Rakennus osittain naapurin tontilla
Rakennus osittain naapurin tontilla
Onkos kenelläkään tullut vastaan tällaista, kyseessä on maaseudulla oleva tontti jossa vanhoja rakennuksia. Sitä ollaan nyt myymässä (en kuitenkaan minä) ja ongelmana on joku 60v sitten rakennettu tiilirunkoinen vaja jonka yksi sivu on ehkä seinänpaksuuden verran naapurin tontilla joka on peltoa.
Rakennushan on ollut tuossa siis ikuisuuden ja perimätiedon mukaan kylän väen talkoilla pystyttämä joten aikanaan sekin kaveri jonka pellon puolelle on lipsahdettu lienee ollut mukana. Rakennus on kuitenkin kaikissa karttakuvissa ja vanhoissa maanmittauslaitoksenkin piirustuksissa. Mitään rasitetta siitä ei ole tehty.
Mulla ei ole tullut vastaan tällaista mutta jos se nyt sattuisi jäämään naapurin hampaisiin ja siitä tulisi riita niin vastaavaa ennakkotapausta peräänkuuluttelen.

Re: Rakennus osittain naapurin tontilla
Mä en osaa nyt näitä oikeita termejä, mutta muistan kauppakorkeella jonkun juristin opettaneen, että jos joku asiantila on vallinnut riittävän pitkään, se tulkitaan pysyväksi. Ja esimerkkinä ne käytti just tämmöstä. Eli kun se nyt siinä on sen 40-70 vuotta jököttänyt ja kyse on seinän paksuudesta, niin se on käytännössä sama asia kun että se olisi tontilla.
Re: Rakennus osittain naapurin tontilla
Kaverilla oli täysin vastaava tilanne. 50-luvun autotalli/varasto rajan päällä. Välitysfirma korvasi muutaman tonnin, koska oli ilmoittanut ja näyttänyt rajan väärin. Lakimiehen mukaan rakennus itsessään saa paikallaan olla, koska on siinä vuosikymmenet jo ollut ja vaikka rasituksia yms. ei koskaan olekaan tehty.
- PetteriKivimäki
- Jäsen

- Viestit: 2045
- Liittynyt: To Touko 17, 2007 11:32
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Rakennus osittain naapurin tontilla
Tuttavaperheellä on jykevä graniittinen perunakellari, joka on puoliksi naapuritontin puolella, siten että kulku keltsuun on heidän tontiltaan ja se on merkitty heidän rakennuskantaansa. Olikohan keltsu ihan kaavassa tms virallisessa merkittynä, sillä naapuritontin ostanut mulqvist ei saanut sitä kaivuutettua pois kovasta halustaan huolimatta. En ole ihan varma, mutta mielestäni oli syynä se, että ko rakennelma on ollut siinä ennen toimitettua lohkomista ja pulinat pois.
Kostoksi naaburger hakkasi kauniina näköesteinä toimineista koivuista omalla puolellansa olleet pois, niin että tuttavat saavat ihailla raksamöyrimistä..
Kostoksi naaburger hakkasi kauniina näköesteinä toimineista koivuista omalla puolellansa olleet pois, niin että tuttavat saavat ihailla raksamöyrimistä..
Jumalauta, saunan takana on tilaa!
Ensi kesänä teen sinne kasvimaan.
Ensi kesänä teen sinne kasvimaan.
-
Harrastelija
- Jäsen

- Viestit: 121
- Liittynyt: Pe Joulu 08, 2006 10:29
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Rakennus osittain naapurin tontilla
Jos haluaa varmistaa Rakennuksen sijainnin nykyisellään olisi varmaan parasta tehdä rasitesopimus "rakennusrasite", jossa voidaan maksaa rasitettavalle osapuolelle muodollinen korvaus.
-
tessu
Re: Rakennus osittain naapurin tontilla
Juu enenevanhaan vaikka rajat oli selviä niin tehtiin kyllä talkoilla kaikenmoisia vajoja ja heinälatoja,ne saattoi sitten olla kenen mailla milloinkin tai osaksikin joku kulma,ei niistä sillon ongelmaa ollu kun tilaa oli ja taloja vähän.
Sittemmin voi jopa savisessa rinteessä samalato mennä naapurinpuolelle seinästään pelkän roudan kuljettamana,semmostakin on ollu!
