vieläkö voi maalata

Maalaus ja varsinkin maalit jakavat mielipiteitä ja ansaitsevat oman osion
Pekka Huhta
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 3433
Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: vieläkö voi maalata

Viesti Kirjoittaja Pekka Huhta »

Noo, saa ne maassakin maalata, mutta tiedät sitten rupeavas aikamoiseen urakkaan. Tee paljon välirimoja niin että voit maalata rimoja monta kerrosta päällekkäin. Sinkkimaalin kanssa ei isoa vahinkoa käy vaikka siinä nyt väliriman kokoinen tuhraantunut alue olisikin. Mutta voihan sen sinkin tietty vetää ihan valmiiseenkin seinään, ei se hukkaan mene :-D

Sen sinkin kanssa pitää tosissaan olla varovainen: jos maalaat keväällä laudat ja lyöt ne seinään, niin auringonvalo kovettaa sinkkipohjan noin kuukaudessa semmoiseksi että siinä ei enää maali tahdo pysyä. Tämä on ihan karua kokemusta, olen joskus työnteon lomassa unohtanut jonkun sinkkipinnan maalata ja jos sille yrittää vetää parin kuun päästä maalia niin se on seuraavana keväänä jo hilseillä. Omastakin talosta oon joutunut kuistin listoja ja ikkunan vuorilautoja maalaamaan uusiksi ihan tän takia. Eli tee sitten vaikka niin että pohjamaalaa yhden seinän laudat, paukuta ne seinään, vedä kerros pintamaalia ja vasta sitten rupeat pohjamaalaaaan seuraavia.

Mielestäni pellavaöljymaali olisi aina hyvä vetää rengaspensselillä. Sinkki aina sillä ja mieluummin pintakin. Tavallisella littanalla siveltimellä pinnasta tulee liian paksu ja maali valuu helposti. Sillä ei myöskään saa hierottua maalia kiinni niin hyvin. Litteääkin pensseliä kannattaa pitää työmaalla, sellaisella on hyvä rajata listoja, pienempi rengaspensseli käy siihen hommaan myös hyvin.

Jos jännäät korkealla niin pari neuvoa korkeella pärjäämiseen. Vaimolla on myös korkean paikan kammoa ja sen kanssa pitää vaan pärjätä.

Ensinnä, tasakertaan asti pärjää kauniisti lavatikkailla. Niitä on paljon nopeampi siirrellä kuin telineiä ja tuo lava tekee ihan oikeaa turvalisuuden tunnetta. Lava myös siirtää tikkaat sen verran seinästä että asento on parempi ja yllät maalaamaan paljon enempi. Eikä vähäistä ole sekään että lavalle saa kaikki tavarat hyvään järjestykseen. Ohessa pari mallia lavalle: joko kaksiosaisten alutikkaiden yläosaan rakennettu reilun kokoinen lava (lavan kansi noin 40 x 80 cm) taikka ihan vaan pönkkäpuut jotka työntää tikkaita vähän kauemmas seinästä.

Kuva
Kuva

Kun menet ylös, niin vie kaikki mukanasi. Kun itse maalaan korkealla, niin sinne ei viitti rampata joka kerta. Sitä varten kannatta tehdä maalipakki: seinämaalia, listamalia ja pensselit molemmille. Tossa pakissa on kaksi pensseliä seinämaalille (pienempi rengaspensseli rajauksiin) ja yksi valkoiselle. Talouspaperirullan hylsy on siinä välissä hyvin keskeisessä roolissa pitämässä pensselit erillään toisistaan :-D Noiden lisäksi vielä molempiin takataskuihin roikkumaan lakanarätti jolla saa pyyhkiä pensselinvarsia ja sormiaan välillä kuivemmaksi niin ei tarvitse maalinliukkailla sormilla pidellä pensselinvarresta ja tikkaista kiinni.

Kuva

Kiipeäminen on kaikkein epämukavimman tuntuista ja oikeastikin turvattominta hommaa tikastöissä, niin että sen minimointi on viisasta. Eipä tuonne ylös ihan kauhean montaa kertaa olis viitsinyt rampata eri pensseleitä ja eriväristä maalia hakemaan. Yleisön säästämiseksi rajataan tosta kuvasta alin kahdeksan metriä pois :-D

Kuva

Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
Tomppa
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2393
Liittynyt: To Maalis 30, 2006 13:42
Paikkakunta: Suomi

Re: vieläkö voi maalata

Viesti Kirjoittaja Tomppa »

