Alin hirsi vaihtoon.
Alin hirsi vaihtoon.
Eli kylmän kellarin sisäpuolelta selviää hyvin mistä on kyse. Alin hirsi on ollut betonisokkelissa kiinni ja ainakin 2cm hirrestä on kohtuu rapeaa tavaraa.
Muutenkin nurkka näyttäisi siltä, että on hivenen kallellaan (alhaalta katsottuna siis, ei muuten). Tosin koko alapohja tuolta laidalta on rakennettu pula-aikana palasista ja sama vino osuus jatkuu koko olohuoneen lattian reunan pitudelta.
Ensi keväänä on tarkoitus laajentaa taloa ja vanhaan osaan tehdä julkisivuremontti, eli tuulensuojalevyt+koolaus+vuorilaudat. Tölli on muuten rakennettu -30 ja laajennettu -49 eli sen takia tuo takaseinä on hirttä.
Kysymys kuuluukin, tekijät jotka olette vastaavanlaisen remontin tehneet, onko käytännössä ainoa vaihtoehto tuon hirren uusimiselle purkaa lattia myös sisältä seinän vierestä n. 1m matkalta pois, vai pystyykö ammattimies tekemään koko hirren vaihdon ulkokautta?
Julkisivu on maalattu lateksilla n. 30v sitten ja on niin räävittömässä kunnossa, ettei muita vaihtoehtoja kuin vuorilautojen vaihto käytännössä ole.
Porasin toisen hirren kohdalle 2m välein + nurkat n. 2cm halkaisijaltaan reiät, mistä puukon, ruuvimeisselin ja vasaran kanssa tulin siihen tulokseen, että laho ei ole levinnyt ainakaan niistä kohtia ylöspäin. Lisäksi totesin, ettei alinta hirttä tarvitse välttämättä vaihtaa kokonaan. Kuten kuvista näkyy niin kun rapsuttelin pehmeät pois, on hirsi keskeltä täysin terve. samaan tulokseen tulin myös ulkopuolen suunnalta.
Hankalaksi asian tekee kenties tuo lattia rakenne, ja se että hirsi on kyllä melko muhjua betonin päältä kauttaaltaan n. 2cm korkeuteen asti.
Hirret ovat täysin kuivat, samoin purut lattiassa. Vaikka jossakin kuvassa saattaakin näkyä muka märkää nurkkakivessä ei se ole vettä vaan kiven väri vaihtuu hämmästyttävästi. ylimääräistä tavaraa tuolla toki vielä on, tarkoitus että ne häviävät talven aikana.
Kuvassa oikealla näkyvät laudat ovat vanhoja hyllyjä, eivät siis kannattele mitään :)
Tietenkin myös kustannukset kyseiselle remontille kiinnostavat. Seinän pituus on n. 10m
Lopuksi kuulisin mielelläni jos jollakulla on keski-uudenmaan alueella joku hyvä timpuri tiedossa joka on ennenkin tehnyt vastaanlaisia operaatiota. Laittakaa vaikka yv:llä niin otan sitten yhteyttä kun aika on sopiva.

- Liitteet
-
- talo2.jpg (46.6 KiB) Katsottu 9672 kertaa
-
- talo1.jpg (44.61 KiB) Katsottu 9659 kertaa
-
Pekka Huhta
- Moderaattori

- Viestit: 3433
- Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
- Paikkakunta: Espoo
Re: Alin hirsi vaihtoon.
Parin sentin tähden en alkaisi itse kengittämään. Jos se mätä on tosiaan vaan pari senttiä niin minusta piisaisi kun veistäisi sen verran lennosta pois ja losauttaisi kakkosvitosen tilalle. Ja se onnistuu kyllä ulkokautta. Jos kivijalka on riittävän jämäkkä niin kehikko nousee kiilaamalla. Pujotetaan leveä lattarauta sokkelin yläreunan vahvikkeeksi ja taotaan sisään muutama loiva kovapuinen kiila mäntysuovalla avittaen. Jos sokkeli on vähän hapero tai kiiloille ei löydy kunnon paikkoja niin sitten pitää tehdä reiät alimman hirren alareunaan ja nostaa niihin pujotetusta terästuesta sokkelin molemmin puolin hydraulitunkilla.
Tekijöitä löytyy mm. tuolta:
http://www.metsankylannavetta.fi/osaaja-rekisteri/
Pekka
Tekijöitä löytyy mm. tuolta:
http://www.metsankylannavetta.fi/osaaja-rekisteri/
Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
-
Hiski Piskinen
- Jäsen

- Viestit: 48
- Liittynyt: Ke Touko 06, 2009 22:59
- Paikkakunta: Oulu
Re: Alin hirsi vaihtoon.
Kuten Pekka totesi, niin parin sentin lahon takia ei tarvii vaihtaa hirttä koko. Mutta kyllä sekin yleensä onnistuu ilman, että alapohjaa tarvitsisi purkaa. Eristeet vaan pitää saada pysymään aloillaan. Hirren alaosan paikkaaminen on helppo homma, varsinkin jos lattianiskojen päiden alla on sen verran kovaa puuta jäljellä, että ne nousee tunkatessa hirren mukana. Ammattimieheltä ei pitäisi paljon päivää pitempään mennä. Ja korjatun hirren alle sitten esim. kattohuopaa estämään vastaava vaurio jatkossa.
-
Oto Hascak
- Jäsen