Olishan se hyvä ainakin jonkunmoinen paperi tehdä tulevaa ajatellen,itsekkin vaadin kunnalta pellolle ajotien kun ostivat maata ja entinen ajokohta jää sinne myytyyn maahan,mistäs sitten pellonvuokramies sinne pääsee jos aidoin tien sulkevat!
Eli aina olis parempi saada paperille edes muutama rivi

- vesahy
- Jäsen

- Viestit: 3354
- Liittynyt: Ma Maalis 17, 2008 19:18
- Paikkakunta: Stadi + läntinen Uusimaa
Re: Rakennus osittain naapurin tontilla
HS: Vihtiläismies anoo tonttinsa siirtämistä Espooseen
Pelkästään tonttirajat eivät aiheuta ongelmia, myös kunta voi olla ihan väärä käytännön kannalta.Tässä tapauksessa otsikko on vaan pikkuisen hölmö, sillä eihän tonttia ole tarkoitus siirtää, vain rajaa sen kohdalla. Muutos kyllä vaikuttaa moneen asiaan, esimerkiksi veroprosentit voivat poiketa toisistaan aika paljon. Tiedän, että Turun puolessa eräs tutun tuttu sai kuntarajaa siirrettyä vastaavanlaisessa tapauksessa.
Maailmalla on kyllä sellaisiakin tapauksia, että valtioiden raja kulkee tontin läpi, pahimmassa tapauksessa jopa makuuhuoneen läpi niin, että puolisot nukkuvat samassa sängyssä mutta eri valtioissa.

Minkä vuoksi on aina aikaa tehdä se uudelleen, muttei koskaan aikaa tehdä se heti kunnolla?
Re: Rakennus osittain naapurin tontilla
Muistaakseni meillä Suomessa siirryttiin jossain vaiheessa satelliittipohjaiseen paikanmääritykseen ja sen seurauksena tontit vähän liikahtivat: tonttien koot pysyivät kyllä samoina mutta rajat liikahtivat hieman.
Tuollainen liikahdus saattaa sitten riittää siihen, että syntyy kaikenlaisia pieniä ongelmia.
Tuollainen liikahdus saattaa sitten riittää siihen, että syntyy kaikenlaisia pieniä ongelmia.
Re: Rakennus osittain naapurin tontilla
Ihan ensimmäisenä suosittelisin sopimaan asian naapurin kanssa, ja varmin tapa olisi lunastaa rakennuksen alle jäävä maa-ala +jonkinlainen ympärys (esim. metri). Meidän mökki on 70 cm rajan päällä, kun maanmittauslaitos oli tehnyt 50-luvulla virheen rajojen siirrossa. Virhe huomattiin 70-luvulla ja naapuri aloitti käräjöinnin elokuussa 2001. Olemme käyneet prosessin korkeintaoikeutta myöten ja mökki saa olla paikallaan. Suurin menetys on naapuruussuhteet (jotka vielä olivat kesällä hyvät). Tästä prosessista alkoi kaikenlainen äänellinen haitanteko ja lisäksi naapuri "kasvattaa" koivuja aivan mökin kylkeen. Olemme tarjoutuneet lumastamaan maan, mutta ei suostu. Maanmittauslaitos ei korjaa virhettään, ja kunta on ihan kynnetön auttamaan (ja naapurin poika työskentelee kunnan teknisessä virastossa)
Tekstiä;
Tonttirajojen ”oikomisen” yhteydessä vuonna 1956 on tehty kartta, jonka mukaan mökki sijaitsisi omalla tontillaan, noin metrin päässä rajasta. Kuitenkin rajapyykkien asennuksessa tapahtuneen virheen vuoksi, rajatarkastuksenyhteydessä 9.10.2001 on todettu, että mökki sijaitsee, paikasta riippuen, noin 70-75 senttiä Naapurin puolella. Vuonna 1956 tehdyssä muutoksessa on ollut valitusaika, mutta kyseistä virhettä ei ole silloin huomattu, osittain siksi, että rajapyykit eivät ole näköyhteydessä toisiinsa, eikä rajalla ole tuolloin ollut aitaa, josta virhe olisi tullut esiin. Silloinen tontin omistaja ei todennäköisesti ole ollut tietoinen asiasta.