Tästä on ollut ennenkin juttua mutta täytyy taas todeta että on hullun hommaa maalata tikkailta noilla korkeuksilla.Tästä kuvasta ei korkeus tule ilmi mutta se on korkealla!Mun mielestä ei missään tapauksessa nykypäivänä kannata tuollaiseen ryhtyä kun kaikenmaailman nostovehkeitä on vuokraamot puolillaan joilla työstä tulee todellakin turvallisempaa.
Yksi tuttu peltiseppä teki tikkailta räystäspellityksiä ja kun keskittyminen hieman herpaantui niin toinen jalka lipesi puolalta tikkaan läpi ja kaveri kaatui taaksepäin ja tämä tikkaalta livennyt jalka meni kolmesta kohdasta poikki taittuessaan puolien välissä.Onneksi korkeutta ei ollut niin paljon että olisi käynyt hengen päälle vaikka aika lähellä sekin taisi olla.Sillä kertaa selvittiin vain pitkällä sairaslomalla ja ikuisesti puolikuntoisella jalalla.
Jos se olis helppoo,olisin tehnyt sen jo.
Bily
Jäsen
Jäsen
Viestit: 266
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 23:02
Paikkakunta: Suomi

Re: vieläkö voi maalata

Viesti Kirjoittaja Bily »

Eihän sitä nykypäivänä edes Työturvallisuuskeskus anna tuollaisilla telineillä työtä tehdä.
Pekka Huhta
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 3433
Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: vieläkö voi maalata

Viesti Kirjoittaja Pekka Huhta »

Maalausasioihin muuten aikaperspektiiviä: mun edellisen ja tän viestin välissä maalasin vaimon kanssa just meidän eteisen katot ja seinät, noin 60 neliöö. Maalausaikaa meni neljä ja puoli tuntia tohon 60 neliöön, siinä on vähän paljonlaisesti aikaa kun piti käsivaralta rajailla listoja ja rappusten reunoja.

Mä myönnän että tuo tikaskuva on hullu paikka enkä tommosiin katonharjajuttuihin muita kehota. Sen takia tuli tuo vähän hillitympi kuvakin valkattua, mulla vaan ei ole kuvaa semmoisesta hillitystä työskentelykorkeudesta. Sen sijaan tasakertaan asti nuo lavatikkaat on aivan kunnolliset: tossa ekassa kuvassa ne on venytetty niin ylös kun ne on syytä venyttää. Ja ihan selväähän on, että tommoiselle lavalle ei mennä seisomaan vaan maalatessa seistään tikkaalla ja lava on työtasona ja pöytänä edessä.

Kyllä mäkin tuon päädyn skrabasin Dinon korista päin, mutta on se kyllä saastasen kallis värkki jollekin räystäänalusseinälle, eikähän sitä oo mitenkään helppo saada edes mahtumaan joka pihaan. Toisaalta siinä on se hyvä puoli että työ tulee tehtyä nopeaan kun vuokra on kauhee. Tuo tikaskuvan päädyn kolmio tuli tehtyä sillä tavalla että seinä skrabattiin ja maalattiin tasakertaan lavalta. Perjantaina hain Dinon ja aloitin skrabauksen, lauantaina alkuiltapäivästä se oli skrabattu ja vedin suoraan sinkkipohjan päälle ja sunnuntaina tuli välimaalaus pintamaalilla. Noilta tikkailta maalasin vasta myöhemmin sitten varsinaisen pintamaalin, enkä niin pientä hommaaa varten kyllä ruvennut lavaa vuokraamaan.

Toi vesahy:n tarina räystäänalusten maalaamisesta pyöri mielessä kun maalasin eteisen kattoa. Kyllä sitä nyt toistakymmentä neliöö on kuitenkin, mutta en mä saanut maalia ihan edes pensselinvarteen asti, sidehylsyn päältä piti pariin kertaan pyyhkäistä rätillä. Ylöspäin maalatessa pensselin kärkeä kastetaan maksimissaan sentin verran maaliin ja seinääkään maalatessa ei paljoa enempää. Niin että jos maalia on kainalossa asti niin se on tekniikkakysymys. :-D

Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
Janetski
Jäsen
Jäsen
Viestit: 265
Liittynyt: La Helmi 16, 2008 22:03
Paikkakunta: Joroinen

Re: vieläkö voi maalata

Viesti Kirjoittaja Janetski »

Niin että jos maalia on kainalossa asti niin se on tekniikkakysymys.
Juuri näin. Valuvalle maalille oli olemassa niksipirkka-ohje. Pullosta, kanisterista tms. leikataan siveltimen varteen sopiva kaukalo, johon valuva maali sitten valuu maalatessa. Siitä voi sitten kaataa purkkiin takaisin aineet ettei mene hukkaan. Puunsuoja-aineilla, jotka yleensä valuvat aika lailla, on ihan toimiva niksi varsinkin kun maalataan räystään alusia tms.

