Uppopumppu vesien siirtoon
Uppopumppu vesien siirtoon
Nyt tarvittaisiin neuvoa hyvästä uppopumpusta, joka tulisi siirtämään talon sade- ja salaojavedet pois peruskaivosta. Alueelle on kyllä tulossa hullevesiviemäri, mutta tietoa siitä koska tuo tapahtuu ei vielä pahemmin ole. Pari naapuria laittoi vastoin kunnan ohjeistusta vedet pääviemäriin, mutta meidän talo on sen verran alempana maaston takia, että meidän pääviemäri kulkee suunnilleen salaojan korkeudella, jolloin pallopadotuksen käyttäminen ei toimi.
Eli kaivataan neuvoja hyvästä uppopumpusta ja mahdollisesti myös vedenpinnan korkeudesta hälyttävistä antureista. Pumpussa saisi luonnollisesti olla sisäinen uimuri.

Re: Uppopumppu vesien siirtoon
Samaan asiaan kaivataan vastausta.
Ohjattiin sadevedet paskakaivoon ja nyt kovien vesisateiden jälkeen alkaakin kaivosta tulemaan vesi salaojiin päin. tällä hetkellä n 1/3 kaivoon menevästä putkesta paskaveden peitossa.
Mut tähän on syynä luultavasti myös että jälkimmäisen kaivon purkuputki on tukossa (50 vuotta vanha)
Tarkoitus on nyt aukaista uudestaan ja vetää salaojille oma kaivo ja siihen uppopumppu joka johtaa veden muualle, lisäksi purku putki uusitaan about 50m kaivuuta.
Kolmen vuoden päästä tulee vasta kunnan viemärit tänne niin pakko päätyä tähän ratkaisuun.
Kellarista vedenpinta tällä hetkellä anturan alatasossa eli tulevasta lattia pinnasta 400. Salaojat uusittiin tänä kesänä mut virhe oli ohjata ne samaan kaivoon mihin menee "jätevesi"

--------------------------------------------------
Melkein kaiken voi itse tehdä kun käyttää aivoja, sitten kun aivot ei riitä, niin on hyvä ottaa ammattilainen tekemään.
Ammatilta laattaaja. 5 v. ainakin 200 kylppäriä laatoitettu.

-
tessu
Re: Uppopumppu vesien siirtoon
Samaa on onkelmat täälläkin MUTTA mun pitäis saada uppopumppu likavedelle jonka halkaisija max.20cm ja lähtö päältä EI kyljestä ja siinähän onkin vasta ongelma että löytyykös sellasta mistään?
Re: Uppopumppu vesien siirtoon
http://www.l-tuotanto.fi/tuotteet.html?id=19/121tessu kirjoitti:Samaa on onkelmat täälläkin MUTTA mun pitäis saada uppopumppu likavedelle jonka halkaisija max.20cm ja lähtö päältä EI kyljestä ja siinähän onkin vasta ongelma että löytyykös sellasta mistään?
Ja monelta muultakin valmistajalta.
Kannattaa laittaa kaksi pumppua ja vikahälytys ensimmäisen häiriöistä.
Re: Uppopumppu vesien siirtoon
hong kongin (ja varmaan muidenkin vastaavien) puutarhaosastolla on useita erilaisia. Puhtaille vesille löytyy jopa sisäisellä uimurilla (jolloin mahtuu tosipieneen tilaan) ja monissa on päältälähtö (mm. tossa sisäuimurilla olevassa). Hinnat honkkarissa vissiin kaikissa alle satasen.
Re: Uppopumppu vesien siirtoon
Alkaahan noita vaihtoehtoja löytyä. Mutta minkälaisia varoitusjärjestelmiä olette käyttäneet? Niistä olisi mukava saada lisätietoa, koska ainakaan nopea googletus ei tuottanut tulosta
-
Matti Alander
- Jäsen

