No niin, talon remontti aloitettu ja kellarin perunakellarista tulossa hyvää vauhtia viinikellari.
Pienen 2,4m2 tilan takaseinä oli tehty kipsilevystä, jonka raoista erottui selvästi styroksieriste. Kaikki mahdolliset kauhukuvat mielessä purin seinän ja totesin seuraavaa:
- Kipsilevyn alla kaksi kerrosta styroksia. Kaikki ehjän ja puhtaan näköisiä.
- Koolaukset kunnossa, ei näkyviä kosteuksia tai lahoa
- styroksien taakse laitettu noin 1,2m korkeuteen saakka rakennusmuovi!! Muovin yläpuolelta seinä näyttää kuivalta, alapuolelta sitten hieman erilaiselta. Ei haise eikä näkyvää hometta, mutta mielestäni kuitenkin kostean näköinen.
Seuraavaksi ajattelin muurata seinän eteen rivinteerauksen. Mitenkäs tuon taakse jäävän seinän kanssa, pitäisikö se kuivattaa vai jättää tuollaisenaan tuonne taakse? Millä sen saa kuivaksi?
Mistä tuon rivinteerauksen voi tehdä muusta kuin tiilestä? Onko jotain ohutta tarkoitukseen sopivaa materiaalia?
-EDIT-
Tarkan tutkinnan ja pohdinnan jälkeen totesin, ettei rivinteeraus tule onnistumaan. Seinän yläosa on laudoitettu, eli se on yläkerran välipohjan alaosa. Lisäksi seinässä on aukko, josta tuntuu veto. Näin ollen rivinteerauksen taakse jäävästä tilasta ei saa millään tiivistä. Mikäs tähän nyt olisi paras ratkaisu? Käsittääkseni tilaa ei saa päästää tuulettumaan, ainakaan yläkerran lautalattian sekaan.
Itse pohdin seuraavaa: Vanha seinä oli tuulettuva, pl se alaosan muovi. Teen uudelleen samalaisen seinän, mutta jätän sen vastakulmasta auki. Näin ilma vaihtuu tehokkaasti seinän sisällä. Samassa tilassa on muuten sekä tulo- että poistoventtiili, joten kierto tilassa on muutenkin hyvä. Mielestäni tämän tyyppinen ratkaisu ei aiheuta kosteuskuormitusta, koska sellaista ei ole aikaisemminkaan ollut. Lämpöeristyksen kannalta tämä ei liene mikään hyvä, mutta ainakin parempi kuin ei mitään.
Tämä entinen seinä oli siis kipsilevy - styroksi. Nyt meinasin vaan käyttää styroksin sijaan jotain muuta eristettä.
Onko ajatuksia tälläiseen pohdintaan?
Kuivaaminen vai ei ennen rivinteerausta - EDIT: Ei tiivisty
Kuivaaminen vai ei ennen rivinteerausta - EDIT: Ei tiivisty
Viimeksi muokannut akutin, Ti Maalis 25, 2008 23:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Olettaen että ko seinä on maata vasten sekä takaa että alhaalta, kohdistuu tuohon seinään aina jonkin näköinen kosteusrasite. Paikasta riippuen minkälainen. Jos muovin takana "vain" kostea niin itse en juuri huolestuisi tahi odottelisi. Tuon pitäisi melkoisesti kuivahtaa ihan muutamassa päivässä kun muovi on pois. IMO.
Tiilen lisäksi on erilaisia harkkoja, siporeksita lecaan ja kalkkihiekka (kahi) harkkoihin. Kaikista taitaa löytyä n.88mm mallia, jostain jopa aavistuksen ohkaisempaa. Jos viinikellaria työstämässä niin kyllä vanhat poltetut tiilet vaikka kaarta hahmotellen olisivat varmaan näyttävin ratkaisu...
-cahtty-
Tiilen lisäksi on erilaisia harkkoja, siporeksita lecaan ja kalkkihiekka (kahi) harkkoihin. Kaikista taitaa löytyä n.88mm mallia, jostain jopa aavistuksen ohkaisempaa. Jos viinikellaria työstämässä niin kyllä vanhat poltetut tiilet vaikka kaarta hahmotellen olisivat varmaan näyttävin ratkaisu...
-cahtty-
