No tuleeko ne seinät homehtumaan?

Maalaus ja varsinkin maalit jakavat mielipiteitä ja ansaitsevat oman osion
Vastaa Viestiin
ansi
Jäsen
Jäsen
Viestit: 210
Liittynyt: To Helmi 23, 2006 8:34
Paikkakunta: Nastola

No tuleeko ne seinät homehtumaan?

Viesti Kirjoittaja ansi »

Tarkoitus olisi pikapuoliin maalata kuistin ulkoseinät Uulan petrooliöljymaalilla. Olen noita keskusteluja aiheesta silmäillyt, mutta vielä mietityttää mahdollinen tuleva homehtuminen.
Kun tuolla muualla (niillä huonoilla) foorumeilla jupisevat, että petrooliöljymaalilla (ja nimen omaan kai Uula?) maalattu pinta homehtuu jo heti kohta ja sitä saa sitten koko ajan olla putsaamassa.

Meillä on siis kysessä pohjamaalaamaton vuorilauta (hienosahattu muistaakseni), joka on laitettu seiniin viime kesänä ja käsitelty Uulan homeenestolla. Viime kesä kun oli mitä oli, niin homeenestosta huolimatta vuorilautojen pinta alkoi kasvaa kaikenlaista mitäliekasvustoa, vihreetä ja sinistä. Nyt pesastiin seinät homepesulla ja vedettiin vielä kerros homeenestoa. Kohtapuoliin sitten vedettäis maali pintaan jos säät suosii.

Mitenkäs nyt sitten käyp? Itiöthän on puussa syvällä, puskeeko nuo sinistäjät yms. ajan myötä maalista läpi? Entäs muuten se petrooliöljymaalin paljon parjattu (niillä muilla foorumeilla) homeenarkuus? Onko petrooliöljymaaliin ollut tapana sekoittaa vielä jotain homeenestoa vai onko nuo homehtumispuheet ihan kukkua ja murehdin suotta.

Auttakaa, ahistaa...taas...
ansi
Jäsen
Jäsen
Viestit: 210
Liittynyt: To Helmi 23, 2006 8:34
Paikkakunta: Nastola

Re: No tuleeko ne seinät homehtumaan?

Viesti Kirjoittaja ansi »

Nostetaas tää kun isäntä hinkuaa jo maalaamaan viikonloppuna. Eipä tuolla Uulankaan sivuilla sen kummemmasta puhuta kuin pohjakäsittely homeenestolla. Mutta edelleen otan vastaan mielipiteitä petrooliöljymaalin homehtumisalttiudesta ja sen minimoimisesta.

Mitenkäs kun nyt on parina päivänä sadellut ja seinät tietysti kastunut jonkin verran, niin pitäiskö tuollaista sadekosteutta kuinka kauan kuivatella ennen maalausta? Kun nyt ei viittis pintakosteusmittaria hommailla tähän hätään... Uulan sivullahan ohje oli, että puun kosteus sais olla se max 15%
Pekka Huhta
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 3433
Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: No tuleeko ne seinät homehtumaan?

Viesti Kirjoittaja Pekka Huhta »

Se home kun on niin tuurista, olosuhteista ja kaikesta mahdollisesta muusta kiinni. Jos homevapaa takuuresepti olis olemassa, niin sitähän käytettäisiin.

Oma arvaukseni kaikista netissä kulkevista Uulan homeongelmista on se, että kun Uulan maalissa ei juuri ole homemyrkkyjä, niin se on olosuhteille arempi kuin joku moderni maali, joka on oikeen äykeesti tropattu kemikaalilla. Eli vanhan pinnan likaisuus, laudan karkeus, lähellä olevat puut, maalipinnalle paikallisesti roiskuva vesi jne. voivat aiheuttaa ongelmia herkemmin.

No, ainakin märkänä maalattu seinä on alttiimpi homehtumaan ja muutenkin maalin tarttuvuus on huono. Kyllä mä mieluusti pari päivää sateen jälkeen odottaisin. Viikonkin verran, jos on satanut rankasti paljaalle puulle.

Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
Avatar
Hower
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1866
Liittynyt: To Elo 25, 2005 13:00

Re: No tuleeko ne seinät homehtumaan?

Viesti Kirjoittaja Hower »

Meillä on 45 metriä pitkä ja pari metriä korkea puuaita maalattu Uulan petrolilla ilman mitään homesuojakäsittelyjä.
Ihan homeeton se on, maalauskesä tosin oli totaalisen kuiva ja kuuma, laudat ei päässy kastumaan missään välissä. Niinkuin Pekka sanoi, ilmeisesti olosuhteetkin vaikuttaa.
Tinakenkäpoika
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1032
Liittynyt: Ke Joulu 05, 2007 19:19
Paikkakunta: Muurame
Paikkakunta: Muurame

Re: No tuleeko ne seinät homehtumaan?

