sofi kirjoitti:Kiitos . Juu, Kymijoen varrella, Siikakosken kohdalla. Alempana on Kokonkoski.
No nyt iski kateus!Olen kalastellut Siika-ja Kokonkoskella noin 15 vuotta ja monesti ajatellut miten hienoa olisi asua kosken rannalla.Tuo on todella hienoa seutua joten onnittelut vaan uuteen kotiin.
Kiitos kaunis . Mutta kade ei sitten kannata ollakaan kuin ehkä kalamiehen tuosta rannasta ja tonttiin liittyvästä kalastusoikeudesta. Remontoitavaa nimittäin totisesti piisaa ja tämä ei aivan ole paikka meitä varten. Meidän paikkamme olisi ollut maatila, jonne olisimme isompia ötököitäkin voineet haalia ja saaneet enemmän satoa omilta mailta. Maatila, jonka ostimme viime vuoden alussa siis ja joka tällä hetkellä on julistettu mikrobivaurioiden ja hengenvaarallisten sähköjen vuoksi asuinkieltoon jne. Muutto tähän uuteen kotiimme (lapsuudenkotini) onpi pakon sanelema juttu; isäni ei tarvitse yksin talossa asuvana tuon kokoista taloa ja tonttia jo iäkkäänä hoidettavakseen, me taas tarvitsemme tilaa perheen kasvaessa. Isäni muuttaa tähän kaupunkikaksioomme, jossa olemme nyt puolisen vuotta asustaneet ahtaasti evakossa hometalostamme, ja me muutamme tuohon hänen taloonsa, joka siis uusittava kaikkinensa (ensinnä turvallisuuden ja toimivuuden osalta: vedet, viemäröinti, sähköt.... Pinnoilla ei niin kiirusta) Vaihtokauppa siis solmittiin.
Ei hometaloa voi rempata. Ei siitä jäisi edes hormia pystyyn (hormikin kasvaa sädesientä neljällä plussalla + homeita). Oikeutta käydään tulevat 3-4 vuotta myyjiä vastaan (yli vuosi jo tapeltu). Kaupanpurkua vaadimme. Mutta tästedes tässä ketjussa puhun vain uudesta rojektistamme. Mutta yksityisviestillä voi toki tiedustella hometorppa-asioista, jos jotakuta ko. prosessi tai jokin hometaloihin yleisesti liittyvä sattuu kiinnostamaan.
Ilmalämpöpumppu piti asentaa eilen. Myöhään soitti firman edustaja että eivät ehdikään. Tulivat tänään - asennus parhaillaan käynnissä. Kaupungin veteen ja viemäriin liittyminen myös edennyt; mylläys alkaa piakkoin. Huomenna tulee kaivuu-ukko tonttia tutkailemaan putkien vetämistä silmällä pitäen .