Todistelu esim. rakennusajankohdasta yms. on iso prosessi. Meidän mökin hirret on arvioitu 150-300 vuotiaiksi ja mökin olemassa olosta on todistajana kuultu mökissä 1930-luvulla asunutta naista, joka asui siinä vuosina 1935-1937 yhdessä veljensä ja isänsä kanssa, tyttö oli vuonna 1935 14-vuoden ikäinen, lasten äiti kuoli mökissä synnytykseen vuonna 1935.
Tässä hovioikeuden päätös, joka pysyi korkeimmassaoikeudessa;
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/ho/2005/ ... %2F%201458
Tekstiä;
Tonttirajojen ”oikomisen” yhteydessä vuonna 1956 on tehty kartta, jonka mukaan mökki sijaitsisi omalla tontillaan, noin metrin päässä rajasta. Kuitenkin rajapyykkien asennuksessa tapahtuneen virheen vuoksi, rajatarkastuksenyhteydessä 9.10.2001 on todettu, että mökki sijaitsee, paikasta riippuen, noin 70-75 senttiä Naapurin puolella. Vuonna 1956 tehdyssä muutoksessa on ollut valitusaika, mutta kyseistä virhettä ei ole silloin huomattu, osittain siksi, että rajapyykit eivät ole näköyhteydessä toisiinsa, eikä rajalla ole tuolloin ollut aitaa, josta virhe olisi tullut esiin. Silloinen tontin omistaja ei todennäköisesti ole ollut tietoinen asiasta.
Todistelu esim. rakennusajankohdasta yms. on iso prosessi. Meidän mökin hirret on arvioitu 150-300 vuotiaiksi ja mökin olemassa olosta on todistajana kuultu mökissä 1930-luvulla asunutta naista, joka asui siinä vuosina 1935-1937 yhdessä veljensä ja isänsä kanssa, tyttö oli vuonna 1935 14-vuoden ikäinen, lasten äiti kuoli mökissä synnytykseen vuonna 1935.
Tässä hovioikeuden päätös, joka pysyi korkeimmassaoikeudessa;
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/ho/2005/ ... %2F%201458
- PetteriKivimäki
- Jäsen

- Viestit: 2045
- Liittynyt: To Touko 17, 2007 11:32
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Rakennus osittain naapurin tontilla
^ Oho, onpa mielenkiintoinen keissi! Toivotan onnea ja voimia.
Vaatiko naapuri mökin siirtoa - esim metrillä?
Vaatiko naapuri mökin siirtoa - esim metrillä?
Jumalauta, saunan takana on tilaa!
Ensi kesänä teen sinne kasvimaan.
Ensi kesänä teen sinne kasvimaan.
Re: Rakennus osittain naapurin tontilla
Meillä on paskakaivot naapurin puolella (lähinnä peltoa) ja raja menee alle metrin päästä talon seinää. Mies niistä aina välillä stressaa, mut kun tää tölli on tässä seissyt yli 100 vuotta niin eiköhän meillä oo jotain oikeuksia. Ja paskakaivot voin ihan lahjoittaa kunhan saaadaan kunnan viemäri. 
Re: Rakennus osittain naapurin tontilla
Noh; paskakaivonkin voi määrätä purettavaksi ja maisemoitavaksi teidän kustannuksellanne (toivottavasti toki ei näin käy).
ja todisteleppa siinä sitten, että paska on 100 vuotta vanhaa
Ei oikeuteen pelkkä luulo/kuulopuhe riitä. Todiste on todiste.
Ja jos jokin epäselvyys jää eteen päin myytäessä, niin siitä voi joutua jälkikäteen vastuuseen (kuten näitä surullisia 'tapahtui muille' -juttuja voi lehdistä lukea).
Hauskimmillaan naapuri oli kiikuttanut asianajajan avulla oikeuteen kartan (olikohan 60-luvulta), jossa mökkiämme ei näkynyt.
Oli kopioinut kartan ja peittänyt kopioidessaan jollakin mökin kohdan
kyllä ne on maanmittauslaitoksen viralliset kartat, jotka kelpaavat.
niin että suosittelen kyllä sopimaan, kun välit on vielä hyvät, varma on aina varma, kunnes siitä tulee epävarma
Mökkiä ei meidän tontilla voi siirtää, kun ei ole paikkaa mihin siirtää, poikittain kulkee sähkölinja (kyseiselle naapurille
) ja sen vuoksi on iso kielto-alue, osa on vesijättömaata, isoja tasoeroja maastossa, S1 -suojelualue ....
