Jokaiselta rintamamiestalon omistajalta on varmasti monesti kysytty: "Löytyikö yllätyksiä". Vanhat talot saattavat joskus todellakin kätkeä sisäänsä niin iloisia kuin surullisiakin yllätyksiä. Remontoidessa niihin sitten törmää.
Sisäseinästä yläkertaan johtavien portaiden kohdalta valui pinkopahvit revittyämme tämän näköistä purua Rapsuttelin sitä seinän raosta yläkerran lattian kohdalta paperille kuvia varten. Mun mielestä se vähän tuoksahtaakin oudolta. Se on ihan kuivaa, mutta hyvin hyvin hienoa aivan kuin rantahiekkaa. Kuvat ovat otettu todella läheltä ja eivät anna ihan oikeutta miten hienojakoista ja pehmeää se on.Yläkerran lattiasta on puruja poistettu aika läheltäkin tuota seinää, mutta ei se puru tuollaista ollut.. Mun mielestä samanlaista hienojakoista hieman valui ulkoseinän puoleisen laudoituksen välistä, mutta ihan vähän kun siellä on tuo paperi kuitennin heti laudoituksen takana.
Meillä oli vastaavanlaista lautojen alla, puun ja kaarnan välissä kun olivat toukat aikanaan touhunneet ja syöneet puun. Käsittääkseni toukkien jätöstä tuo hienojakoinen puru siis on. Joissain puissa reikiä oli tolkuttomasti, kuntaas toiset eivät olleet kelvannut kenenkään popsittavaksi. Tämä selittäisi sen miksi tuota jauhoa on tullut myös paperin väärältä puolelta. Tsekkaa lautojen kunto kaarnapinnan alapuolelta, jos reikää löytyy voi olla tämä, muutoin en osaa sanoa. :)
On kaksi tapaa rempata rintsikkaa, sinnepäin ja jotensakin niin.
MX1K kirjoitti:
Joo, eli toukan purua tuo. Ei vaarallista, ne toukat mitkä tuon on tehnyt on muuttanut pois jo 50 vuotta sitten.
Eivät välttämättä ole muuttaneet pois. Jos laudat noiden äitylien saavutettavissa niin uusia sukupolvia sikiää.
Lajia en tunne, mutta kokemuksen perusteella sahattu luonnonkuiva, kaarnapäällysteinen havupuu kelpaa tuolle toukalle. Viimeksi tänä kesänä raaputtelin vuosia sitten kenttäsirkkelillä sahatusta vajaakanttisesta laudasta kaarnaa pois ja sekä tuota hienojakoista purua että toukkia löytyi. Laudat oli varastoitu lämmittämättömään latoon. Ihmettelen kovasti mistä toukka saa tarvitsemansa veden, mutta ilmeisesti puun luonnollinen kosteus + ilman kosteus riittää.
ei oo rintamamiestalo eikä mikään jos tulilankaa ja nalleja ei rempassa löydy

Aika pienruokasia toukkia sulla. :p
Meillä ainakin tulee puutavara parissa vuodessa siihen kuntoon että kuoret putoo, ja kuoret putoo samoihin aikoihin kun niiltä loppuu safka.
MX1K kirjoitti:
Aika pienruokasia toukkia sulla. :p
Meillä ainakin tulee puutavara parissa vuodessa siihen kuntoon että kuoret putoo, ja kuoret putoo samoihin aikoihin kun niiltä loppuu safka.
No nii-i... En minäkään ymmärrä miten tuo on mahdollista, mutta omia silmiä on uskominen. Tärpättiä tai muutakaan ohennetta ei isäntä ollut nauttinut lautoja putsatessaan joten hallusinaatioiden piikkiin tuota on vaikea laittaa.
Alkoi asia kiinnostaa sen verran, että googletin. Todennäköisesti kyseessä on papintappaja.
ei oo rintamamiestalo eikä mikään jos tulilankaa ja nalleja ei rempassa löydy
Vähän tuon näköistä meilläkin löytyi jo silloin alussa kun taloon ei vielä oltu muutettu.Muistutti ehkä jotain tattarisuurimoa tms.
Tein oviaukkoa sahalla entiseen ulkoseinään joka sittemmin oli jäänyt talon sisälle väliseinäksi kun 80-luvulla tekivät laajennuksen kylkeen.Viisi kottikärryllistä purua sain kerätyksi talteen ja osa siitä on tänä päivänäkin vanhassa tynnyrissä.Ihmettelin vaan että onpas hienojakoista purua ja aika tummaakin sävyä joukossa.Ei siinä kyllä mitään toukanpaksoja näkynyt eikä sitäpaitsi laudatkaan seinässä ole mitään vajaasärmäisä kaarnallisia vaan ihan täyttä kamaa sekä vaakalaudoitus että vinolaudoitus molemmat.Entiset ulkovuorilaudathan siitä oli tietysti jo purettu pois talon laajennuksen aikaan.Ja tervapaperit oli niin kuin pitikin että toukkia en kyllä epäile tai muitakaan kuolemankelloja.Ehkä puru vaan on peräisin sellaiselta sahalta jossa on silloin sahattu paljon kaarnaa sisältävää puutavaraa ja terätkin voineet olla tylsiä.Silloin kai purukin jää piemmäksi,ikäänkuin ryyniksi.Vintillä taas on karkeampaa tavaraa ja kutterinlastuahan siellä yleensä käytetäänkin ilmavampana.
Tuonne jos veisin kylän rauta/maatalouskaupalle näytteen tutkittavaksi nyt kun se kauppias juuri analysoi isäntien viljanäytteitä näin puintiaikaan,niin mitähän mahtais tuumata "viljan" laadusta;-)
Mistä sen vielä tietää jos siinä lie onkin jotain viljaa seassa,talohan rakennettu jo melkein pula-ajan loputtua ja vaikuttas kaikinpuolin ettei ole tarvinnut erityisesti säästää ja tinkiä mistään kun katselee vaikkapa käytetyn puutavaran laatua ja naulojenkin määrää..no-jospa nyt ei kuitenkaan viljaa olisi,kyllä ne varmaan hiiret söis vaikka tattariakin niin kitkerän makuista kuin se onkin.Sehän oli muuten kai entisaikaan halpaa,nyt kallista viljaa.
Siis mitä? Lymyileekö mun pirtis sit montaa eri plaatua noit ötököitä?
Toivottavasti kaikkiin tehoo sama hoito. Vanhat (kostuneet) osaset pihalle ja uutta tilalle, plus toki tuuletuksen ja kosteussulkujen laitto kuntoon...