Eilen tuli käytyä tontilla olevassa pienemmässä talossa (palvelee varastone tällä hetkellä) ja siellä huomattiin rapinaa lautakasasta tai oikeammin ehkä rouskutusta. Se oli aika kovaa kun kuului ihan selvästi n. metrinkin päähän.
Roudattiin laudat sitten ulos ja sahattiin muutamasta kohdasta ja sieltä tipahteli vaaleita noin puolentoista sentin mittaisia pulleita toukkia, osa oli vielä työntouhussa eikä antanut sahauksen häiritä. Kova ruokahalu niillä
Mikä ehkä huolestutti eniten että päärakennuksen kuistilta kuulin samaa rouskutusta ja huomasin että siellä on katossa pari lautaa joissa oli kaarnaa, ne kun poistettiin niin tuntui ettei rapinaa kuulunut enää (tilannetta täytyy tarkkailla).
Saunapuiksi menevät mokomat...
Yksi jännä juttu minkä huomasin pari kesää sitten, silloinkin oli tosi kuuma ajanjakso heinäkuussa, oli että kun lämpötila sisällä meni yli 25 astetta tuli sellaisia isoja lentäviä mustia koppakuoriaisia (tuttavien kesken ökköjä), silloin luulin että ne oli jauhopukkeja mutta en ole enää varma
Onko muilla ollut vastaavia "kohtaamisia"?