No museo ja rakennuskulttuuritahot ovat olleet apuna, mutta heillä ei ole keinoja nykytilanteen muuttamiseen.
ja todisteleppa siinä sitten, että paska on 100 vuotta vanhaa
Ei oikeuteen pelkkä luulo/kuulopuhe riitä. Todiste on todiste.
Ja jos jokin epäselvyys jää eteen päin myytäessä, niin siitä voi joutua jälkikäteen vastuuseen (kuten näitä surullisia 'tapahtui muille' -juttuja voi lehdistä lukea).
Hauskimmillaan naapuri oli kiikuttanut asianajajan avulla oikeuteen kartan (olikohan 60-luvulta), jossa mökkiämme ei näkynyt.
Oli kopioinut kartan ja peittänyt kopioidessaan jollakin mökin kohdan
niin että suosittelen kyllä sopimaan, kun välit on vielä hyvät, varma on aina varma, kunnes siitä tulee epävarma
Mökkiä ei meidän tontilla voi siirtää, kun ei ole paikkaa mihin siirtää, poikittain kulkee sähkölinja (kyseiselle naapurille
No museo ja rakennuskulttuuritahot ovat olleet apuna, mutta heillä ei ole keinoja nykytilanteen muuttamiseen.
Re: Rakennus osittain naapurin tontilla
Kiitoksia vinkeistä, esimerkkitapauksessa rajaloukkaus on tosiaan max. puolisen metriä ja se on naapurin pellon puolelle. Yritetään saada jotain sovittua mutta ne naapurisuhteet on jo edellinen omistaja pilannut ja kun ollaan saaristossa niin ei ne asiat heti unohdu
Joka tapauksessa tässä tapauksessa voisi olla aika varma, että haitta naapurille on niin pieni verrattuna rakennuksen siirtämiseen ettei asia menestyisi oikeudessa jos sinne joutuisi.
Joka tapauksessa tässä tapauksessa voisi olla aika varma, että haitta naapurille on niin pieni verrattuna rakennuksen siirtämiseen ettei asia menestyisi oikeudessa jos sinne joutuisi.
-
Oto Hascak
- Jäsen

- Viestit: 2338
- Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
- Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
- Kotisivu: www.suorakon.com
- Paikkakunta: Sastamala
- Viesti:
Re: Rakennus osittain naapurin tontilla
Tämä.900s-75 kirjoitti:niin että suosittelen kyllä sopimaan, kun välit on vielä hyvät, varma on aina varma, kunnes siitä tulee epävarma![]()
Mulla on naapurista pienissä määrin harmia. Se on kova poika lainailemaan tavaraa ja se tuntuu aina olevan jotakin vailla. Siitä tulikin mieleeni, että voisi palauttaa ne lainaamansa lecaharkot, harjateräkset sekä salaojasorat, jotka pari vuotta takaperin tarvitsi. Ei siinä, mukava tyyppi, jossa on helppoheikin ja härskin kauppamiehen vikaa hiukan liiaksi omaan makuuni. Se kehtaa pyytää ihan mitä vaan ja välillä tuntuu, että taivas on rajana. Taitaa tällä hetkellä olla vaimoke ainoa asia, jota tuo ei ole lainaan käynyt kysymässä, ei ainakaan sillain, että olisin kuullut. Se on halunnut säilyttää polttopuunsa sekä lautataapelinsa meidän pihassa. Helvetti, se on kehdannut pyytää makkaraa meidän grillistä ja ei, ei vitsillä.
Mutta mikä on pikkumaisuutta ja milloin naputtaa turhasta? Arjen kannalta on äärimmäisen tärkeää pitää välit kunnossa ja jos välit menee, niin kyllä siinä arki sitten muuttuu haastavaksi. Tästä syystä sitä katsoo toisen tekemisiä sormiensa välistä ajatellen, että tehkööt omalla pihallaan mitä tykkää. On siltii olemassa pienen pieni riski, että jossakin vaiheessa ne omalla pihalla tekemiset muuttuvatkin hitusen verran suhteelliseksi käsitteeksi... Meissä kaikissa on ne omat pienet oikkumme.