Pellavaöljymaali jos valuu, niin silloin sitä on auttamattomasti liikaa tai ohennettu tosi liruksi ja jälki on sitten sen mukaista.
Entinen Uulatuotteen edustaja. Leipätyö Colorialla tällä hetkellä.
Avatar
Hower
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1866
Liittynyt: To Elo 25, 2005 13:00

Re: vieläkö voi maalata

Viesti Kirjoittaja Hower »

P. Huhta: Mä myönnän että tuo tikaskuva on hullu paikka...
- onhan sulla kuvassa sentään lippalakki päässä turvakypäränä putoamisen varalta... :razz:
Avatar
vesahy
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3354
Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa

Re: vieläkö voi maalata

Viesti Kirjoittaja vesahy »

Pekka Huhta kirjoitti:... tehtiin naapureiden kanssa pikkuista vajaa sata metriä umpilauta-aitaa. Kun ne maalattiin irtolautoina molemmin puolin, niin lautaneliöitä meni semmoinen vähän vaille parisataa, eli pyöreästi saman verran kuin isossa rintamamiestalossa. Ne maalattiin kertaalleen irtona ja kerran kasattuina elementteinä. Vaikka meitä oli yleensä iltaisin kolmesta kuuteen ihmistä maalaamassa, niin pelkkään maalaamiseen meni kolmen viikon illat ja viikonloput, pari viikkoa irtolaudoille ja muutama hassu päivä valmiille elementeille. Verrokkina sitten valmiin seinän maalaamiseen: mulla menee yksin yhden suoran seinän maalaamiseen tasakertaan asti suunnilleen kolme neljä tuntia, niin että ero irtolautojen maalaamiseen ja pyörittelyyn on aivan hervottoman iso.
Pekka
Oletkos Pekka miettinyt mitä tuo noin hervottoman iso ero tulee? Maalattavaahan on melko tarkkaan sama ala molemmissa tapauksissa ja oletan, että itse maalaustekniikkakin on suurin piirtein sama. Jos sen seinän laudat on levitettynä tasaiselle alustalle pitkälleen, niin kestääkö niiden maalaus silloin noin paljon kauemmin kuin seinään naulattuna? Eron on pakko syntyä siitä, miten työn organisoi, miten maalattavia lautoja siirrellään, pinotaan, käsitellään. Itse olen tätä miettinyt tosi paljon kun tässä pakkasilla ei muutakaan oikein pysty asian hyväksi tekemään. Olen ajatellut jalostaa tuota välirima-ajatusta sen verran, että pätkin neljän tuuman laudasta metrin pätkiä ja ruuvaan niiden päihin kolmen sentin rimasta katkotut pätkät. Kun yksi kerros lautoja on maalattu, niin asettelen nämä välipulikat sen kerroksen päälle ja kun panelit ovat tuuman paksuja, niin niiden ja väliriman väliin jaa viiden millin ilmatila. Yhteen kerrokseen menee seitsemän panelia ja jos lähden siitä, että käsittelen kymmenen kerrosta kerrallaan niin siinä on jo seitsemänkymmentä yhtäaikaa maalaamossa käsittelyssä eli melkein yhden täyden seinän verran. Kaikenkaikkiaan liiterissä on taaplattuna noin 270 kappaletta viiden metrin pituisia paneleita. Kun kannoin ne tien vierestä puutarhan läpi liiteriin, niin siihen meni aikaa runsas päivä. Tosin olkapää oli aika herkkänä sen jälkeen.

Itse maalaamista olen pohtinut monelta eri kantilta. Joululahjaksi saamallani navigaattorilla totesin, että panelia on suurinpiirtein saman verran kuin meidän postilaatikolta naapurin maajussin portille eli 1,3 kilometriä. Mietin, että jos joutuisin käsipelillä maalamaan sille matkalle sulkuviivan tien keskelle, niin jumalattoman pitkä matkahan se on. Ja kun sen joutuu tekemään vielä kahteen kertaa (seinässä sitten se viimeinen päällemaalaus). Ja jossain vaiheessa pitää julmimpiin okasapaikkoihin sipaista vielä oksalakkaakin. Maalaisinko saman määrän neliöitä paikallisen S-Marketin pihalla pysäköintikenttään yhtenä alueena nopeammin? Luultavasti, tai oikeastaan ihan varmasti.

