Jahhah, pitää päästä avautumaan. Ollaan solmimassa kauppaa -57 RMTsta ja vaikuttaa siltä että rahaa palaisi enemmän mitä on varattu. Ainakin täällä olevien kertomusten mukaan...
Talo on pikkuriikkinen, kosteat tilat remontoitu aikaisemman omistajan toimesta, samoin käyttövesijärkkäri ja salaojat.
Yläkerrassa on purun keskellä erikoinen lastulevylaatikko, jossa on ovi. Se selvisi suoloisella seiskytluvulla rakennetuksi huoneeksi ja ensi töiksemme pilkomme sen ja viskaamme palat ikkunasta pihalle. Sitten yläkertaan jääkin nakyviin välipohjan purua ja katon pelti. Kuvittelemme että siitä on helppo lähteä liikkeelle ja näpätä pari pientä makuuhuonetta.
Alakerran halltexit on meininki poistaa ja samalla muuttaa pintavedot sinne alle. Toivon, että muovimaton ja levyn alta paljastuu lauta tahi lankku, lattia on selkeästi levyn verran koholla.
Sähköjen osalta pitää lähinnä toivoa, ettei tule kamalan kallista. Keittiön kaapissa on vanha sähkötaulu, josta on erotettu lähtö uudelle taululle, mistä siis menee alakerran (suihku, sauna, khh) sähköt kokonaan. Kun kerran yläkertaan tulee työhuone (tietokone yms. releet) tarvitaan sinne ainakin kymmenisen pistoketta.
Jotta enköhän ole säännöllisesti manaamassa, jos jotain mystistä tulee vastaan.
PS: Mitäs se digi-tv nyt vaatikaan antennilta?
Syrjälä
Onnea uusille talon omistajille, töitä riittää jos itse teette. Ei kannata ottaa liian tiukkaa aikataulua se tulee kuitenkin venymään. Meilläkin aikataulu on suunniteltu 7 vuodeksi.
Meillä laitettiin kaikki sähköt uusiksi rahaa meni 3000e itse tehtynä. Mutta meillä ei jäänyt yhtään vanhaa johto tai katkaisijaa koko taloon ( siis 2 kerrokeen, kellarissa ei ole kuin jakokeskus uusittu)
Eli sähköt sisältää:
- Uusi keskus kivijalkaan talon ulkopuolelle josta haaroitettu keskikerrokseen, kellariin ja autotalliin
- kellariin keskus
- keskikerrokseessa keskus tarvikkeineen josta myös vintin sähköt
- pistorasiat, mmj, katkaisijat....
- lämmitys kaapelit, ei pattereita vielä
Lisäksi tv antennijärjestelmä uusittiin n. 500e. Huonon näkyvyyden takia jouduttiin laittamaan vähän parempaa kamaa...
Lisäksi laitettiin satelliitti valmius
uusittu:
- antenni
- mastovahvistin
- purkki jolla yhdistettiin sat + ant
- rasiat + kaapelit + tarvikkeet
- lisäksi juuri enen digiboxia tarvitaan lineaarinen vahvistin muuten kuva ei näy.
Kaikki kaapelit on vedetty seinän sisään paitsi yksi joka unohtui.. No senkin sain piiloon jalkalistan taakse.

Antennin tulee olla mallia UHF elikkä Digikanavat lähetetään korkeammilla taajuuksilla. Jos sitten on pelkästään UHF-antenni niin analogisena lähetyksenä sieltä ei taida näkyä muita kanavia kuin MTV3 ja Nelonen niin kuin allekirjoittaneella.
"Ei me kyllä tänne muuteta!" -Tuntemukset reilu kolme vuotta sitten...
Dänks, ehkäpä toivoa vielä on. Haluaisin pysyä uskollisena oikeille materiaaleille kuten ekovilla ja puukuitulevy. Koska en ole vielä päässyt puusta pitkälle kustannusasioiden hahmottamisessa, pitänee katsoa paljonko muusta tarvitsee tinkiä. Ehkä ei lainkaan.
Ullakon muuttaminen asuinkäyttöön vaatiin luvat, mutta suunnittelija-asia mietityttää. Hintahaarukka näissä osaajissa tuntuu olevan laaja.
Ullakon muuttaminen asuinkäyttöön vaatiin luvat, mutta suunnittelija-asia mietityttää. Hintahaarukka näissä osaajissa tuntuu olevan laaja.
No nyt se on meidän. Sattui sopivasti niin että kuntotarkastuksen aikana loppui kaivosta vesi ja myyjä teetti porakaivon. Loistavaa tuuria risukasassa.
Siellä lastulevyn alla oli upea harmaa lattia, ponttilautaa mutta kuitenkin. Leivinuuni on uusittu ja muovimaton/lastulevyn alta löytyi perustukset vieressä olleelle, pois puretulle hellalle. Sääli sinänsä, tekisi mieli laittaa mökiltä hilattu Högforsin Rapid 20 samaan reikään jos hormista sellainen löytyy.
Ei kai sentään, vaikeata kai se olisi...
Virtaa on niin paljon että purettiin melkein 35 neliötä lattialautaa näkyviin, onneksi on kesäloma päällä!

Parin viikon aikana on kummasti virta kadonnut. Kolmisauvaisen (
) ponttikattopaneelin maalaaminen valkeaksi osoittautui hankalaksi: Lakattu tumma ruskea väri paistaa tartuntamaalin ja kahden sisämaalikerroksenkin alta kun valo käy sopivasti.
Porakaivo tehtiin mutta ensimmäisen saunareissun jälkeen pumpun ja taloverkon liitos kaivossa petti. Parin viikon odottelun jälkeen vesi siis viimein tuli taloon mutta vain muutaman tunnin ajan.
Ponttilattiasta löytyi suuuria rakoja, jopa 2 cm oli lautojen välinä. Korjaaminen olisi tuottanut metritolkulla uutta lautaa lattiaan joten päälle laitellaan laminaatti jahka raot on tilkitty niin että kestää astua.
Sähköjä on vedetty kipsilevyn alle kiireellä, samalla sähköpääkeskus siirtyy keittiön seinästä ulos pylvääseen. Levyt odottavat tapettia.
Keittiökaapisto on tilaamatta. Rungot saa viikossa joten nou paniik...
Yhteenvetona voi sanoa että kahden viikon päästä on luovuttava entisestä asunnosta eikä ole seiniä, lattioita, kaappeja, sähköjä eikä vettä.

- maanma
- Moderaattori

- Viestit: 2371
- Liittynyt: Ma Tammi 10, 2005 22:21
- Paikkakunta: Turku
- Paikkakunta: 80m2, talo -48/50, pelletti, aurinko, sähkö, öljy
Onko pitkä matka naapuriin? Siellä päin maata tuo naapuriapu on kai vielä ihan toimiva.Bender kirjoitti:Yhteenvetona voi sanoa että kahden viikon päästä on luovuttava entisestä asunnosta eikä ole seiniä, lattioita, kaappeja, sähköjä eikä vettä.
Tuttavapariskunta kävi vuoden paikallisella kuntosalilla suihkussa. Ostivat kausikortin ja saivat vielä avaimetkin, jotta voivat käydä myös paikan kiinni ollessa. Mutta tuo sähkö - saako naapurista roikalla?
Mikä olikaan talon lämmitysmuoto?