Naapuri on puhunut jo pari vuotta tekevänsä aidan tonttiemme väliin. Yhteistä rajalinjaa on muistaakseni 57 metriä. Asia on hitusen verran haastava, koska tonttien välillä on korkeuseroa ja korkeuserosta johtuen kivistä tehtyä pengertä. Naapuri on siis pengertänyt rajalla suurilla luonnonkivillä ja kun sanon suurilla, niin tarkoitan kuution sekä puolen kuution järkäleitä. Asia ei häiritse ja miksi häiritsisi, koska hänen pihansa on pääsääntöisesti omaamme alempana. Noh, tässä pari viikkoa takaperin puheet aidan tekemisestä konkretisoituivat ja hän aloitti aitaurakkansa.
Ekana päivänä hän työskenteli timpurinsa kanssa rajalla. Perisuomalaiseen tapaan seuraillin aika ajoin työmaan etenemistä ikkunasta normaalien toimieni lomassa. Lähinnä ihmettelin sitä, että en nähnyt lankalinjaa kulkevan tonttien välillä. Lanka oli kyllä viritetty, mutta ei koko rajan mittaiseksi. Kävin sanailemassa naapurin ja timpurin kanssa ja kysyin, että löytyykö raja? Raja kuulemma löytyi ja ilmoittivat yhteen ääneen olevansa reilusti omalla puolellaan. 20 cm oli se luku, jonka verran sanoivat olevansa omalla puolellaan.
Toisena päivänä naapuri työskenteli yksin. Kävin jälleen sanailemassa ja esitin huoleni, että onko rajalinja ehkä sittenkään aivan kunnossa... Naapuri totesi, että ovat 20 cm omalla puolellaan. Ihan oikeasti ajattelin, että ehkä hän sitten tietää paremmin ja olin itse kuvitellut rajan kulkevat eri paikassa. Ihmettelin silti lankalinjan puutteellisuutta, mutta naapuri kuulemma tiesi paremmin.
Kolmantena päivänä hän pääsi aidan kanssa jo aika lähelle toista rajapyykkiä. Kyseiselle rajapyykille oli asennettu pystytolppa hitusen kyseenalaisesti. Sitä ei ollut tuettu millään tavoin pystyyn eikä se myöskään ollut pystysuora. Tolppa oli niin vino, että se oli kääntynyt tonttimme puolelle selvästi vääristäen rajalinjaa entisestään. Väänsin tolpan passilla pystyyn ja kiinnitin vielä varmuuden varuiksi pari vinoreevaa. Sen jälkeen oli aivan liian helppoa todeta, että ei se naapurin linja ihan kunnossa ollut ja siitä suorana seuraamuksena se parikymmentä metriä valmista aitaa oli enemmän tai vähemmän rajan väärällä puolella. Tilanne oli silti edelleen se, että lankalinja ei kulkenut rajapyykiltä rajapyykille ilmeisesti siitä syystä, että... En minä tiedä. Ei se vaan kulkenut. Selitin naapurille tilanteen, että aita ei haittaa minua pätkän vertaa eli sen saa kyllä minun puolestani tehdä, mutta ei sitä silti meidän pihaan tehdä. Ei etenkään, jos aidan malli sekä väritys otetaan suoraan naapurin talosta ja selitin vielä senkin, että nyt tilanne näyttää erittäin uhkaavasti siltä, että aita on väärässä paikassa ilman lupaa.
Naapuri kysyi, että vedänkö sitten lankalinjan hänen kanssaa rajalle? Lupasin vetää, mutta en sillä samalla hetkellä, koska olimme pieneen reissuun lähdössä. Lähdimme reissuun, josta palasimme kolmen päivän päästä. Sillä välin lankalinja oli ilmestynyt koko rajan mittaiseksi. Aita oli isoimmillaan 17 senttiä rajan väärällä puolella, keskiarvo kymmenessä sentissä. Siihen sitten naapuri tuli sanailemaan, että kyllähän aidan rajalle saa tehdä..? Vastasin, että kyllä saa, jos niin on sovittu ja nyt ei ole sovittu. Sen lisäksi tilanne oli edelleen se, että ei se aita edes ollut rajalla, vaan meidän pihassa poislukien ne pari metriä, jonka verran aita kulki keskellä rajaa. Aidan saa oikeasti tehdä meidän kaupungissa rajalle yhteisellä sopimuksella. Se löytyy ihan selkeästi rakennusjärjestyksestä, kuten myös aidan hoitamista ja kustannuksia koskevat asiat. Naapuri kysyi, että mitäs nyt tehdään? Totesin, että kyseessä ei ole inhimillinen virhe enkä minä aitaa ole tehnyt, joten kyllä se täytyy pois meidän pihasta siirtää. Lisäsin myöskin sen, että vahinko olisi jäänyt tapahtumatta, jos se helvetin lankalinja olisi vedetty aitatyömaan ensimmäisenä hommana, ei viimeisenä. Naapuri oli nöyränä ja lupasi aidan siirtää.