Tulipa myös mieleen anopille muutamia vuosia sitten lahjoitettu puutarhakeinu. Se tuli valmiina pihalle ja minä heti katsoin, että se on syytä sivellä puunsuoja-aineella, kuultavalla. Vaikka kuinka yritin tehdä maalusken järjestyksessä niin hankalaa oli, pintoja riitti joka suuntaan. Ja loppujen lopuksi seuraavana päivänä huomasin, että käsinojan yksi sivu oli jäänyt kuitenkin ilman sivelyä (ja on edelleen vielä tänäkin päivänä). Jos keinu olsii ollut pihalla palasina, niin maalaus olisi ollut paljon helpompaa ja nopeampaa.

Toivottavasti tämä ei tunnu luiskahtaneen inttämisen puolelle. Syntymälaiskana jasiihen päälle vielä insinöörin koulutuksen saaneena etsin tietenkin mahdollisimman helppoa ratkaisua. Pois lukien se mahdollisuus, että muija maalaisi, ei se suostu kun minäkään en imuroi.

p.s. siitä räystäitten maalamisesta vielä. Maalit taisi sekoittaa isäni isoveli Mikko-setä, joka oli maalarimestari, armoitettu huuliveikko ja kuten tarujen maalarit yleensä, myös vilpitön viinan ystävä. Vannotti minuakin, että käyn sitten joskus kaatamassa lasin rommia hänen haudalleen. Maalin koostumuksesta en muuta tiedä kuin että valuvaa tavaraa se oli. Aina kun tulee puhe "ranneohennuskesta" niin muistan tuon pakkotyöurakkani. Jossain vaiheessa isäni sitten toi lainaksi saaneensa maaliruiskun, joka liitettiin pölynimurin letkuun ja letku imurin puhalluspuoleen kiinni. Tätä varten maalia piti sitten ohentaa lisää. Ja lopputulos? Maalattu pölynimuri ja kirjavat seinien yläosat. :roll:
Pekka Huhta
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 3433
Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: vieläkö voi maalata

Viesti Kirjoittaja Pekka Huhta »

vesahy kirjoitti: Oletkos Pekka miettinyt mitä tuo noin hervottoman iso ero tulee? Maalattavaahan on melko tarkkaan sama ala molemmissa tapauksissa ja oletan, että itse maalaustekniikkakin on suurin piirtein sama. Jos sen seinän laudat on levitettynä tasaiselle alustalle pitkälleen, niin kestääkö niiden maalaus silloin noin paljon kauemmin kuin seinään naulattuna? Eron on pakko syntyä siitä, miten työn organisoi, miten maalattavia lautoja siirrellään, pinotaan, käsitellään.
Kyllä mulla vauhti tulee siitä että seinässä maalaa ison alueen kerrallaan eikä jää nyhvertämään yksittäisten lautojen kanssa. Maassa seisten teen yleensä semmoista käsivarren mittaista palstaa kerrallaan pystyyn tai vaakaan, riippuen kumpaan suuntaan panelointi on. Sitä saa juostua sukkelaan, kun työasento pysyy koko ajan samana ja juoksee vaan palstaa eteenpäin.

Maassa maalatessa myös kanttien kanssa menee pirusti aikaa ja valumia tulee sikana teit mitä hyvänsä. Maalausteline ei voi olla kovin leveä: semmoinen että yhtään kumartelematta tai jumppaamatta ylttää maalaamaan keskelle tellinkiä asti. Mulla on myös se että öljyllä maalatessa käytän aika lailla voimaa: hommasta ei tule mitään jos toisella kädellä pitää pitää laudasta kiinni ettei se lähde kiitämään telineeltään edes takas.

Työtehosta ja vauhdista kuolee puolet siihen että joutuu maalaamaan hitaasti, lauta kerrallaan ja koko ajan lautakasaa edestakaisin kävellen. Lisäksi jälki on ainakin itse maalaamanani huomattavan paljon huonompaa maassa maalaten, mutta siitä saattaa iso osa johtua turhautumisesta ja siitä että yritän samaa vauhtia kuin seinällä vaikka maassa maalaten semmoiseen ei ole edellytyksiä. Valumat kannattaa pyyhkiä sitten huolella, jos ne pääsee kovettumaan kunnolla niin sulla halkee pontit tai vähintään ne jää löysälle kun yrität paukuttaa lautoja maalinknööleineen paikalleen.

Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
?keskellä kämmentä
Jäsen
Jäsen
Viestit: 745
Liittynyt: Su Loka 14, 2007 23:03
Paikkakunta: Tampere
Paikkakunta: Tampere

Re: vieläkö voi maalata

Viesti Kirjoittaja ?keskellä kämmentä »

Sopiiko
Työturvallisuuskeskus
ja rintamamiestalo samaan lauseeseen... :shock:
jos ei tee mitään, ei tule vahinkojakaan :)
Bily
Jäsen
Jäsen
Viestit: 266
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 23:02
Paikkakunta: Suomi

Re: vieläkö voi maalata

Viesti Kirjoittaja Bily »

?keskellä kämmentä kirjoitti:Sopiiko
Työturvallisuuskeskus
ja rintamamiestalo samaan lauseeseen... :shock:
Sopii, jos kyseessä on peltiyritys tai mikä tahansa rakennusfirma.
Avatar
pelkka
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2054
Liittynyt: Pe Heinä 20, 2007 23:58
Paikkakunta: Läntinen Uusimaa

Re: vieläkö voi maalata

Viesti Kirjoittaja pelkka »

(nostanpa tätä keskustelua kevään kunniaksi hiukan ylös, se kun sisältää olennaisia asioita pellavaöljyllä maalaamisesta)
Avatar
vesahy
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3354
Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa

Re: vieläkö voi maalata

Viesti Kirjoittaja vesahy »

Huhdan Pekka varoittelee kovasti tuosta sv-pohjamaalin lasittumisesta lyhyessäkin ajassa, ihan kokemusperäisesti. Mutta jos sen päälle maalataan aito pellavaöljymaali, niin miten pian siihen on sitten vedettävä viimeinen peittokerros? Kovettuuko myös tuo välimaalaus sellaiseksi, että viimeiseen kerroksen pysyminen aiheuttaa ongelmia?
Pekka Huhta
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 3433
Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: vieläkö voi maalata

Viesti Kirjoittaja Pekka Huhta »

vesahy kirjoitti:Huhdan Pekka varoittelee kovasti tuosta sv-pohjamaalin lasittumisesta lyhyessäkin ajassa, ihan kokemusperäisesti. Mutta jos sen päälle maalataan aito pellavaöljymaali, niin miten pian siihen on sitten vedettävä viimeinen peittokerros? Kovettuuko myös tuo välimaalaus sellaiseksi, että viimeiseen kerroksen pysyminen aiheuttaa ongelmia?
Välimaali ei lasitu, seuraavan kerroksen voi vetää vaikka ensi kesänä. Sinkissä vaan on niin paljon vernissaa ja sinkki kovettaa pintaa muutenkin, että seuraava kerros ei saa kunnolla kiinni.

Eli välimaalauksen jälkeen aikarajaa ei ole.

Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
Avatar
vesahy
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3354
Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa

Re: vieläkö voi maalata

Viesti Kirjoittaja vesahy »

Ajelin tänään rautakaupoissa ja etsin kunnollista rengaspensseliä. Aika harvinaista tavaraa tuntuu olevan, hyllyissä kun on enemmänkin kahden euron ja viiden lattapensselin settejä. Ne ovat siinäkin mielessä onnettomia paketteja, että jokainen pensseli on eri kokoa, isot ja pienet pakkaavat jäämään yli. Ei mulla näille muuta käyttöä yleensä ole ollut kuin vaimon kukkakeppien sively puutarhassa ja laiturin pintalautojen sutiminen kyllästeellä.

Kunnon rengaspensseliin joutuu sijoittamaan parikymppiä joten ei sitä ihan kertakäyttöisenä kannata kohdella. Pekan hoito-ohjeet ovat todella mainiot.
Avatar
pelkka
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2054
Liittynyt: Pe Heinä 20, 2007 23:58
Paikkakunta: Läntinen Uusimaa

Re: vieläkö voi maalata

Viesti Kirjoittaja pelkka »

vesahy kirjoitti:Kunnon rengaspensseliin joutuu sijoittamaan parikymppiä joten ei sitä ihan kertakäyttöisenä kannata kohdella. Pekan hoito-ohjeet ovat todella mainiot.
Joo, näin on. Maksoin markka-aikana omista pö-maalaussiveltimistäni jotain reilut 200 mk kappale, ostin kolme: sv-pohjamaalille omansa ja pintamaalille (okra) kaksi maalareiden määrän mukaan. Tuohon hintaan niitä tuli myös kohdeltua hyvin, ja ne ovat edelleen käytössä: jossei hiiret syö talvella niin kestävät mun loppuelämäni ajan. Niillä on mukava maalata. Noita kevyempiä pensseleitä tulee kohdeltua kevytmielisemmin, johtuiskohan siitä että niitä tuli talokaupan mukana aikanaan jotain kuutisenkymmentä... joku lienee joskus saanut halvalla!

pelkka
Vastaa Viestiin