Kummitteleeko?

[M&J]

No niin, nyt me on asuttu talossamme heinäkuusta lähtien, eikä ole kummitellut Ei myöskään ole yhtään pelottanut olla yksin kotona, vaikka kerroksia on kolme. Sitä kun vähän epäilin tässä ketjussa aikaisemmin kirjoittaessani, kun ei oltu vielä muutettu. Meidän talolla on ainakin "hyvä henki" ja täällä on niiiin hyvä olla

[omatalo]

Heh, oli pakko tulla tänne kertomaan saunareissusta..

Eli oltiin perheen kesken saunassa: minä, ukko ja 3 tytärtämme, 2 tyttöä oli jo lähteneet iltapalalle ja minä laappasin vesiä suihkunlattialta viemäriin, ukko kuivaili nuorimmaista siinä muutaman askeleen päässä kun kuului melko äänekäs pieru... Minä siihen hörähtämän että:" olitkos se sinä vai pikkuneitikö päästi 'pienen'? " Ukko katto mua suu auki, että sinähän se olit?!

Liekkö Elli-vainaa tullu väärällä saunavuorolla...

[tarmasti]

Tarvitsin erääseen tinaus-hommaan isoa juotoskolvia ja muistin että muutama vuosi sitten tasoa vaihtaneen isävainaan jäämistössä oli sellainen.
Ei kun syyspimeällä ajamaan tyhjillään olleelle kotimökille jossa tavarat edelleen olivat niin kuin ne olivat jääneet. Haeskelin kolvia taskulampun valossa sysipimeässä vajassa (=isän mielipaikka) olleesta kaapista, jossa muistin sen joskus nähneeni.
Kun ei löytynyt, sanoin vähän pirruuttani puoliääneen: "Et viittis vähän jeesata". Samassa JOKIN pudotti taskulampun kädestäni ja kun kumarruin sitä nostamaan, huomasin valokeilassa sen kaipaamani juotoskolvin. Oli ollut lattiatasossa muun romun seassa.
Tuli jotenkin lämmin ja turvallinen olo siellä vajassa jota lapsena olin pitänyt pelottavana paikkana pimeällä. Ei voinut muuta kuin sanoa: "Kiitti, faija."

/tame

[nummentie 434]

Muutin talooni loppukesästä 2006.
Talo oli ollut asuttuna kevääseen asti ja kesän myynnissä, tyhjillään.
Kuukauden - parin ajan muuttoni jälkeen kuului iltaisin nukkumaan mentyä ikäänkuin kuorsausta tai raskasta hengitystä.
Edellinen omistaja oli yksinasuva vanhempi mies, joka kuoli sairaskohtaukseen talossa.

En oikein keksi järjellistä selitystä, ellei sitten keittiön tiskialtaan viemäri jotenkin korissut kuivana kesänä...?
mutta miksi vain illalla, ja miksi ei enää korise? Muita putkia ja pattereita yms. nykyajan mukavuuksia talossa ei ole.
No nyt ei mitään enää kuulu, talo on yllättävänkin hiljainen, ei narise, ei kolise ei napsu, valitettavasti. Mutta mielelläni kuvittelen että joku taloa valvoo, ja usein kulkiessani silitän seinää, ovenpieltä tai taputan uuninkylkeä. Tervehdin ja kiitän talon aiempia asukkaita. Taloni tuntuu aina lämpimältä, mukavalta ja turvalliselta, siellä ei ole mörköjä. Korkeintaan (ja toivottavasti) vain hyviä henkiä.

[tyy]

Olen joskus sellaistakin miettinyt, että senkö takia monet meistä on mieltynyt vanhoihin taloihin, ei niinkään sen vanhuuden takia vaan sen vuoksi, että me aistitaan myös näiden ei-maallisten henkien läsnäolo ja se aistitaan rakenteita myöten? Sellaista olen joskus miettinyt nujutessa vintillä.. Eli talot valitsevat meidät eikä toisinpäin...

