ILMALÄMPÖPUMPPU
Re: ILMALÄMPÖPUMPPU
Mulla on ollut vuoden Toshiba RAS-10PKVP, hyvin on toiminut. Olen seurannut monta vuotta tuota http://lampopumput.info/foorumi/index.php ja
lukenut melkein kaiken mitä netistä on löytynyt Mitsusta ja Toshibasta. Sellainen kuva on muodostunut että pakkasilla Mitsu on ylivoimainen antotehon osalta. Myös sen COP pn paras pakkasella.
Mutta pumpun valintaan vaikuttaa moni asia, mm. sijaintipaikkakunta. Etelärannikolla on harvoin kovia pakkasia. Valtaosa talvesta on
nollan paikkeilla. Pumpun huurtuminen ja sulatuskäyttäytyminen on täällä olennaista. Pakkasilla tarvii kuitenkin käyttää lisänä päälämmitystä.
Mitsussa on raportoitu heikompaa käytöstä leudoilla säillä: pumpun minimiteho on isohko ja pumppu voi jäädä jauhamaan huonohkolla
lämpökertoimella. Toshiba on silloin parempi. Toshibaan olen ollut tyytyväinen paitsi että olisi pitänyt valita isompi malli, RAS-13.

Mihin/minkä kokoiseen tilaan olet tällaista hankkimassa? Jos tila on kovin pieni, kannattaa tsekata myös halajamasi pumpun minimikulutus. Näihin varsin harvoin puututaan, ts. pieneen tilaan ei kannata ottaa pumppua joka ei pysty käymään 200-300 watilla vaan minimi on esim 800W.jartsi86 kirjoitti:Moi!
Olen ajatellu hommata itelle ilmalämpöpumpun mut en oikein tiiä et mikä merkki/hinta suhde ois sellain järkevä..
Tällästä miulle tarjottiin DAIKIN NORDIC 20 Oli paikallissen kyläkaupan pihalla mainostamassa tuotettaoiskohan minkä lainen
![]()
Oisko kellään viisammalla mitään tietoa tietoa
"The harder you try, the dumber you look."
Re: ILMALÄMPÖPUMPPU
En tiedä mistä päin kymenlaaksoa olet,mutta tuossa ainakin yksi yritys joka kymenlaaksossa vaikuttaa,
http://www.costella.fi/
Saako kysyä minkälaisen tarjouksen Daikinista sait?
Millainen kohteesi on eli koko,onko sähkö tai vesikiertolämmitys,paljoko nyt kuluu sähköä,puuta,öljyä vuodessa?

Tuolla jossain toisessa ketjussa jo muutama vuosi sitten jahkailin halliin pumppua (vielä hankkimatta, sähköpatterit huutaa) ja sainkin pvalilalta suositusta tuosta FD-35:sta.pvalila kirjoitti:Itselläni on kolme FD-35:tä ja käsittääkseni markkinoilta ei parempia pumppuja löydy (yhtä hyviä ehkä hyvinkin).
--
Mitsun Heavy Industries -divisioonan tuotteet ovat sitten aivan eri juttu, se on käytännössä eivan eri valmistaja.
Mitenkäs tämä Mitsubishi Heavy SRK käytännössä - onko kellään kokemuksia tästä sarjasta? Tarjoilevat 10 vuoden takuuta tuollaiselle. Sinällänsä kuulostaa houkuttelevalle kun vanha kiinanpumppu jaksoi vajaa 4 vuotta ja käytännössä vaihdettiin kokonaan takuuseen kerran. Senkin ajan oli jäässä kesää lukuunottamatta.
http://www.kataikko.fi/pdf/esite_SRK_uusi_FINAL.pdf
--
Marko
Re: ILMALÄMPÖPUMPPU
Ei hevyn koneita vaan Mitsun electric, Ovat aivan eri koneita vaikka näennäisesti mitsuja molemmat.
Mitsun FD35 on varma valinta, tukea päätökselle tosiaan aikaisemmin mainitulta lämpöpumppu.info foorumilta.
Kymenlaaksossa on hyvä firma nimeltä Hemiset, toimii kouvolan alueella mutta tekee kauemmaskin.