Viesti Kirjoittaja Tinakenkäpoika »

Eikös tohon voi lorauttaa yksinkertaisesti uulan homeenestoainetta sekaan lisää jos tuntuu/pelkää sille että lähtee homehtumaan.
Pekka Huhta
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 3433
Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: No tuleeko ne seinät homehtumaan?

Viesti Kirjoittaja Pekka Huhta »

Uulan homeenestoaine on vesiohenteista litkua joka vedetään seinään, ei maalin sekaan pantavaa tavaraa. Eli se ei käy, se ei käy, se ei kertakaikkiaan käy (Lapinlahden linnut) :-D

Orgaanisia homeenestomyrkkyjä tietysti on joitakin tuhansia.

Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
Avatar
vesahy
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3354
Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa

Re: No tuleeko ne seinät homehtumaan?

Viesti Kirjoittaja vesahy »

Kun sais jostain lyijyvalkoista, tiskin alta. Tai löytyisköhän Wiipurin torilta?
Pekka Huhta
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 3433
Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: No tuleeko ne seinät homehtumaan?

Viesti Kirjoittaja Pekka Huhta »

Ei oikeen tahdo löytyä, ja rehellisyyden nimissä en käyttäis vaikka saisinkin. Plyyviitti on niin myrkkyä että vaikka 20-luvulla ei oikeen häijysti työturvallisuudesta huolehdittu (malliin tehtaalla irtoremmit pyörii ja rattaat ruksuttaa paljaana), niin jo silloin alaikäsiltä ja naisilta kiellettiin lyijyvalkoisen käyttö ja pikkuhiljaa muiltakin. Se kiellettiin kokonaan sisätiloissa ja sitten pikkuhiljaa muuallakin. Maailmalta sitä tosin saa (esim. Englannista), mutta sielläkin pitää olla todistus että tavara menee konservointikohteeseen.

Olen itse tehnyt lyijymönjää (siis punaista veneenpohjamaalia, Pb3O4). Se on jo piisalle myrkkyä sekin, saaristolaiset puhui että veneen maalauksesta rannalle jätetty maalinsekotustikku piisasi tappamaan lehmän, kun se suolanhimossaan imeskeli pahanmakuisen tikun. En nyt muista enkä pikagooglauksella löydäkään LD50-arvoja niille (Lethal Dose 50, se määrä ainetta jolla puolet testirotista kualee), mutta muistelisin, että mönjällä se oli jokseenkin kolmannes lyijyvalkoisesta.

Ei lyijy mitään plutoniumia tai kryptoniittia ole, mutta se on siitä paskamaista ainetta ettei se tahdo poistua elimistöstä vaan rikastuu ja rikastuu altistuksen jatkuessa, kunnes siihen nyt sitten vaan ottaa ja kuolee. Vaikka mä nyt perinnesyistä teen vaikka sitten lyijymönjän veneen pohjaan (se on kyllä ihan yyberhyvää maalia), niin siitä huolimatta arvostan kyllä terveyttäni enempi kuin tiplutonta seinää.

Mä en oikein jaksa surra noita homeisia seiniä. Pesemällä seinä putsaantuu jos se nyt niin silmään ottaa. Ja jos on vetänyt seinään niin karkean laudan että se homehtuu, niin se tekee saman joka ainoolla maalilla joka tapauksessa. Karvalautaan ottaa jo likakin niin tiukkaan että se tummentaa seinän, ja onhan siellä lokosissa levän ja homeenkin soma olla.

Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
pikkumiäs
Jäsen
Jäsen
Viestit: 511
Liittynyt: La Huhti 21, 2007 10:24
Paikkakunta: Pori

Re: No tuleeko ne seinät homehtumaan?

Viesti Kirjoittaja pikkumiäs »

Pesemällä saa monesti seinistä kuin uudet, niin ulkona kuin sisällä. "Maalilla pesu" on huomattavasti kalliimpaa ja työläämpää.
Varmaa on, että totuuden puhuja paljastuu aina.
Avatar
vesahy
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3354
Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa

Re: No tuleeko ne seinät homehtumaan?

Viesti Kirjoittaja vesahy »

Vuonna -95 tehtiin katto ja samalla uusittiin otsalaudat, jotka maalattiin Teholla. Nyt ne ovat aika tummat jäkälän vaikutuksesta. Samaa jäkälää ovat mm. omenapuun rungot täynnä. Se lähtisi kostealla ilmalla helposti pois, kun vaan uskaltaisi kiivetä korkealle.
Pekka Huhta
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 3433
Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: No tuleeko ne seinät homehtumaan?