Samaa olen minäkin pohtinut... Mieltymys vanhoihin tavaroihin ja esineisiin on ollut ihan nuoruudestani asti minulla. Ja kun taloa etsin, etsin vanhaa taloa. Montaa tuli käytyäkin katsomassa, mutta yksikään näistä taloista ei "puhunut" minulle...
Sanoinkin usein katsomisen jälkeen, että talon sielu ei ole minulle sopiva.
Ja kun tuon nykyisen taloni näin, autosta, ohi ajaessani, se kutsui minua. Ja tuo tunne, että se minua kutsui ja se oli juuri minun talo, on minulla edelleen hyvin voimakkaana. Eli, talo valitsi minut, enkä minä taloa.

Itse en ole talossa ns kummituksia kuullut selvästi, mutta vanhin lapseni on. Hän on hyvin voimakkaasti aistinut jonkun liikkuvan talossamme. Itse vielä odottelen, milloin tämä liikkuja minun kohdalleni sattuu.
Kun lapsi tätä asiaa minulle puhui ja kertoi, en lähtenyt kertomaan mitään, että no, nämä äänet nyt ovat lämpölaajenemisia tms. Vaan kerroin, että toiset ihmiset aistivat vain enemmän kuin toiset...
Selvisi siinä keskustellessamme, että lapseni on hyvinkin herkkä aistimaan erilaisia asioita. Mutta ei vain ollut uskaltanut niistä aiemmin puhua kenellekään. Kun kerroin, että itsekin olen lapsesta asti erinäisiä asioita aistinut ja nähnyt, että se on aivan ok, olemme saaneet monta henkevää keskustelua aikaiseksi.

Mutta tämä ei tapahtunut omassa kodissani, vaan ystäväni luona.
Olin ystäväni luona yötä, hän oli yövuorossa, eli talossa olin vain minä. Yöllä heräsin siihen, että joku tuli huoneeseeni, missä nukuin. Juttelimme tovin. Mutta siinä unenpöpperössä, en enään edes muista mitä puhuimme. Mutta sen muistan, että tämä vastasi minulle. Luulin tietenkin, että ystäväni oli sairastunut töissä ollessan ja tullut kotiin aiemmin...
Aamulla sitten hiljaa menin suihkuun ja söin aamupalan, etten herättäisi ystävääni. Mutta siinä hampaita pesiessäni, joku käveli portaat ylös (wc oli portaiden alla). Kutsuin ystävääni ja ihmettelin, kun ei hän vastaa... Lähdin katsomaan, mikä on hätänä... Mutta koko talosta ei löytynyt ketään! Ei mistään!
Ystäväni kanssa jälkikäteen jutellessani, hän kertoi, että hän on usein aistinut jonkun läsnäolon, mutta ei hän ole sen enempää asiaa ajatellut...

[Jokapaikanhöylä]

Lienenkö vastannut tähän jo joskus, ei ainakaan pistänyt silmääni...

Noh, täällä ainakin kummittelee kaiken aikaa, joku käy päivittäin sotkemassa koko hushollin ja aina pitäisi olla siivoamassa

Eiku vakavasti, aina aika-ajoin täällä on aistittavissa jotain, vaikea selittää mitä, mut ihan niinkuin joku olisi talossa. Samantyyppisiä juttuja muistuu paljon voimakkaammin mieleeni lapsuudenkodin wanhasta päärakennuksesta, missä asustin kaikki kesät ja aikuistuessa yhden talvenkin. Toisinaan aina kuului askelia vintin rapuista (nukuin vinttikamarissa) ja sitten kamareiden välissä olevasta solasta, niinkuin joku olisi ollut tulossa sinne, mutta ne loppuivat aina ovelle. SItten muistan heränneeni yhtenä yönä siihen, että siinä huoneessa oli joku, joku hengitti. Ketään ei näkynyt ja vaikka normaalisti seinätkin saisi räjäyttää ympäriltä ilman heraamistä, heräsin muka siihen hengitykseen. Tunne kuitenkin oli hyvä ja levollinen, se ei siis ollut mikään "paha henki"... enkä todellakaan ole koskaan eläessäni pelännyt mitään "yliluonnollisia juttuja", vaan päinvastoin, tykkään niistä