Ok. Näyttää tuo nimenomainen malli olevan lopetettu. Uudesta ei varmaan vielä kokemusta paljoa kertynyt kellekään.jrkk kirjoitti:Ei hevyn koneita vaan Mitsun electric, Ovat aivan eri koneita vaikka näennäisesti mitsuja molemmat.
Mitsun FD35 on varma valinta, tukea päätökselle tosiaan aikaisemmin mainitulta lämpöpumppu.info foorumilta.
http://www.hankintaturvaliike.fi/products/88/352/mitsubishi-electric-msz-fd35vabh/ kirjoitti: ** Ilmalämpöpumpun Mitsubishi Electric FD35:n valmistus on viiden menestysvuoden jälkeen lopetettu ja tuotetta ei ole enää saatavilla. **
Uusi korvaava tuote on Mitsubishi Electric FH35.
FH-mallisarjan tehot kylmissä pakkaslukemissa ovat vieläpä FD-sarjaa parempia.
Re: ILMALÄMPÖPUMPPU
Meillekin asennettiin panasonic syksyllä 2007. Se on ollut koko ajan pääällä ja sammutettu vain suodattimien putsauksen ajaksi. Mitään vikoja ei ole ilmennyt.salmiv kirjoitti:oma kokemukseni Panasoniceista. Rintsikan seinälle asennettiin 2007 alkuvuonna kaksi panan ilp:ä. Toinen hoitelee alakertaa ja toinen yläkertaa. Yläkerran laiteessa on menossa neljäs ulkoyksikkö ja alakerran laitteistossa toinen. Yläkerran ulkoyksikön ohjelmakortti on taas rikki. Eli viisi ja puoli vuotta ja kuusi ulkoyksikköä. Panasonicin laadusta voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä!
- AJ
- vesahy
- Jäsen

- Viestit: 3354
- Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
- Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa
Re: ILMALÄMPÖPUMPPU
Minkälaisia liemiä noiden ilppien siuksissa oikein kiertää? Kun Brysselin herrat ovat taas kerran käsittämättömässä viisaudessaan kieltämässä jotain, niin vaikuttaako se kotitalouksien jo asennettuihin laitteistoihin?
Talouselämä: Myös nämä kylmälaitteet joutuvat jatkossa pannaan - Yle: Valtava lasku kaupoille
Talouselämä: Myös nämä kylmälaitteet joutuvat jatkossa pannaan - Yle: Valtava lasku kaupoille
Minkä vuoksi on aina aikaa tehdä se uudelleen, muttei koskaan aikaa tehdä se heti kunnolla?
-
mush
- Jäsen

- Viestit: 75
- Liittynyt: Pe Kesä 15, 2012 9:25
- Paikkakunta: Kirkkonummi
- Kotisivu: warister.com
Re: ILMALÄMPÖPUMPPU
Omissa vehkeissä on ainakin R410A, eli eri aine mistä ko. artikkelissa oli puhe, mutta kaipa tuokin joutuu kiellettyjen listalle ennen pitkää.
Rintamamiestalon omainen tuote mummonmökin kylkeen rakennettuna
Re: ILMALÄMPÖPUMPPU
Eihän noita kylmäaineita ole tarkoitus taivaalle "lorottaa"vesahy kirjoitti:Minkälaisia liemiä noiden ilppien siuksissa oikein kiertää? Kun Brysselin herrat ovat taas kerran käsittämättömässä viisaudessaan kieltämässä jotain, niin vaikuttaako se kotitalouksien jo asennettuihin laitteistoihin?
Talouselämä: Myös nämä kylmälaitteet joutuvat jatkossa pannaan - Yle: Valtava lasku kaupoille
Tuokki
Re: ILMALÄMPÖPUMPPU
Taisi valitettavasti olla hymiö ennenaikainen ;) http://yle.fi/uutiset/paastokauppahuija ... ku/5674269tuokki kirjoitti:Eihän noita kylmäaineita ole tarkoitus taivaalle "lorottaa"![]()
Uusimman tavan tehdä ilmasta rahaa ovat keksineet kiinalaiset. Kiinan tehtaissa on jo vuosia valmistettu voimakkaita kasvihuonekaasuja vain ja ainoastaan tuhottaviksi ja muutettaviksi päästöoikeusmarkkinoilla selväksi rahaksi.