- Viestit: 2338
- Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
- Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
- Kotisivu: www.suorakon.com
- Paikkakunta: Sastamala
- Viesti:
Re: Alin hirsi vaihtoon.
Kyllä ammattimies sen hirren pystyy vaihtamaan, vaikka lattiat paikoillaan olisivat. Se on sitten eri asia, että suostuuko oikeasti hirren kanssa työkseen pelaava kengittäjä moista tekemään, lopputulos kun jää kuitenkin enemmän tai vähemmän huonoksi. Ei sitä rakennetta saa lämpimäksi ja laadukkaaksi ilman lattioiden purkamista.huuhaa kirjoitti:onko käytännössä ainoa vaihtoehto tuon hirren uusimiselle purkaa lattia myös sisältä seinän vierestä n. 1m matkalta pois, vai pystyykö ammattimies tekemään koko hirren vaihdon ulkokautta?
Mutta kuten jo aiemmin ohjeistettiin, niin unohda se hirren vaihto. Sulla on alapohjan niskat salvottu siihen alimpaan hirteen eli ne tuo luvalla sanoen erittäin jännittävän lisämomentin hirren vaihdolle...
Ja jos se päätetään se koko seinusta nostaa ilmaan väliaikaisesti korjaamisen ajaksi, niin yhtenä nostopaikkana voit harkita noita niskoja. Tunkit ihan seinän viereen kiinni ja kuormitus tasaisesti jokaisen niskan alle, niin koko seinä nousee nätisti ylös. Tuo on mulla onnistunut parissa paikassa oikein nätisti.
Mun tuntemat hirsiporukat pitävät sellaista nyrkkisääntöä aika hyvänä, että päivässä työpari saa yhden hirren paikalleen. Tämä siis oikeaa kengitystä eikä mitään timpureiden harrastamaa 2" x 6" lankkujen hirreksi yhteen naulaamista ja paikoilleen ilman salvoksia asentamista -hirren vaihtoa.Hiski Piskinen kirjoitti:Ammattimieheltä ei pitäisi paljon päivää pitempään mennä.
Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
http://www.suorakon.com
Re: Alin hirsi vaihtoon.
Oto,
Olet siis sitä mieltä, että pelkät kiilat tarpeeksi tiheään laitettuina riittäisivät?
Nuo alapohjan niskat näyttäisi olevat ensimmäisen hirren yläosassa, tai sitten juuri sanomassasi kahden hirren keski-osassa kiinni.
Tosiaan, ei tuo alin hirsi mikään täysmätä ole, joten ehdottamasi kiilaustyö olisi varmasti mahdollinen. Täytyykin laittaa harkintaan. Olisihan se selkeästi helpoiten myös toteutettavissa.
Pitänee purkaa alimmat vuorilaudat pois heti keväällä kun on tarpeeksi lämminta ja katsoa tilanne silloin uudestaan.
Minkä kokoisia kiilojen tulee suunnilleen olla, jotta ajavat asiansa parhaiten? Jos nyt käsitin oikein, niin homma menisi siten, että moottorisahalla muhju pois ja kiilalle sopiva kolo ja sen jälkeen kiila lyödään paikoilleen? Kiilapareilla tarkoitat varmastikin, että kiilat lyödään samoille kohtia molemmille puolille?
Olet siis sitä mieltä, että pelkät kiilat tarpeeksi tiheään laitettuina riittäisivät?
Nuo alapohjan niskat näyttäisi olevat ensimmäisen hirren yläosassa, tai sitten juuri sanomassasi kahden hirren keski-osassa kiinni.
Tosiaan, ei tuo alin hirsi mikään täysmätä ole, joten ehdottamasi kiilaustyö olisi varmasti mahdollinen. Täytyykin laittaa harkintaan. Olisihan se selkeästi helpoiten myös toteutettavissa.
Pitänee purkaa alimmat vuorilaudat pois heti keväällä kun on tarpeeksi lämminta ja katsoa tilanne silloin uudestaan.
Minkä kokoisia kiilojen tulee suunnilleen olla, jotta ajavat asiansa parhaiten? Jos nyt käsitin oikein, niin homma menisi siten, että moottorisahalla muhju pois ja kiilalle sopiva kolo ja sen jälkeen kiila lyödään paikoilleen? Kiilapareilla tarkoitat varmastikin, että kiilat lyödään samoille kohtia molemmille puolille?
-
Oto Hascak
- Jäsen

