Ylläri, ylläri,(perkele).
Ei ihan ajankohtaista ylläreiden joukossa, mutta elettiin 2002 syksyä...
Perustusten korjaukset ja salaojitukset ym. käynnisssä, kas, löytyi vanha melkein umpeentunut betonirengaskaivo, sinnehän oli tarkoitus koonta yhdistää.
Siispä tyhjentämään kaivoa sakasta, kummasti alkoi veri valumaan silmistä ym. kivaa.
Homma seis ja arjen alettua ilmoitus Ympäristökeskukseen.
Näytteet oteettiin, tulos tuli: rikki- ja suolahappopitosisuus, sekä PAH ylittyivät n. 450 kertaisesti, kromi 22000kertaisesti ym. ym.
Seurasi vuoden väsytystaistelu; Ekokemin tavaran ollesssa hävityskilohinnaltaan sitä luokkaa..
Ei kolhoosillamme koskaan olisi ollut sitä varaa maksaa.
About vuoden päästä otettiin kontaktia, itsellä oli kuorma-auto, kun piti muutenkin 500tonnilla maanpintaa alentaa? tietenki hyvä-65 vuoden MF-kaivuri.
Teimme diilin: Keskus maksaa Ekokemi-kulut, me teemme käytännön toteutuksen, siis kaivamme, kuormaamme, kuljetamme.
Happy end, mämmiä ei kuitenkaan löytynyt kuin 12180kg tarkkojen kokeiden ja valvonnankaan alla.
Now, we are wery clean.
surprise, surprise
Re: surprise, surprise
Oliko sitä kaivoa siis käytetty jonakin ongelmajätevarastona 
Lain mukaan ensikädessä saastuttaja maksaa puhdistuskulut joten jos edellinen asukas on hengissä voi laskua tarjota sinnekin.
Lain mukaan ensikädessä saastuttaja maksaa puhdistuskulut joten jos edellinen asukas on hengissä voi laskua tarjota sinnekin.Re: surprise, surprise
ei ae Tarja Halosen hyvinnoissa noin, mene, se maksaa kenen tontilla skeidaon.
Käytrännössä jos saastuttava toimija on kupsahtanut vaikka eilen, tontin omistaja maksaa.
Siitä juuri tuo vuoden viivytystaistelu:)
Ei se mitään, yhteistyöhän oli tosi sujuvaa loppupeleissä.
Ja mikä parasta sain minäkin -72 mallin nokka-Jyryllä ajella mäskiä ekokemiin, oli pojatkin vakaamossa ihmeissään mistä moinen auto oli löytynyt...
Kyllähän noita löytyy, vasta oli 1,74 milkjoonaa km taulussa...
Hei koitapa samaa luoptettavalla nipponin- tai germaanian kinnerillä (perkeleesti naurua).
Sanoi vaari aikanaan; poika, mikä ei tapa se vahvistaa, eikä enään simmuistakaan veri tirise.
Ketään tuskin kiinnostaa täysi vuodatus asiasta, joten en pilaa joulunalustanne sillä, vai!?
Käytrännössä jos saastuttava toimija on kupsahtanut vaikka eilen, tontin omistaja maksaa.
Siitä juuri tuo vuoden viivytystaistelu:)
Ei se mitään, yhteistyöhän oli tosi sujuvaa loppupeleissä.
Ja mikä parasta sain minäkin -72 mallin nokka-Jyryllä ajella mäskiä ekokemiin, oli pojatkin vakaamossa ihmeissään mistä moinen auto oli löytynyt...
Kyllähän noita löytyy, vasta oli 1,74 milkjoonaa km taulussa...
Hei koitapa samaa luoptettavalla nipponin- tai germaanian kinnerillä (perkeleesti naurua).
Sanoi vaari aikanaan; poika, mikä ei tapa se vahvistaa, eikä enään simmuistakaan veri tirise.
Ketään tuskin kiinnostaa täysi vuodatus asiasta, joten en pilaa joulunalustanne sillä, vai!?
Re: surprise, surprise
Asiallista kalustoa sielläpäin!!
-k
-k
Re: surprise, surprise
KMS kirjoitti:Asiallista kalustoa sielläpäin!!
