yritin selata vanhoja aiheita mutta en löytänyt vastausta omiin ongelmiini...
Eli 1,5 kk on nyt asuttu -47 rakennetussa rmt:ssä. Kellari on kylmä, suurelta osin maapohjainen, betoniseinät, muutamia ikkunoita ja osan edessä villat, tilassa lisäksi vesi- ja viemäriputkia (muovia, eristetty villalla siten että edellisen omistajan mukaan eivät ole jäätyneet). Aikaisempi omistaja oli käyttänyt tilaa mm. halkovarastona, kellarissa olikin läjä lahoja ja homeisia puita ja telineitä. Nämä roudattiin pihalle ensi töiksemme ja talon ilma muuttui selvästi raikkaammaksi, ilmeisesti korvausilmaa oli tullut kellarista. Hiekkapohja on sinänsä kuiva, ei tule vettä sisään. Betoniseinissä kasvaa jonkin verran valkoista pumpulimaista kasvustoa ja paikoin myös tummaa ikävän näköistä jotain, sientä ehkä sekin. Salaojia ei ole ja sadevedet täytyy ohjata kauemmaksi talosta pikapuoliin. Tarkoituksena ei ole muuttaa kellaria mihinkään asumis- tai edes harrastekäyttöön, se saa olla varastona siten että mitään orgaanista ainetta, kuten puita siellä ei säilytetä, lähinnä työkaluja , renkaita jne.
Tuntuu kuitenkin että ajoin kellarista edelleen tulee ilmaa = hajua asuintiloihin ja sen tuuletus pitäisi saada kuntoon. Riittääkö että laitetaan sokkeliin tuuletusventtiilejä ja minkä verran niitä pitäisi olla (maapohjakellarin pa n 20 m2)? Eikö nämä venttiilit pitäisi pitää auki ympäri vuoden, vai pitääkö osan vuotta olla kiinni tai pienemmällä? Klooripitoisella pesuaineella on jo hinkutettu seinät ja kasvustot ainakin pyörtyivät hetkeksi
PS: tämä on älyttömän hyvä palsta, varsinkin aloittelevalle ja tumpelolle rmt-asukille melkeinpä korvaamaton!


