tuuma kirjoitti:
Mulla sama ongelma kuin pvalilalla, liikkuminen kovin vähäistä paitsi että autoon tulee x10 kilsaa päivässä mutta sehän on vain sellaista passiivista ratin takana apaattisena olemista ja havaintojen tekoa että pysyy edes joten kuten hereillä.
Seisominen ei minusta auta mitään, tosiaan aivan päinvastoin jos ei ole millä kannatella päänuppia selkärangan päässä, mulla on ryhdissä aika paljon vikaa...
Ai, sä olet käyttänyt dopingia... Ajatella että moni kokee samanmoisen hapensaannin joka päivä. Itse yritän sitten parhaani mukaan tuhota sitä! "Korvaluimu" -hymiö.
Kestää jotenkin kauan, että saa ne varsinaiset aineet sitten käyttöön, joskus lokakuussa aikaisintaan, krääh.
90-luvulla ne sai suurinpiirtein samana päivänä, mutta ehkäpä sitä saa sitten happea paremmin, aivan karsea päivä ollut tänään, kun vaikutus loppui, voikohan astmalääkkeeseen jäädä 'koukkuun' ?
Istumisessa piti välillä muuten pomppia ylös, siinä oli jonkinlainen ongelma verenkierrolle, jos ei pomppinut ylös vähänväliä.
En tiedä onko hyvä ja onko jossain edullisemmin, mutta teillähän on hyvät valikoimat kirjastoissa, ehkä sellaisesta löytyy myös?
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=952220496X
Siinä tuolissa istuessa jos joitain liikkeitä pystyy tekemään, ehkei tarvitse edes keskeyttää sitä mitä työstää, mutta vähäinenkin liike on merkittävästi parempi kuin ei liikettä ensinkään, luulisin.
60km fillaroinnin jäljiltä ei ole muuten lainkaan paikat kipeänä tai arkana, jotain 4 tuntiahan mulla meni siihen, melkein voisi sanoa, että ei tuntunut missään, mutta tottapuhuen kyllähän ajaessa pari puutumista oli ja reidet sekä pohkeet hieman polttelivat ajon jälkeen, muttei mitään pahempaa ja tänään ei mitään oireita, ajoin 10km täydellä vauhdilla ja en saanut jalkoja loppumaan, happi kyllä loppui ja ikävä oli sitä eilistä doupingia.
Tosin en saisi täysillä ajella, kun se verenpainemittauksen valheellinen tulos antoi niin korkeita lukuja, että melkein paniikkinappia painoivat jo.
Tänään kyllä kirveen kerakin riehuin, niitä korkkiruuvipöllejä oli vielä jäljellä, murjoin silpuksi mokomat, ai että se toi tyydytystä, kun kertalyönnillä kirves upposi vartta myöten sellaiseen oikein kierteiseen johon joskus ei meinannut jälkeä saada aikaan. Sitten yritin sellaisia pieniä halkoa, ei siitä oikein mitään tullut, hermo meni ja löin sitten keskelle poikittain yhteen 3cm halkaisijaltaan olevaan, kun ei muka meinannut osua, mokoma napsahtikin poikki.
No saa siitä pikkupuita porinmattiin lämmityskäyttöä varten.
Veljekset polttivat taas hetkeksi ulkoiluoikeutensa, kuvittelivat, että voivat pistää omat reviirit pystyyn ja toisiaan yrittivät häätää, totesin ettei onnistu, nappasin kainaloon ja kannoin sisälle, jossa vielä meinasivat alkaa, mutta pienen neuvonpidon jälkeen lautassilmät nieleskeli ja totesivat että ehkä annetaan asian olla.
Noita ei voi sitten samaan aikaan ulkoiluttaa, pitää pistää vuorot.
Kumma kyllä, kun leikattujen pitää alkaa rettelöimään ja ikänsä ovat asustaneet jakaen saman tilan ja ruokakiponkin, mutta taitaa tuo yksi vaan omata niin kovan reviirivietin, ettei se tahdo jakaa aluettaan kenenkään kanssa.
Hirmuisen hyvin nuo tottelee, kun sanoo että ei, eikä mahdoton työ ollut edes sen opettamisessa, ihan sillä oppivat, kun välittömästi sanoi ei, kun tekivät ilkeyttä ja jos ei muuten uskoneet, niin etusormen kun asetti päälaelle ja piti siinä vaikka katti liikutti päätään, hyvin pian oppivat merkityksen. Vaan silti oikein kerjäävät, että rapsutettaisiin päälaelta, etteivät ne sitä kosketusta ruvenneet pelkäämään.
Sitä pitää noissa vaan olla säännönmukainen ja selkeä, niin kyllä ne oppii monenlaisia asioita, tietyllä tavalla tiukka/säntillinen pitää kyllä olla, että on siinä hommaa, mutta kannattaakin se, paljon helpompi näin myöhemmin sitten saada ohjattua sitä toimintaa.
