Puulattian maalaus
Re: Puulattian maalaus
Noo, itse itselleni vastaten: Vielä pysyy lattiassa, kiiltoa ei ole ollenkaan verrattuna öljymaaliin. Pelkona on, että ajan kanssa kuoriutuu vanhan maalin päältä, kun en kaikkea maalia millään jaksanut poiskaa hioa.
Re: Puulattian maalaus
Minä maalailin vastaavan lattian Betoluxilla, sillä "myrkkyversiolla", ja hyvä tuli! Meillä on valkoiset puulattiat ja ne on niiin ihanat, olen äärimmäisen tyytyväinen : ) Maalasin samaisella maalilla myös ruokailuhuoneen lattian, jossa oli alla vanha maali. Sen hioin mahd. hyvin käsin. Hyvä tuli siitäkin. Eteisessä olen käyttänyt Betolux Akvaa, nyt kun me miehen kanssa täällä jo asutaan, niin ei oikein viitsi käryttää! Kuivumisaika oli molemmissa hyvä, tai Akvassa jopa supernopea.
Re: Puulattian maalaus
Niin tosta hiomisesta jäi mainitsematta, että yläkerrassa kokeiltiin koneellakin hioa, ja se homma loppui jo ennen kuin kerkesi kunnolla alkamaankaan. Järkkyä jälkeä. Käsin tulee priima, vaatii vaan hieman polvikestävyyttä ja kärsivällisyyttä! Me ei myöskään paikkailtu kaikkia pikkujälkiä tai lattiarakoja, vaan aika saa ja pitää näkyä hieman.
Re: Puulattian maalaus
Meillä parisen kuukautta ollut uusitussa makuuhuoneen lattiassa Betolux Akva.
Tummahko värisävy vaati kolme kerrosta, jotta lopputulos kelpasi mulle. Tosi nopeasti kuivui eli oikeesti piti olla melkoisen ripeä liikkeissään. Sama värisävy laitetaan muihinkin alakerran lattioihin jahka remontti etenee. Kaikki lattiat uusittava ja laitettava lisäeristettä painuneen sahanpurun lisukkeeksi.

Meillä on parin viikon aikana ilmestynyt viiruja lattiaan, kun lautojen välit alkavat "rakoilla auki" sieltä missä lattia vähän antaa jalan alla myöten. Muuten on pysytnyt hyvin kiinni. Ja onpas helppoa, kun pari naarmua ja kolhua on voinut paikata uudella maalilla vetäisemällä. Yön aikana kuivaa, eikä aamulla tarvi varoa sen kummemmin, eikä kohtaa huomaa.
Vinttiin tekaisin nopeasti uuden lattian pontatusta lastulevystä ja sen maalasin myrkky-Betoluxilla, kun sitä sattui olemaan jemmassa. Kaadoin pöntöstä lattialle, levittelin telalla puolessa tunnissa ja sitten ikkuna auki ja teippasin oven umpeen. Ja silti käryä tuli sisälle... Kuivumisaika olikin sitten kolmatta päivää kunnolla kosketuskuivaksi. Noin 10 asteen lämpötilassa ja aika kosteaahan nyt on ollut. Näyttäisi siltä, että yksi kerros riittää.