-k
No joku Vanaja ja riukuvammas nostais hattua enemmän
Ikävää kyllä tuollaiset "aarteet" omalla pihalla.
Re: surprise, surprise
Juu, riukuvammas on seksikkäämmän näköinen, mutta käyttöarvotontilla surkea, on tehty eri hommiin.
Kyllä oli Fergun "SYVÄSTETTY" 765 teollisuukoneen umpirautarungolle tehty kaivurikuormaaja alansa ykkönen kaikkine puutteineenkin.
Onnistuneesta rakenteesta kertoo DAVIS -konstruktiona -50-luvulla tulleena tekniikka jota käytettiin muistaakseni Ferguissa muuttamatta vielä-82.
Kone oli hyvä käyttää "Funk-Borg-Warner-Ferguson voimansiirtonsa takia.
Nokkapumpuksi sovittelin 107,2l/min Hydrosilan militarypumpun.
Oli rykiä enemmän kuin kirkiisi-Perkinsin 4.203, 4 cyl, 3,5L jaksoi pyörittää.
Vanaja oli mielessä, mutta Kotkassa Mussalon satamatyömaan loputtua oli Jörö-Sisu Leylandin ooo. 680koneella ja ZF:n 6- pykäläisellä jäänyt töyräälle mehukytkinsylkän kumien sanottua poks.
Voi sitä loordillista kyytiä, jonka vapaasti hengittelevä Leyland antoi, 22tonnin painolla keksintö kulki 14,5L/100km.
Taitavat katumaasturinne jäädä toiseksi taloudellisuudessa:).
Kyllä, naapuritkin olivat kovasti mielissään rautaisista, hmmm... esineistä tontilla.
Huolimatta kaluston iäkkyydestä, maata tuli pilkittyä yli 500tonnia ja päälle vielä ulkopuoliselle tehdytkaivuut.
Laskentaan meni koneen hankinnat, kun teetettynä kaikki olisi maksanut33te halvimmilla ja koneista maksoin 2500e+1000e, tein hommat ja myin koneet pois 4500e+4000e, ei ihan paskempi diili, kai?
Olipa kyllä iltana monena sormet mustana service-puolella, mutta sehän oli läänin-taiteilija exän mieleen:)
Voidaan kai kutsua rojektien rojektiksi???
Kyllä oli Fergun "SYVÄSTETTY" 765 teollisuukoneen umpirautarungolle tehty kaivurikuormaaja alansa ykkönen kaikkine puutteineenkin.
Onnistuneesta rakenteesta kertoo DAVIS -konstruktiona -50-luvulla tulleena tekniikka jota käytettiin muistaakseni Ferguissa muuttamatta vielä-82.
Kone oli hyvä käyttää "Funk-Borg-Warner-Ferguson voimansiirtonsa takia.
Nokkapumpuksi sovittelin 107,2l/min Hydrosilan militarypumpun.
Oli rykiä enemmän kuin kirkiisi-Perkinsin 4.203, 4 cyl, 3,5L jaksoi pyörittää.
Vanaja oli mielessä, mutta Kotkassa Mussalon satamatyömaan loputtua oli Jörö-Sisu Leylandin ooo. 680koneella ja ZF:n 6- pykäläisellä jäänyt töyräälle mehukytkinsylkän kumien sanottua poks.
Voi sitä loordillista kyytiä, jonka vapaasti hengittelevä Leyland antoi, 22tonnin painolla keksintö kulki 14,5L/100km.
Taitavat katumaasturinne jäädä toiseksi taloudellisuudessa:).
Kyllä, naapuritkin olivat kovasti mielissään rautaisista, hmmm... esineistä tontilla.
Huolimatta kaluston iäkkyydestä, maata tuli pilkittyä yli 500tonnia ja päälle vielä ulkopuoliselle tehdytkaivuut.
Laskentaan meni koneen hankinnat, kun teetettynä kaikki olisi maksanut33te halvimmilla ja koneista maksoin 2500e+1000e, tein hommat ja myin koneet pois 4500e+4000e, ei ihan paskempi diili, kai?
Olipa kyllä iltana monena sormet mustana service-puolella, mutta sehän oli läänin-taiteilija exän mieleen:)
Voidaan kai kutsua rojektien rojektiksi???