[M&J]

Kirjoittelin viime vuoden syyskuussa, että meillä ei kummittele, mutta enpä tiennyt silloin vielä paremmin Kaikenlaista on sattunut, eli ilman ihan "kummitusvapaata" taloa ei saatu. Nyt on kyllä ollut pitkään hiljaista, oikeastaan siitä lähtien, kun koira kotiutui! Jos pelkää meidän koiravaavia Hyvä henki talolla on kuitenkin edelleen, kuten aikaisemmi postasin

Yksi juttu oli, kun keskellä tyyntä kesäpäivää lappeen ovet repesi auki viiden minuutin välillä, ensin toinen, lappeen puoleinen, joka oli uudessa tiukassa haassa ja myöhemmin huoneen puoleinen ovi... Olin keskikerroksessa ja luulin, että joku iski täysillä seinään ja kurkin ikkunoista, mutta ei mitään. Myöhemmin illalla, kun menin ylös hämmästyksekseni ovet olivat repeytyneet auki! Kukaan ei ole voinut selittää tätä! Sitten oli jonkun aikaa sellaista yöllistä huokailua ym. Meinas jos hermo mennä

[hennah]

Luin haltioituneena tämän ketjun juttuja. Omia kokemuksia on vanhempieni luota painostavasta tunteesta tms, mutta omassa kodissa ei juurikaan ole mielikuvitus laukkaillut joskin itse olen asunut tässä vasta 1,5kk. Itselleni on hyvin tärkeää mukava henki talossa ja uskoisin käyneeni suht monessa talossa erään kesätyön ohella jokunen vuosi sitten. Tämän talon kanssa olin eniten huolissani "entisen emännän haamusta", mutta hän pyyhkiytyi talon tunnelmaa hapattamasta samalla hetkellä kun astui ovesta ulos. ;) (mies on asunut talosta pois pian 4v ja nyt muutti minun kanssani takaisin entiseen kotiinsa, minä uutena emäntänä)

Kamalimpia kokemuksia varmaankin ovat olleet "joku seuraa"-tunne vanhempien kellarista. Minä en edelleenkän mielelläni käy heillä kellarissa suihkussa, tai kellarissa ylipäätään, koska siellä ollessa tulee erittäin vahvasti tunne jonkun läsnäolosta ja suurin piirtein kuin kellarista ajettaisiin pois. Rappujen kanssa ei kestä ylöspäin kuin pari sekuntia vauhdikkaiden lähtöjen vuoksi.
Olen myös erään kerran lapsena/nuorena herännyt keskellä yötä leijuvaan päähän jokusen matkaa sängyn päästäni. Pari sekunnin murto-osaa sitä katsoin ja yritin saada sen katoamaan ennen valojen päälle yrittämistä. Tiedä sitten mikä se oli, mutta hereillä mielestäni olin.
Ja edelleen samassa talossa pelkään jostain syystä ikkunoihin katsomista pimeällä, tuolla minulla on aina ollut pelko että tulen näkemään jotain ikkunan takana kun katson. Uudessa kodissa tätä ei tunnu olevan, vaikka pari kertaa olen sydänjuuria myöten pelästynyt eteisikkunan taakse ilmestyneitä yllätysvieraita. ;)

Mies on asunut lapsuudessaan talossa, josta anoppini vastikään totesi, ettei ole ikinä pelännyt niin paljoa missään. Portaita pitkin meni monesti erittäin vahvoja askeleita yläkertaan (joku kerta menivät kaksin/kolmin ilmakon kanssa katsomaan kuka hemmetti tuli heille lukitusta ovesta ja lähti eteisen kautta ylös), ovia avautui ja sulkeutui, keittiössä joku tiskasi/laittoi ruokaa yms. Hyvin aktiivinen talo kaikin puolin.