Kävimme viime viikolla eräässä pääkaupunkiseudun K-raudassa ja siellä kun kysyin Permoa, niin myyjä oli nauraa meidät pihalle ja totesi moneen kertaan, ettei on tainut kerran (!) työuransa aikana tilata Permoa, kaikkihan ne Betoluxilla lautalattiat maalaa...oli niin vakuuttava puheissaan, että taas vain hämmennys ja eikun takaisin tänne palstalle lukeen vielä kertaalleen näitä keskusteluja ja kokemuksia! Kyselin juuri tuosta vanhan maalin päällä pysymisestä, kun muistin näitä keskusteluja ja kuulemma minkäänlaista ongelmaa...mielenkiintoista ja hämmentävää!
Re: Puulattian maalaus
Kysy seuraavalla kerralla siltä myyjältä että montako neliötä lautalattiaa hän itse on maalannut kun niin hyvin on asiasta perillä... 
Jos se olis helppoo,olisin tehnyt sen jo.
Re: Puulattian maalaus
Käykää nyt hyvät ihmiset muuallakin kuin rautakaupoissa. Maaliasioissa kääntyisin oikean maalikaupan puoleen, pääkaupunkiseudulla kun varsinkin on varaa mistä valita.Kävimme viime viikolla eräässä pääkaupunkiseudun K-raudassa...
Ite vetäisin nyt männä viikolla Uulan puulattiamaalia tuulikaapin lattiaan. Lämpötila on tuossa tilassa ehkä noin 12-15 astetta, kun ei oo patteria saatu tohon vielä laitettua. Ovesta vetää ihan sikana. Maali oli yön yli kuivuttuaan päällä käveltävissä (hiukan nahkea) ja illalla sitten ihan kuiva. Levittelin telalla ohuelti ja sitten tasoittajalla perässä. Toinen kerta tulee laitettua kyllä vasta kun lämpenee. Mukavampi työskennelläkin kun ei tarvii palella.
Olohuoneen lattian tein kolme päivää ennen pojan ristiäisiä. Maalina edelleen Uula. Eka kerta kuivu yön yli kun illalla maalasin, toinen kerta seuraavana aamuna ja sitä seuraavana päivänä kalustettiin. Ja kesti ihmisten kävellä kengät jalassa ristiäisissä ihan täysin. Joten kyllä tuo Uula kuivuu mielestäni aika nopsaan kuitenkin.
Entinen Uulatuotteen edustaja. Leipätyö Colorialla tällä hetkellä.
Re: Puulattian maalaus
Uulan ihan ikioma tuoteseloste sanoo näin:

Kukin tietty kalustaa ihan silloin kun haluaa.KUIVUMISAIKA +20°C, ilman suht. kost. < 50% Pölykuiva n. 6 h:n kuluttua. Päällemaalattavissa noin vuorokauden kuluttua.
Kovettuminen jatkuu vielä n. kuukauden ajan. Huom. Lämpö ja valo nopeuttavat kuivumista.
Re: Puulattian maalaus
No juu, meillä oli vähän pakko laittaa tavarat paikoilleen kun ristiäisvieraat oli pakko johonkin sijoittaa istumaan ja syömään. Pikkasen jänskätti kyllä mutta aattelin ottaa riskin, että vieraat on oltava keittiössä kun sillit suolassa kun olkkarin lattia on just maalattu ja sinne ei voi mennä...
Ja hyvin tuo maalipinta on tosiaan kestänyt vaikka tiedän, että kovettuu hitaasti. Ei oo jälkiä, naarmuja tms. missään.
Entinen Uulatuotteen edustaja. Leipätyö Colorialla tällä hetkellä.
Re: Puulattian maalaus
Maalasin parvella olevan kapeasta laudasta tehdyn lattian vastikään Permolla ja mietin mikä mahtoi mennä vikaan kun lattiassa on siellä täällä pieniä teräviä "röpelöitä", ja miten tämän saisi korjattua.
Kuluvatko käytössä pois vai tulisiko lattia hioa kevyesti ja maalata vielä kerran? Kenties reilusti ohennetulla maalilla?
Tuntuvat kädellä lattiaa pyyhittäessä, mutta eivät häirinneet kun äsken tepastelin siellä sukat jalassa. Parvea käytetään makuuhuoneena ja se on lähes kauttaaltaan matalaa tilaa, joten lattian kulutus ei kovin valtaisaa.
Maalasin ilmeisesti liian ohuita kerroksia, sillä ohjeen mukaan tuon vajaan 3 litran purkin olisi pitänyt riittää 14 neliön parvelle juuri kaksi kertaa, mutta lattia on nyt maalattu kolmesti ja vielä on hieman maalia jäljellä. En saanut selville mikä käsittely lattiassa oli aikaisemmin, vaikutti sävytetyltä lakalta mutta oli kumman pehmeä... Lattian päällä oli ollut muutaman vuoden laminaatti ja muovinen askeläänieriste, itse parvi on rakennettua 90 -luvun alkupuolella. Ennen maalausta tehty maalipesu + hiottu himmeäksi.
Lattian on juuri nyt mieleisen näköinen, tasaisen värinen mutta elävä pinta joten kovin tuhtia kerrosta maalia en siihen enää mielelläni laittaisi, ettei siitä tule liian kliinisen valkoinen.
Olisko kokeineimmilla nikkareilla neuvoa ja niksiä, oli ensimmäinen kerta kun maalasin lattiaa