-
Matti Alander
- Jäsen
- Viestit: 2256
- Liittynyt: To Tammi 13, 2005 20:36
Re: surprise, surprise
Näin ennen joulua saa varmaankin kirjoitella muutakin kuin asiaa. Juttusi Leyland moottorisesta Jyry-Sisusta minullakin nostalgiset tunteet mieleen.
Näin miltei entisenä kuorma-auto miehenä muistellessa oli niitä ensimmäisiä kuorma-autoja joita olen ajanut, autokoulun pallopää Mersun lisäksi.
ZF:n kuusipykäläisen keskimmäisiä vaihteen lovia oli vaikea ensi alkuun poikasena oppia ja tahtoi helposti mennä liian suuri tai pieni vaihde pesään.
Tuon ajan Sisu oli todellinen maansiirto auto, teli nousi kuorma päällä ja kääntyi ketterästi. Jäykän rungon ansiosta todella vakaa kipattava, mutta kulku maantiellä hieman pompottavaa. Voi olla että pompottava kulku johtui myös senajan Nokian renkaista jotka olivat ensiasennusrenkaana. Sisu oli naapurin kuorma-autoilijan ja silloin uuden Sisun ostaminen oli melko harvinainen teko ja sitä kävi pihassa katsomassa koko kylä. Auto tuotiin ensin alustana Karjaalta pihaan ja sen jälkeen rakennettiin pihalla puinen lava. Silloin ei ollut hydraulisia perälautoja, vaan se tehtiin tuhdista lankusta. Perälautoja oli kaksi toinen maansiirtoon alaspäin aukeavana ja toinen soraperälauta ylöspäin aukeavana jolla saatiin vedettyä sepeliä matoksi tielle. Soraperälaudan aukkoa säädeltiin ketjuilla, jotka olivat perälaudan ja lavarungon välillä.
Välitykset olivat silloin pienet, joten taloudellisin vauhtikin oli 70 km/h korvilla ja pienehkö moottori nykymittapuun mukaan riitti jopa perävaunun vetoon.
Hytti oli ahdas ja ikkunat pienet, mutta lämmin oli Suomessa rakennettu. Ilmajarrut jotka toimivat moitteettomasti, toisin oli Pekoissa joita silloin paljon käytettiin halvan hintansa ja suuren hyötykuorman takia. Jarrujen jäätyminen oli yksi ongelmista, vaikka tenuttaja varusteista löytyikin. Nykyistä ilmankuivaajaa parempaa kesintöä saa hakea, kun on tottunut vanhoilla tenuvehkeillä taistelemaan yli 20 asteen pakkasissa. Vakiovarusteena oli letku pakoputkesta jolla venttiileitä sulateltiin tarvittaessa, käry oli kauhea, mutta matka jatkui hetken kuluttua.
Sisussa oli talvea varten etupyörien jarrutustehon puolittaja, jolla pyrittiin estämään etupyörien lukkiintuminen, ABS jarrut tulivat sitten myöhemmin ja ensimmäiseksi Mersuun.
Keulaa riitti ja tontareita tarvittiin käännellessä ahtaisiin paikkoihin, konekoppa oli jo siihenaikaan lasikuitua. Pakeliitti ratti kaksipuolaisena varsin askeettinen mutta hoiti tehtävänsä ja siitä piti pitää myös kiinni. Ohjaus oli hyvin kevyt ja tehostettu, mikä maantiellä loi tiettyä rauhattomuutta, mutta Sisu olikin tarkoitettu monttuautoksi. Siihen aikaan Scaniosta katkesi vetoakseleita ja kardaaneja, ne hinattiin soramontusta ylös Sisulla parempaan korjauspaikkaan. Scanian teli oli myös melko kelvoton ja sitä keventäessä telin pultit katkesivat helposti.
Näin miltei entisenä kuorma-auto miehenä muistellessa oli niitä ensimmäisiä kuorma-autoja joita olen ajanut, autokoulun pallopää Mersun lisäksi.
ZF:n kuusipykäläisen keskimmäisiä vaihteen lovia oli vaikea ensi alkuun poikasena oppia ja tahtoi helposti mennä liian suuri tai pieni vaihde pesään.