[M&J]

Jänniä juttuja, lisää näitä!! Meillä aikaisemmin kertomani jutut ovat keskittyneet vain ja ainoastaan yläkertaan, tai no kerran oli yksi juttu keskikerroksessa, kun olin yksin illalla maalaamassa yläkerrassa lapetta. Luulin mieheni tulleen kotiin ja kuulin sen huutavan alakerrasta hiljaa "moi", jäin odottamaan, että hän tulee ylös, mutta mitään ei kuulunutkaan... Tajusin heti, että miksi minulla oli tullut jo hieman aiemmin maalatessa ihan yks kaks painostava olo, että täällä on joku.. Soitin miehelle, että etpä taida olla eteisessä

[Dlight]

Hui! Kylmät väreet kulki täällä varpaista hiusten latvoihin saakka kun lukasin kaikki tarinat läpi.
Meidän talossa on asunut pariskunta, jotka ovat jo edesmenneet, heidän vaatteitaan vielä talosta löytyy.
Tämän pariskunnan poika on talon heiltä perinyt jossain vaiheessa ja vaimonsa kanssa siinä asustellut enempi ja vähempi. Mies on kuollut pitka aikaisen sairauden johdosta noin kolmisen vuotta sitten ja talo on ollut tyhjillään sen jälkeen. Leski siis tämän meille nyt sitten möi lopulta.
Viime viikonloppuna löysin keittiön kaapista edes menneen miehen hautajaisista surunauhat. Tuumasin että ehkä jätetään ne sinne muistuttamaan meitä talon vanhoista asukkaista, tuntuisi hullulta hävittää ne. Ehkä näin pysymme myös hyvissä väleissä näiden entisten asukkaiden kanssa
Mitään ei vielä talostamme ole kuulunut tai liiemmin näkynytkään. Koitamme arvostaa vanhoja asukkaita, ehkä näin pysymme yhtä hyvissä väleissä kuin tähänkin asti

[Schaza]

Meillä kävi kumma tapaus aikanaan. Asuttiin pientä omakotitaloa, ja monesti emäntä sanoi että yläkerrasta kuuluu niinkun vanhan miehen yskimisen ääni ja kiikkustuolin narinaa. Taloa kartettiin muutenkin kyläläisten keskuudessa sen hyvin miinusmerkkisesti tapahtumarikkaan menneisyyden vuoksi.

Itse kiinnitin huomiota hieman siihenkin, että näin hyvin runsaasti painajaisia öisin tuolla asuessamme. Muuton jälkeen ensimmäisinä tuolla nukuttuina öinäkin jo ihmettelin, että mistä ihmeestä tulee painajaisunet kun ei sellaisiin ollut tarvinut vuosiin heräillä kertaakaan.

Sitten kun lähdettiin kerran tutkimaan mistäpäin "ääni" kuului, niin päästiin yläkertaan lastenhuoneeseen joka muuten oli huomattavan viileä verraten muuhun taloon lämmittämisestä huolimatta. Huoneessa oli sitten mielenkiintoisesti tehty umpiseinät huoneen nurkkaan, joiden sisään oli periaatteessa pakko jäädä eräänlainen "komero". Alakerrassa kun kuunteli niin ääni tuntui kuuluvan juuri tuon umpikomeron kohdalta.

No, tämä tietenkin sai mielikuvituksen valloilleen, ja mielessä monasti pyöri vaikka mitä. Elettiin asian kanssa siinä sitten, ja erään kerran meille sitten selvisi iäkkäämpien kyläläisten kanssa jutellessa että talossa oli asunut vanha mies joka oli kuollut keuhkosyöpään... kiikkustuoliinsa yläkerran huoneeseen!! Tarina oli sitten kaikkine yhtäläisyyksineen kovin uskomaton, mutta lisätodisteina löytyi liiterin vintistä 70-lukuisia syöpäliiton lehtiä.

Koskaan ei selvinnyt mistä tämä ääni "oikeasti" kuului, mutta itse väittäisin että äänet olivat vain turvetokerin pitämiä köhinöitä ja kitinöitä. En sulje sitä poiskaan etteikö kummajaisia olisi, mutta en niihin oikein silti tahdo uskoa.