- Viestit: 2338
- Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
- Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
- Kotisivu: www.suorakon.com
- Paikkakunta: Sastamala
- Viesti:
Re: Alin hirsi vaihtoon.
Jep. Tämä lausunto siis kertomasi tilanteen ja nuhjuisten kuvien perusteella. Saattaisin jopa lähteä siitä liikkeelle, että kyseenalaistaisin kokonaan sen kahden alimmaisen sentin lahoamisen "läpi asti".huuhaa kirjoitti:Olet siis sitä mieltä, että pelkät kiilat tarpeeksi tiheään laitettuina riittäisivät?
Kun puukon lykkää siihen kahteen alimpaan senttiin, niin uppoaako kahvaa myöten vai tyssääkö jo ensimmäisen tuuman jälkeen..? Meinaan lähinnä sitä, että jos vahvuudeltaan 6" hirren alareunasta on kaksi senttiä lahoa, niin onko tällöinkin lahonnut vain tuuman verran sisä- ja ulkopuolelta eli keskeltä löytyykin vielä 4" kovaa ja kantavaa puuta... Ja onko se alimmainen hirsi mahdollisesti kyljellään makaava pelkka eli vielä huomattavasti leveämpi kuin 6"?
Mutta joo, kyllä ne kiilat siellä yhden pirtin kantaa 100% varmuudella. Se minkä Pekkakin jo sanoi, niin kannattaa huomioida eli jos sokkeli on ihan muhjua hötöä, niin sitten täytyy kehitellä patenttiratkaisuja.
Ihan oikein ymmärsit. Kiilojen tulee olla sopivan kokoisia (huuhaa kirjoitti:Minkä kokoisia kiilojen tulee suunnilleen olla, jotta ajavat asiansa parhaiten? Jos nyt käsitin oikein, niin homma menisi siten, että moottorisahalla muhju pois ja kiilalle sopiva kolo ja sen jälkeen kiila lyödään paikoilleen? Kiilapareilla tarkoitat varmastikin, että kiilat lyödään samoille kohtia molemmille puolille?
Sitä voit sitten samalla mietiskellä, että koska ne kuvissa näkyvien kantavien kivipilareiden välit on valettu betonilla umpeen ja miten se alapohjan tuuletus on järjestetty kyseisen remontin jälkeen..? Kuvien perusteella tuuletusta ei ole ainakaan tuolla osalla ja siitä voi seurata sitten ihan mitä vaan.
Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
http://www.suorakon.com
Re: Alin hirsi vaihtoon.
Siis kun tökkään puukon sokkelin ja hirren väliin niin siitä se menee melko helposti ns. läpi. (eli puukon reuna betonia vasten)
Jos nostan esim. tuuman ja painan siitä niin puukko uppoaa n. 2cm ja sieltä löytyy kaivausten perusteella kovaa puuta. Eli muhju sijoittuu ihan betonin pinnassa olevaan hirren osaan. toki varmaan vähän riippuu paikastakin mihin sen tökkää. Täytyy laittaa nuo kuvat jonnekin erilliselle palvelimelle huomenna niin saa ne parempi laatuisena näkyville.
Tuosta, kuinka päin tuo alin hirsi on, en osaa vielä sanoa, en viitsi näin talvea vasten alkaa repitään vanhoja vaaka-tasossa olevia vuorilautoja pois.
Ilmanvaihto toimii tällä hetkellä keskinkertaisesti. Talon alle on 20cm x 30cm ikkunaluukkuja 5kpl:tta ja ensikeväänä on tarkoitus poistaa nuo vanhat ikkunat ja laittaa kaikkiin luukkuihin tilalle ritilät tahi räppänät...ja talo on tosiaan tällä hetkellä 8x8m kellari on kokonaisuudessaan kylmää tilaa ja korkeus vaihtelee kallion muodon mukaan 100cm - 180cm korkeuteen asti.
Kyseinen sokkeli "remontti" on siis tehty vuonna -49
Kosteuden kanssa ei ole tähän asti ollut mitään ongelmia (kop kop kop) :)

MX1K
- Jäsen

- Viestit: 378
- Liittynyt: To Marras 20, 2008 7:32
- Paikkakunta: Laitila
- Kotisivu: http://mx1k.wippiespace.com/
http://mx1k.wippiespace.com/images - Viesti:
Re: Alin hirsi vaihtoon.
Tosiaankin aika pieni lahovaurio tuo.
Lähtisin myöskin (mikäli tekisin mitään) laittamaan lankkua ja kiiloja alle, en vaihtaisi koko hirttä. Sitten kun on muhjut sahattu pois niin vaikka kattohuopakaistale perustuksen päälle.
Siistiltä ja kuivaltahan tuo kellari näyttää.
Lähtisin myöskin (mikäli tekisin mitään) laittamaan lankkua ja kiiloja alle, en vaihtaisi koko hirttä. Sitten kun on muhjut sahattu pois niin vaikka kattohuopakaistale perustuksen päälle.
Tässä tapauksessa siis kop kop tuf. ;)Kosteuden kanssa ei ole tähän asti ollut mitään ongelmia (kop kop kop) :)
Siistiltä ja kuivaltahan tuo kellari näyttää.
Re: Alin hirsi vaihtoon.
Sokkelikaistaa myydään kaupoissa ja se on tuohon käyttöön tarkoitettua.MX1K kirjoitti:Sitten kun on muhjut sahattu pois niin vaikka kattohuopakaistale perustuksen päälle.