Tuon ajan Sisu oli todellinen maansiirto auto, teli nousi kuorma päällä ja kääntyi ketterästi. Jäykän rungon ansiosta todella vakaa kipattava, mutta kulku maantiellä hieman pompottavaa. Voi olla että pompottava kulku johtui myös senajan Nokian renkaista jotka olivat ensiasennusrenkaana. Sisu oli naapurin kuorma-autoilijan ja silloin uuden Sisun ostaminen oli melko harvinainen teko ja sitä kävi pihassa katsomassa koko kylä. Auto tuotiin ensin alustana Karjaalta pihaan ja sen jälkeen rakennettiin pihalla puinen lava. Silloin ei ollut hydraulisia perälautoja, vaan se tehtiin tuhdista lankusta. Perälautoja oli kaksi toinen maansiirtoon alaspäin aukeavana ja toinen soraperälauta ylöspäin aukeavana jolla saatiin vedettyä sepeliä matoksi tielle. Soraperälaudan aukkoa säädeltiin ketjuilla, jotka olivat perälaudan ja lavarungon välillä.
Välitykset olivat silloin pienet, joten taloudellisin vauhtikin oli 70 km/h korvilla ja pienehkö moottori nykymittapuun mukaan riitti jopa perävaunun vetoon.
Hytti oli ahdas ja ikkunat pienet, mutta lämmin oli Suomessa rakennettu. Ilmajarrut jotka toimivat moitteettomasti, toisin oli Pekoissa joita silloin paljon käytettiin halvan hintansa ja suuren hyötykuorman takia. Jarrujen jäätyminen oli yksi ongelmista, vaikka tenuttaja varusteista löytyikin. Nykyistä ilmankuivaajaa parempaa kesintöä saa hakea, kun on tottunut vanhoilla tenuvehkeillä taistelemaan yli 20 asteen pakkasissa. Vakiovarusteena oli letku pakoputkesta jolla venttiileitä sulateltiin tarvittaessa, käry oli kauhea, mutta matka jatkui hetken kuluttua.
Sisussa oli talvea varten etupyörien jarrutustehon puolittaja, jolla pyrittiin estämään etupyörien lukkiintuminen, ABS jarrut tulivat sitten myöhemmin ja ensimmäiseksi Mersuun.
Keulaa riitti ja tontareita tarvittiin käännellessä ahtaisiin paikkoihin, konekoppa oli jo siihenaikaan lasikuitua. Pakeliitti ratti kaksipuolaisena varsin askeettinen mutta hoiti tehtävänsä ja siitä piti pitää myös kiinni. Ohjaus oli hyvin kevyt ja tehostettu, mikä maantiellä loi tiettyä rauhattomuutta, mutta Sisu olikin tarkoitettu monttuautoksi. Siihen aikaan Scaniosta katkesi vetoakseleita ja kardaaneja, ne hinattiin soramontusta ylös Sisulla parempaan korjauspaikkaan. Scanian teli oli myös melko kelvoton ja sitä keventäessä telin pultit katkesivat helposti.
Re: surprise, surprise
Joo toi tenutus on kyllä jäänyt mieleen. Ja silti oli jarrut jäässä tai aluevaihtaja jumissa...vanhoja romuja kun meidän vehkeet silloin olivat, eikä niitä kukaan kerennyt sen enempää huoltamaan kuin oli pakko. Ihmettelen tätä ameeriikan rekkakuskiohjelmaa kun vielä tenulla kaikki tuntuvat puljaavan. Niillä taitaa olla aika vanhaa kalustoa käytössä, tosin samalta ne näyttävät nykypäivänä uudetkin jenkkipelit.
Meille hankittiin joskus 110 Scania, joka oli aktiiviuransa ollut jossain avolouhoshommissa. Siinä oli kaksi runkoa päällekkäin ja teliveto. Voin sanoa, että oli jäykkä peli. Kerran kuormasin mursketta lavalle 14 m3 eikä valunut yli...paljoa
Lavan yläreuna oli hytin katon yläpuolella.