[santtila]

Meillä on vm. 53 valmistunut rintamamiestalo pari kilometriä kemin keskustasta pohjoiseen. Tässä talossa alkoi kummittelemaan pari vuotta sitten kun aloin tekemään yläkertaan pientä sievää pintaremonttia. Kummittelia oli silloin saanut pienen tytön hahmon, jonka läsnä olon näin pari kertaa edellisen avovaimon aikana. Talo oli rauhaton kun tein purkuhommia yläkerrassa.

Viime talvena edellinen avovaimo otti ja pakkasi tarvansa, jonka jälkeen remontti jäi joksikin aikaa ja tietenkin talo rauhoittui. Kesän aikana elämä alkoi voittamaan ja taloon tuli uusi avovaimo pienen tyttären kanssa. Eräänä iltana tuli puheeksi Tiian 4V, että hänellä on yläkerrassa Marketa niminen ystävä, jonka kanssa hän leikkii. Leikit saattoivat kestää useita tunteja ja äitinsä oli kuunnellut tytön leikkejä portaikosta, ihmetellen, että miksi tyttö esittää vaan lisäkysymyksia, kun ennen hän on leikkinyt siten, että on vastannut niihin itse.

Kun minulle paljastui, että hän leikki ns. mielikuvituskaverin kanssa, kerroin asiasta avovaimolleni, jolloin itsellä nousi niskakarvat pystyyn. Avovaimoni oli käynyt yläkerrassa, ja astinut tämän henkiolennon läsnäolon, oli alkanut tulla vaikea hengittää...

Tyttö kertoi, että tämä henkiolento pelkää minua ja menee piiloon aina kun tulen yläkertaan.

Teimme kodin siunauksen jonka jälkeen talorauhoittui, "marketa" on kuulemma muuttanut poissa, Tiia sanoi. Tyttö ei ollut läsnä kun kodin siunaus tehtiin, oli isovanhempien luona.

Minä joka en tällaisiin usko, niin on ollut pakko uskoa, sanotaanko, että pelotti tässä talossa enemmän kuin pimeässä metsässä eksyksissä.

[Schaza]

Ihan näin offtopikkina. On harmillista, ettei ihmiset oikein koskaan ota tosissaan näitä juttuja. Ja toisekseen kun aika harva tuo omia kummallisuuksiaan ilmi. Itselläni on mm. yksi kokemus jota en ole koskaan osannut selittää.

Olin reilu parikymppinen vajaa 10 vuotta sitten, asuin työsuhdeasunnossa Helsingissä Konalan kaupunginosassa. Olin asunut pikku kaksiossani yksinäni melkein vuoden ilman mitään ongelmia. Nautiskelin sinkkuelämästäni ja pääkaupunkiseudun erilaisista riennoista.

Eräänä kauniina kesäpäivänä palasin normaalisti töistä, ajoin autoni parkkipaikalle, kävelin lähikauppaan ja menin kotiin väsäämään syötävää. Olo oli sellainen hieman epämääräinen ja levoton. Ehtoolla sitten kävi ukonilma rymisyttämässä nurkkia, ja vietin yön istuen telkkarin ja tietokoneen ääressä kun en saanut nukutuksi. Uni tuli sitten aamuyöllä, ja väsähdin nojatuoliin.

Seuraavana aamuna heräsin, laitoin kiireesti kahvit ja poistuin kotoa niin pian kuin mahdollista. Heti kun silmät aukaisin, tuli sellainen olo että kämpästä on päästävä pois nyt heti. Juoksin 4 kerrosta portaita alas, hyppäsin autoon ja lähdin kumit vinkuen paikalta. Ahdistunut olo helpotti heti kun talo jäi näkyvistä. Nukuin töissä 3-4 tuntia, tein muutaman tuntia töitä, ja lähdin taas kotiin. Alkuillan olin kotona... kävelin levottomana eestaas, tärisin, palelin, ja ties mitä. Käänsin jopa peilitkin etten näe jos kanssani siellä joku onkin. Tämän yhden päivän aikana monta vuotta hienosti kasvanut huonekasvini kuoli. En ollut ennenkään kasvia hoidellut kovin säntillisesti, mutta se vain rehotti kuin hulluruoho. Nyt tuona iltana kasvi oli nuutunut ja pudottanut osan lehdistään 4-6 tunnin aikana jonka ajan olin pois kotoa.

