tosi kovilla, kyynerpäistä alaspäin aivan jumissa, käsipäivää sanominenkin sattui. Nyt on ollut reilu viikko taukoa rapsuttelusta ja vieläkin käsissä tuntuu.
Aluksi homma tuntuu helpolta ja nopeasti etenevältä mutta ensimmäisen sateisen viikonlopun jälkeen mieli muuttuu.
En suosittele tätä työtä tehtäväksi kesälomalla, koska se voi parhaassa tapauksessa pilata koko loman. Onneksi itsekin sain tehtyä tämän hyvissä ajoin ja pääsen maalauspuuhiin jo nyt kesäkuun alussa. Heinäkuun kesäloman voi sitten käyttää lomailuun.