Aika jännää, että useimmat näkyy hiovan ja kittaavan vanhoja lautalattioita ennen maalausta.
Meillä "laiskana" vaan vetäistiin maalipesulla ja maalattiin päälle. Mun mielestä ehdottomasti hienoin on lattia, jossa näkyy elämisen jälki, lautojen raot jne. Yksi pätkä lattiaa jouduttiin tekemään uudesta ja maalattuna se on tasaisen levyn näköinen, rakoinen vanha lattia miellyttää silmää enemmän. Olohuoneeseen jouduttiin vaihtamaan eristeet ja sielläkin irroteltiin vanhat laudat ja laitettiin takaisin,ettei lattiasta tule liian tasainen..
Onneksi kuitenkin omasta talostaan voi tehdä juuri sellaisen kuin haluaa, eli eihän näistä makuasioista voi kiistellä
Niin ja Permoa käytettiin ja ihan tyytyväisiä ollaan. Keittiössä on aika kulunut, mutta omapa on syy, kun ei ole saanut laitettua tassuja tuolien jalkoihin..

Ne pienet röpelöt ovat joko hiomapölyä tai sitten puun pinnasta nousseita kuituja, jos on hiottu niin paljon että puhdas puu on tullut näkyviin. Jos on mahdollista, niin kannattaa hioa kevyesti röpelöt pois ja vetää vielä yksi kerros maalia. Ei ne kulumalla kovin äkkiä tasoitu. Omassa talossa kun yhden huoneen vanhat laudat hiottiin ennen maalausta, niin hioja erikseen muistutti, että ensimmäisen maalauskerran jälkeen pitää "karvat" hioa kevyesti matalaksi ja siivota pölyt huolellisesti ettei lattiaan jää röpelöisiä kohtia.
Omasta mielestäni pohjustuksena kevyt hionta on kätevämpi kuin maalipesu, joka vaatii kohtuullisen huolellisen huuhtelun. Himmennyshiontaan ei kovin paljon aikaa mene, kun ei tarvitse hioa puuta puhtaaksi.

Likaa, pölyä ja kaiken maailman haituvia sekä ilmakuplia ne näyttivät olevan. Kevyt hionta ja kunnollinen roskien putsaus (imurointi ja nihkeällä pyyhintä) ja seuraavana päivänä kevyt kerros hieman ohennettua maalia niin voila, hyvä tuli.
Keskiviikkona maalattu ja ensi viikolla listaa ja kalustetta. Nyt sen verran hieno keli ja viikon ainoa vapaa, että pihalle projektin jatkoa suunnittelemaan
Keskiviikkona maalattu ja ensi viikolla listaa ja kalustetta. Nyt sen verran hieno keli ja viikon ainoa vapaa, että pihalle projektin jatkoa suunnittelemaan
-
Pekka Huhta
- Moderaattori

- Viestit: 3433
- Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
- Paikkakunta: Espoo
Re: Puulattian maalaus
Yksi semmoinen tähän liittyvä niksi joka kannattaa pitää mielessä: älkää koskaan ruvetko maalaamaan tai lakkaamaan samoissa vaatteissa, joiden kanssa olette hioneet pinnat. Lattia on siinä hommassa pahin, kyllä sieltä paidanhihan kankaan uumenista varisee pölyä ja kökköä maaliin vaikka kuin olis itsensä pihalla muka tampannut puhtaaksi.
Ei tule äkkiseltään hoksanneeksi, että maalaamistakin varten on "dresscode", mutta näin on. Aina semmoista kiiltävää pintaa maalatessa ja erityisesti lattiahommissa töihin kannattaa ruveta vaan just pesukoneesta otetuilla vaatteilla.
Nimimerkillä "eräänkin neliön oon yrittänyt pianolakkaa veneenkanteen"
Se ei venekatoksen naulassa roikkuneet sarkahousut jalassa käy.
Pekka
Ei tule äkkiseltään hoksanneeksi, että maalaamistakin varten on "dresscode", mutta näin on. Aina semmoista kiiltävää pintaa maalatessa ja erityisesti lattiahommissa töihin kannattaa ruveta vaan just pesukoneesta otetuilla vaatteilla.
Nimimerkillä "eräänkin neliön oon yrittänyt pianolakkaa veneenkanteen"
Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/