Seuraavana päivänä en juonut edes normaalia aamukahvia, vaan herättyäni jonkinlaisesta horteesta juoksin ovesta ulos varmasti alle minuutissa heräämisestä. En yksinkertaisesti pystynyt olemaan kämpässä sekuntiakaan. Juoksin vain ulos katsomatta edes sivuilleni. Tänä päivänä kun ajoin autoni parkkipaikalle, en voinut mennä talon pihan läpi normaalisti ruokakaupalle, vaan tuntui että minun on pakko kiertää yleisen tien kautta. Tulin kaupasta takaisin talon pihaan, niin alkoi kylmät väreet mennä selkää myöti. Kävelin pihan läpi ulko-ovelle, jossa iski niin valtava ahdistus että vesi alkoi valua silmistä. Nousin määrätietoisesti portaita 4. kerrokseen tästä huolimatta. Omalla ovellani olin jo aivan paniikissa. Hiki ja kyyneleet valui, jalat eivät tahtonut pysyä alla ja oksetti. Avasin oven, heitin ostoskassin eteiseen, paiskasin oven kiinni ja juoksin täysin paniikissa talosta ulos rauhoittumaan. Päätin etten mene kotiin ennen kun olen niin väsynyt että sammun heti kun pääsen kotiin. Menin tädilleni koko illaksi, tulin yöllä kotiin ja nukuin jonkinlaisessa horteessa pari tuntia.

Seuraavana aamuna taas juoksin heti ulos silmät avattuani. Sovin edellisenä päivänä tätini kanssa että hän tulee käymään töistä päästyään. Se helpotti hiukan oloa, ja saatoin sen aikaa odotella kämpällä että ovikello soi. Koko senkin ajan istuin parvekkeella, ja poltin tupakkia varmaan puoli askia tunnissa. Ei siinä mitään, täti tuli, juotiin kahvit, ja koska olo ei helpottanut niin menin tädilleni evakkoon.

Joka päivä ajoin töistä tullessani talon ohi, ja jos paikassa tuli lainkaan epämiellyttävä olo niin ajoin suoraan ohi ja menin tädilleni. Tätä jatkui reilun viikon, jonka jälkeen eräänä päivänä menin kämpälleni. Olo oli epämukava, mutta kuitenkin siedettävä. Aamu aamulta alkoi oleminen helpottua, ja muutaman päivän päästä vietin taas päiviäni omalla kämpälläni kuin mitään ei olisi tapahtunut. Muutin tuolta pois muutaman kuukauden päästä tapahtuneesta, koska sain paremman työsuhdeasunnon.

Koskaan ei selvinnyt mitään muuta, kun että asunnossa oli joskus joku heittänyt henkensä. Aiemman asukkaan kuolintavasta kulki vain villiäkin villimpiä huhuja, mutta kukaan ei tiennyt mitään faktoja.

[Lunttilan herra]

yks hyvä keino päästä eroon noista "tunnistamattomista" äänistä, on hommata kotieläimiä...mieluiten monta! Ei sitte pysty sanomaan et oliko se kissa tai koira tai yläkerran Väikkä
..jos ihan hermoheikko on niin kissa ei välttämättä oo paras vaihtoehto kun ne on muutenkin sellasii seiniin tuijettelijoita

[Lunttilan herra]

on meilläkin mm syttynyt tuli takkaan itsestään, vaikkei ollut pariin päivään lämmitetty!
ja ovet sulkeutuu välillä itsestään...mut mä oon aina sanonu et hyvä jos vanha paappa pitää huolen ettei tule kylmä talossa, eikä lämpö karkaa avonaisista ovista! Että näin.
..Pappa joka talon on rakentanut on kyllä hengissä et tiiä sitte kuka muinaisjäänne meistä huolta pittää