Kellarin purkuhommissa ollaan. Tarkoitus oli piikata lattia auki, eristää, laittaa uusi valu ja tehdä rivinteeraukset uuden valun päälle.
Vanhojen lautapaneelien alta löytyi kuitenkin aivan hyväkuntoinen vanha tiilistä tehty rivinteeraus, joka on tehty lattiavalun päälle. Nyt kysymys kuuluukin, voisiko tämän säästää?
Maalaisjärki sanoo, että rivinteeraus olisi parempi uuden eristetyn lattiavalun päällä, mutta teenkö turhaa työtä suhteessa hyötyihin, jos lähden sitä purkamaan?
Salaojaremontin on tehnyt edellinen omistaja ja sen yhteydessä asentanut ainoastaan patolevyt ulkopuolelle.
Kellarista on tosiaan purettu pois vanhat puukoolaukset ja panelointi, jotka olivat yllättävänkin hyvässä kunnossa ottaen huomioon, että ovat olleet siellä vuosikymmeniä.
Pukuhuoneen lattiaan oli 80-luvulla laitettu vanhan valun päälle suodatinkangas, puukoolaus, eristeenä epämääräiset jämä palat kuten styroksin palasia ja materiaali, joka muistutti retkipatjaa, lautalattia ja muovimatto. Eli kaikki ainekset oli ongelmille, mutta kaikki olivat hyvässä kunnossa eikä kosteus/homevaurioita löytynyt.
Eli lähtökohtaisesti ongelmia ei ole ollut ja toivon, että pysyykin niin
