Kannattaa muistaa, että koko mahtava Juugend-fasiliteetti on tukittu tasan 1,5 m2 kokoiseen komeroon rapun alle. Juhlavia kokonaiskuvia kaapista ei ole helppo ottaa, joten ensimmäisenä kuvana on ovelta räiskäisty yleiskuva siitä mihin kaappi lopulta tuli. Seinä rakennettiin kahden 7x7" parrun varaan, ja seinän sisään jäi juuri tuo seitsemän tuuman paksuinen tyhjä tila. Kaappi solahti siis sopivasti hukkatilaan, ja sen taakse vessanpöntön vieressä näkyvän ritilän taakse laitettiin vessan patteri. Ritilän punoin Slöjd Detaljerin (kieltämättä aika huonolaatuisesta) rottingista ja kehystin samalla tammella kuin nämä muutkin kalusteet. Vessanpytyn takana oleva oikeanpuoleinen peili on muuten ovi Kirjastonhoitajan Työsuhdeasuntoon, eli rapunaluskomeroon. Pytyn takana oleva panelointi on vain peittämässä oven reunoja.

Aloitetaan vaikka lattian tasalta. Tässä vaiheessa nituttaa että kuvat on huonoja, puun syykuviot hukkuvat ja valokuva peilaa ihmeellisiä sävyvirheitä puuhun. Tässä näkyy aiemmin mainitut alaovien peilikuvakuviot ja vähän matkaa laatikoiden passattuja kuvioita. Pysähtynyt valokuva ei anna niille oikeutta, koska pinta elää upeasti kun silmä liikkuu siitä ohi. Esimerkiksi vasemmalla puolella ovia on todella makea kuvio, mutta kuva näyttää siltä kuin siinä ei olisi kuin häivä keskellä. Tällaisten epäoleellisuuksien kanssa kuitenkin tuhersin kuukausikaupalla. Kuvassa näkyy myös pätkä piiloon jäävää panelointia kirjojen takana.

Lasimaalaus tuli kiinni raamiin ihan tavallisella pellavaöljykitillä. Tässä kannattaa huomata se että pellavaöljystä tulee aika pistävä haju kun se kuivuu ilmattomassa tilassa. Kitissä öljyä on paljon, eli kaappia piti pitää kuukauden päivät auki, että kitti kuivui. Silti kitti on siistimpi kuin mikään raamiin taivutettu ja naulattu lista, etenkin kun se listakin olisi pitänyt pedata paikalleen kitillä
Tässä kuvassa näkyy myös lasihyllyn kannattimet ja oven topparit. Molemmat ovat rauta-etikka-petsillä mustattuja tammenkappaleita: topparit on talttaamalla upotettu kaappiin ja kannattimet muistin onneksi porata ja asentaa jo ennen kaapin kasausta. Ne ovat vain julkisivun tammitappien malliin kulmikkaiksi veistettyjä tappeja, joihin on vuoltu pyöreä, poranreikään uppoava varsi.
Lasityö ei erotu aivan yhtä hyvin kun kaapin ovi on kiinni, mutta tarkoituskin oli hukata kaikki hammasharjat ja tukkalakat pikkuisen silmältä piiloon. Vaihtoehtona vaaleille laseille olisi ollut läpinäkyvä aaltoileva katedraalilasi, mutta läpinäkyvän ja kauniisti aaltoilevan lasin takaa kuultava hammastahnatuubi olisi pilannut tunnelmaa turhaan. Nyt käytetty lasi ei ollut yhtä kaunista, mutta piilottaa kaapin sisällön paremmin.

Otsalaudan kuvota on vaikea vangita filmille varsikin katossa roikkuvan paljaan hehkulampun valossa, mutta siinä on aika kaunis auringonnousu joka elää kauniisti kun kävelee ovelta kohti valtaistuinta.

Vielä lopuksi detalji laatikoista ja tuosta väliseinän ja alimman välihyllyn liitoksesta. Ihan vaan päittäisliitos olisi ollut siisti, mutta tykkäsin että halusin korostaa sitä että kaappi on täynnään liitoksia ja niiden detaljit saavat todella näkyä päällepäin.

Semmoinen siitä tuli. Nyt vielä lavuaarikaapin kimppuun. Siinä on nyt ollut rautakaupan tilapäiviritys, seuraavaksi pitää tehdä siihen seinähanan taakse tulevan kaakelin muotti ja sitten itse lavuaarin taustalevy ja peilinkehys. Nykyisillä pärjää, mutta jonain kauniina päivänä saa nekin osaksi samaa kokonaisuutta.
Pekka