- Viestit: 2256
- Liittynyt: To Tammi 13, 2005 20:36
Re: Uppopumppu vesien siirtoon
Pumpata ei yleisesti kannata, kuin salaojavesiä, rännivedet voidaan pääsääntöisesti ohjata vapaalla kaadolla
lähimpään ojaan tai kunnan verkkoon. Mikäli sadevesiä aletaan pumppaamaan tarvitaan tehokasta pumppua, koska vesimäärät alkavat olla melkoisia. Sähköäkin alkaa kulumaan vallan eri tahtiin.
Eri kaupungeissa salaojituksen liitoksiin suhtaudutaan eri tavoin, toisissa likaveteen liittäminen on täysin kiellettyä, mutta esimerkiksi Turussa voidaan salaojitus liittää vanhojen korjauksessa vesilaitoksen luvalla jätevesiviemäriin, jos vanhat salaojaputketkin on sinne liitetty aikaisemminkin. Mikäli taas tehdään täysin uusi salaojitus, tulee salaojavedet tarvittaessa pumpata hulevesiverkkoon tai ojaan.
Aina kannattaa tiedustella kunnan viranomaiselta mikä on oikea menettelytapa jo etukäteen jotta ei tule jälkikäteen turhaa riesaa.
Normaalisti kunnan viemäriverkko pelittää ja vastuu sen toimivuudesta kuuluu kunnalle. Jos taas oma liittymä ei toimi kuluu vastuu kiinteistön omistajalle, eikä huonokuntoisiin putkiin yleensäkään kannata liittyä, vaan putket tulee uusia samantien.
Mikäli pumppaamo toteutetaan, niin paras ohjaus pumpulle on elektroniset sauvat, jotka vedenpinnan noustessa yhdistävät ohjausvirran pumpulle. Näihin ei vaikuta epäpuhtaudet ym. käytännössä laisinkaan. Sähkömies pystyy rakentamaan elektronisen ohjauksen pumppuun, kuin pumppuun ja elektronisia sauvoja on saatavissa ainakin Onniselta.
Pumppuna yleisesti kannattaisi käyttää RST versioita, joissa metallinen siipipyörä ja tunnetut merkit kuten Grunfors ovat suositeltavia.
Padotus venttiileissä on omat ongelmansa, koska kaikki viemäriliikenne pysähtyy padotus venttiilin sulkeutuessa, eikä talosta pääse vesi poistumaan. Yleisesti talon alle soratilaan kyllä mahtuu runsaasti vettä väliaikaisesti, mutta kastelee perustukset myös helposti.

Komppaan tässä Mattia. Pumpataan vain ne vedet, kun on pakko, ihan sama, onko kyse viemäri- sadevesi- vai salaojavesistä. Itellä on salaojavesien pumppuna grundforsin integroidulla vipalla oleva rosteripumppu. On toiminut hyvin, kerran vuodessa kun pesee vipan, niin ei epäpuhtaudet ehdi tukkia. Huonona puolena tuossa on, että käy aika usein, jos on pienellä halkaisijalla kaivo. Mulla on metrinen, niin ei sentään tuhottoman usein käy.
JH
JH
Re: Uppopumppu vesien siirtoon
Itselläni on siis sellainen tilanne, että remontoimme vanhaa taloa, eikä alueella ole vielä huullevesiviemäreitä. Näiden muutaman suojellun talon ympärille tälle alueelle tulee rakentumaan uutta asuinaluetta, kunhan uusi kaava vaan valmistuu. Ja sitten rakennetaan huullevesiviemäritkin. Mutta tähän saattaa mennä vielä muutama vuosi, joten siksi aikaa täytyy keksiä väliaikaisratkaisuja. Tuossa lähellä on kyllä jonkinlainen avo-oja, mutta se on kasvanut osittain jo umpeen eikä tunnu viettävän mihinkään, vaan vesi seisoo. Tuohon olisi siis vähän typerää mielestäni johtaa vesiä imeytymään uudestaan maaperään talon vieressä.
Jätevesiviemärin ja salaojituksen korkeudessa on tosiaan sellainen ero, että padotusventtiilillä varustettua kerääjäkaivoa ei saa asennettua niin että saataisiin kaato viemäriin ja kuitenkin salaojat tarpeeksi alas, sentit ei vaan riitä vaikka kuinka laskee. Tulee saunalahden mainosta ikävä
Eli taidan tosiaan tehdä niin, että toistaiseksi salaojavedet kerätään perusvesikaivoon, josta ne siirretään uppopumpulla jätevesiviemäriin. Sadevedet ohjataan suoraan jätevesiviemäriin ohi kerääjäkaivon. Pääviemäriin tulee kellarin puolella läppäpadotusventtiili.
Tällaisella kytkennällä rikotaan varmaan sataa eri asetusta, mutta kertokaapa olisiko tuohon muka järkevämpää ratkaisua? Kyllä Hämeenlinnan vesilaitoskin otti naapurin asiasta kysyessä kantaa sen verran, että sanoi tuon olevan kiellettyä, mutta eivät osanneet neuvoa kuinka se sitten pitäisi tehdä. Eli rikotaan sitten sääntöjä kunnes huulleviemäri tulee.