Vielä ei ole aita siirtynyt, asiasta ei ole kuin pari päivää. Sitä joko välit menee tai sitten ei. Aika näyttää. Sen mitä olen nyt asiaa pienessä mielessäni pohdiskellut, niin olen kallistumassa sen suuntaan, että ei se aita vahingossa tuohon kohtaan noussut. Asia on pieni ja vähäpätöinen, eikä sitä voi verrata tilanteeseen, jossa kokonainen mökki on ollut vuosisadan metrin verran rajan väärällä puolen. Jos tuo olisi ihan rehellisesti tullut kysymään, että saako tehdä aitansa meidän pihaan, niin olisin kieltäytynyt suoralta kädeltä ja koko homma olisi jäänyt taputtelematta. En minä halua toisen virheestä kärsiä.
Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
http://www.suorakon.com
-
kappalainen
- Jäsen

- Viestit: 1227
- Liittynyt: Su Elo 08, 2010 23:12
- Paikkakunta: Lounais-häme
Re: Rakennus osittain naapurin tontilla
Rakkautta vai rautaa rajalle...
Olipas kurja aitajuttu, Ja mikä on lopputulos, joko on siirretty?
Se on huono homma että talon voi valita, naapureita ei. Tässä lähisstöllä asuu pari kenkkua ihmistä, en heistä välitä. Rajanaapureiden kanssa menee hyvin. Rajat on siellä missä ovat ja me teemme niinkuin parhaaksi näemme. Puoleni pidän, mutta en ole joustamaton. Onv aihdettu paperilla epämääräisä maalänttjien käyttöoikeuksia. Saa käyttää palaa sieltä kun toinen saa täältä jne. Minullakin parkkipaikka naapurin tontilla ja hänella taa minun tontillani.... Toinen naapurikin kulkee tonttini kautta. Ei se minua haitaa. tein jopa tien siihen kun oli kone pihassa. Oiva huoltoreitti omallekin tontille säilyy siinä.
Silloin vasta tulee tenkkapoo jos ominlupineen touhuillaan toisen tontille, eikä kunnioiteta sovittua. siltikin. Kysyn naapurilta jokaisen istutuksenkin jos juuret tai lehdet menevät sinne. Naapurisuhteet ovat muutamaa maaneliötä arvokkaammat. Eipä nämä asiat onnistu, jos naapurit alkavat senttejä mittailla vaikkei minulla ole mitään sitä vastaankaan. mutta yleensä on kyllä aina sovittava asiat.
Yksi valittaja lähistöltä löytyy ja sieltä päin tule välillä kaljatölkkiä ja muovipussia minun tontille. Minun tontilta ei kyllä sinne. Hankalinta on kun hän määrittelee mitkä puut minun on kaadettava. Mm 10 metriä rajasta olevat puut roskaavat heidän ränninsä ja pihansa. Ensimmäinen asia mitä minulle puhuttiin sieltä päin oli kysymys tähän muuton jälkeen, oli: ''Aitko kaataa puita?' Muutoinkin tuntuu muiden pihat kiinnostavan kovin...selän takana.
Meitä on moneen junaan ja kaikkien kanssa on luovittava vuosikaudet. Senttit sinne tänne eivät ole onneksi täällä mittayksikkönä epäselvissä rajoissa ja asiat sujuvat. Ja hankalamman osapuolen kanssa on onneksi paalut olemassa. Mukavia naapureita yleisesti ottaen, joten olen siinä onnenpekka.

Yksi huhta alkoi yvllä nillittämään ja kertomaan mitä saa kirjoittaa, lopetin käytön