maanma kirjoitti:
Ainoa haitta, jonka keksin on tilanteessa, jolloin tuuletus ei toimi ja vesi/kosteus tiivistyy levyyn ja lahottaa sen. Tämä olisi kuitenkin todennäköisempää tavanomaisella kuitulevyllä. Tuulensuojalevyssä on vahamainen pinta, jota pitkin tiivistynyt kosteus voi siirtyä pintaa alas.
Tällöin huomio kiinnittyykin mihin pisarat valuvat ja saumoihin, joissa olisi hyvä varmistaa "jatkuvuus". Ruotsalaisessa Älvsby ratkaisuussa kondenssi laitetaan valumaan kutterikaukaloon, josta tuuli sen kuivattaa.
Sanomattakin lienee selvää, ettei tätä levyä tarvita SPU/FinnFoam levyjen kanssa.
Tuossa tilanteessa on selvää, että on huomioitava katon eheys ja että katossa on kunnollinen ehjä aluskate, joka suojaa jo kattorakenteita tulevaa kondenssivettä, sekä pieniä vuotoja vastaan. Toinen seikka on tuulettuvan yläpohjan tärkeys, kaikki kostea höyry pääsee tuuletusaukoista ulos, eikä jää ulkokaton sisäpintaan.
Kun taas väittämä, ettei tarvitse huolehtia "Sanomattakin lienee selvää, ettei tätä levyä tarvita SPU/FinnFoam levyjen kanssa" ei pidä paikkaansa, sillä aivan yhtä lailla niiden päälle voi kertyä kosteutta, joka ilman lämpötiloista riippuen alkaa keräämään hometta pintaansa ja vaikka itse Finnfoam / Spu levy ei homehdu, niin kaikki muu kyllä ympärillä, joten sielläkin on huolehdittava ilmanvaihdosta. Poikkeus pukee kyllä säännön! Minulla on Spu levyt kattotuolien yläpinnassa, joten kaikki puurakenteet ns kuivalla puolen, mutta silti niidenkin ilman vaihdosta on huolehdittava, ettei rakennuksen sisäinen kosteus (sauna / suihku / ruuanlaitto ja tietenkin rakkaus vaimoon ala pilaamaan niitä

)