Meille hankittiin joskus 110 Scania, joka oli aktiiviuransa ollut jossain avolouhoshommissa. Siinä oli kaksi runkoa päällekkäin ja teliveto. Voin sanoa, että oli jäykkä peli. Kerran kuormasin mursketta lavalle 14 m3 eikä valunut yli...paljoa
Lavan yläreuna oli hytin katon yläpuolella.-
Matti Alander
- Jäsen
- Viestit: 2256
- Liittynyt: To Tammi 13, 2005 20:36
Re: surprise, surprise
Nyt kun näihin nostalgia aiheisiin päästiin, niin voin kertoa että ensimmäinen kuorma-autoni oli Scania Vabis 76 vm. -67. Siinä oli kaksi vaihdekeppiä vierekkäin, joista toinen oli alevaihtaja. Kippi oli kytketty niin että aluevaihtaja laitettiin vapaalle ja mitä suuremman vaihteen laittoi pesään, niin sitä nopeammin kippi nousi. Oli siinä Nummi kippi kovilla, mutta aina nousi mukisematta.
Auto oli kaksi akselinen, mutta koneessa tehoa turbolla terästettynä 265 hv. Sillä ohittelin Paraisten pitkässä mäessä Kummalan savuttavat kymppi Volvot heittämällä.
Silloin ei ollut kännyköitä vaan äitini otti tilauksia vastaan kotipuhelimestaan ja minä toimitin ne seuraavana päivänä. Nykyisin sepelit ja mullat täytyy saada heti ja jollei vastaa puhelimeen menettää asiakkaan. Myöskään kaksiakselisella ei pärjää enää kilpailussa ja tehoakin tulisi olla pannussa 500 hevosvoimaa.
Tuore yrittäjä oli myös rahaton ja Scaniaan ostettiin käytettyjä renkaita häälahjarahoilla, monikohan nykyinen morsian siihen suostuisi ? Tai kuka yleensä kuorma-autoonsa ostaisi käytettyjä renkaita ?
Ajat ovat muuttuneet muutamassa kymmenessä vuodessa merkittävästi ja pääsääntöisesti parempaan suuntaan. Kuorma-autot kyllä mielestäni olivat aikaisemmin ennen elektroniikkaa varmatoimisempia, mutta päästöt ovat pudonneet miltei olemattomiksi. Enää ei kirvele silmät vaikka seisoskelisi pakoputken vieressä, tutkimuksen mukaan 48 kpl nykyaikaisia kuorma-autoja saastuttaa yhtä paljon, kuin yksi 80 luvun auto.
Vuoden alusta otamme käyttöön uuden kuorma-auton MAN TGS 440 Euro 5 moottorilla ja AD blue versiona. Edellinen MAN oli meillä 7 vuotta ja hyvin meni, joten eiköhän tuo uusikin palvele pitkään ja vähillä päästöillä.
Auto oli kaksi akselinen, mutta koneessa tehoa turbolla terästettynä 265 hv. Sillä ohittelin Paraisten pitkässä mäessä Kummalan savuttavat kymppi Volvot heittämällä.
Silloin ei ollut kännyköitä vaan äitini otti tilauksia vastaan kotipuhelimestaan ja minä toimitin ne seuraavana päivänä. Nykyisin sepelit ja mullat täytyy saada heti ja jollei vastaa puhelimeen menettää asiakkaan. Myöskään kaksiakselisella ei pärjää enää kilpailussa ja tehoakin tulisi olla pannussa 500 hevosvoimaa.
Tuore yrittäjä oli myös rahaton ja Scaniaan ostettiin käytettyjä renkaita häälahjarahoilla, monikohan nykyinen morsian siihen suostuisi ? Tai kuka yleensä kuorma-autoonsa ostaisi käytettyjä renkaita ?
Ajat ovat muuttuneet muutamassa kymmenessä vuodessa merkittävästi ja pääsääntöisesti parempaan suuntaan. Kuorma-autot kyllä mielestäni olivat aikaisemmin ennen elektroniikkaa varmatoimisempia, mutta päästöt ovat pudonneet miltei olemattomiksi. Enää ei kirvele silmät vaikka seisoskelisi pakoputken vieressä, tutkimuksen mukaan 48 kpl nykyaikaisia kuorma-autoja saastuttaa yhtä paljon, kuin yksi 80 luvun auto.
Vuoden alusta otamme käyttöön uuden kuorma-auton MAN TGS 440 Euro 5 moottorilla ja AD blue versiona. Edellinen MAN oli meillä 7 vuotta ja hyvin meni, joten eiköhän tuo uusikin palvele pitkään ja vähillä päästöillä.