Viesti Kirjoittaja Pekka Huhta »

pikkumiäs kirjoitti:Pesemällä saa monesti seinistä kuin uudet, niin ulkona kuin sisällä. "Maalilla pesu" on huomattavasti kalliimpaa ja työläämpää.
Näinpä. Sisältä pyyhitään pöly, mutta ulkonakin selviäis samalla konstilla :)

Mä olen omien maalikokeilujeni osalta tehnyt joitain sikamaisen huonosti onnistuneita sekotuksia, jotka on homehtuneet melkein mustaksi huonoissa paikoissa. Johonkin maitomaaliin (joka tehdään yleensä rasvattomaan maitoon) panin punasta maitoa ja vatkasin vielä vernissaa joukkoon, ajattelin että rasva tekisi maalista kestävämpää. Mustaksihan se meni alta puolen vuoden (häijyn näköistä nurkkalaudoissa), mutta pesin homeen pois kertaalleen ja vaiva ei oo enää palannut kolmen vuoden aikana. Pahiten seinä homehtuu niin kauan kun maalissa on mitään syötävää homeelle, mutta ei kuivaksi korppuuntunut pellavaöljy miksikään homehdu. Siinä on sama lika ja levä kun muuallakin, muttei siellä mitää homeenruokaa oo.

Olen heittona kuullut, että liika ahneesti puristettu öljy olisi herkempää homehtumaan. Jos oliiviöljy on toisesta päästä extra vergineä ja toisesta päästä kuumentamalla, paineella ja kemikaaleilla ulos uutettua bulkkiöljyä, niin maistuuhan se erilaiselta. Ilmeisesti pellavaöljy on nykyisin yleisimmin uutettua (paras saanto), mutta öljyn laadulla on aivan varmasti hyvin suuri vaikutus homehtuvuuteen.

Se maali homehtuu tosiaan pahimmin tuoreena, eli toistan sen neuvon että märälle tai kostealle ei kannata maalata jos sitä pelkää. Itse maalasin oman taloni eteläpuolen neljä vuotta sitten osittain sateen sekaan Uulalla (sinkki + 2x pinta), eikä siellä ole tiplun täplää hometta. Pohjoisseinän viimeiset kerrokset tuli vuotta myöhemmin täydellisen kuivana kesänä ja seinän alaosassa ja tippalistoissa on kyllä harmaata, eli mulla ainakin seinien rasitus vaikutti enempi kuin oloshteet. Mutta toisinkin voi olla.

Mutta kyllä tosi on niin että jos Uulan tuotteiden homehtumisesta on näin paljon puhetta, niin kyllä niiden pitäisi esim. sivuillaan asiasta pitää oikeen kovaa rummutusta ja neuvoa että miten sen homeen voi välttää. Mulla on hyviä kokemuksia Uulasta, mutta on mulla myös huonojakin. Hometta ei ittellä ole tullut, sävyvikaa, kuivumisen hitautta ja muuta on kyllä aina toisinaan ollut.

Pekka

Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
Oto Hascak
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2338
Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
Kotisivu: www.suorakon.com
Paikkakunta: Sastamala
Viesti:

Re: No tuleeko ne seinät homehtumaan?

Viesti Kirjoittaja Oto Hascak »

Uulan petrooliöljymaalissa (ja varmaan muidenkin valmistajien vastaavissa tuotteissa) on sitä vikaa, että varsin huokoisen rakenteensa johdosta maalattu seinä tuppaa likaantumaan. Hengittävyys kun tässä tapauksessa on huokoisuutta eli petrooliöljymaalilla sutaistua pinta ei muodosta samanlaista tiivistä kalvoa kuin esmes lateksi. Huokoset keräävät likaa, kuten kaupunkipölyä ja siitepölyä ja tämä lika on homeen kasvualusta. Periaatteessa se maali ei siis homehdu, vaan se kaikki paska joka maalin pintaan kertyy. Tästä syystä ohjeistavat huuhtelemaan seinän kerran tai pari kesässä ihan vaan vesiletkulla.
Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
ansi
Jäsen
Jäsen
Viestit: 210
Liittynyt: To Helmi 23, 2006 8:34
Paikkakunta: Nastola

Re: No tuleeko ne seinät homehtumaan?

Viesti Kirjoittaja ansi »

Kiitoksia kaikista vinkeistä! Kuistin seinät on maalattu ja hianot tuli. Tarttee nyt sitten muistaa silloin tällöin pesasta nuo seinät niin pysyvät siistimpinä.
Vastaa Viestiin