Kevyesti pintaremppasimme 50-luvun lopulla rakennettua uutta kotiamme muuttokuntoon. Talo ei ole ollut missään vaiheessa tyhjillään, vaan asuttuna jatkuvasti valmistumisestaan asti. Kellarikerroksessa on pesutilat, pannuhuone, kylmä talouskellari sekä varasto- ja askartelutilaa. Kellarikerroksessa on alunperinkin ollut nuo mainitut tilat, mutta ne eivät tietenkään ole alkuperäisessä kunnossa, koska talo on elänyt ihmistensä kanssa ja muuttunut / fiksailtu tarpeiden mukaan eri aikakausilla.
Ongelmakohta löytyy askartelulutilan (puuhahuone) lattiasta . Tila on lämmin ja se on ollut asumiskäytössäkin joskus, tosin viime vuodet lähinnä romuvarastona ja semilämpimänä pidetty (nostimme tilan lämpötilaa tässä tyhjennyspuuhien yhteydessä). Nyt kun tyhjensimme sieltä romuja pois, niin eräästä nurkasta (ei ulkoseiniä vasten, vaan vieressä olevaa pannuhuonetta vasten) pöllähti pieni "kellarin haju", mikä sinänsä ei täydellisenä yllätyksenä tullut, koska tilassa on muovimatto.
Muovimaton alta paljastui hieman mustaa pistettä saanut lastulevykerros. Alue on alle puoli metriä kanttiinsa siellä nurkan tuntumassa. Matossa oli tietenkin sitä mustaa myös ja se lähti välittömästi ulos kellarista. Seuraavana aamuna tulin tarkastelemaan tilannetta ja kellarin hajua ei enää tuntunut. Lastulevylattian alla olevaa maailmaan lähdettiin varovaisesti tutustumaan purkamalla nurkasta päin pala levyä irti. Irroitettu pala oli tosiaan kosteutta saanut ja turvonnut hieman (ei mustia pisteitä alapuolella). Lastulevy on noin 25mm vahvuudeltaan ja pontillista tavaraa, asennusvuosi tuntematon, mutta kauan se on siinä ollut. Levyn alta paljastui villa"levyä", olisikohan perus lasivillaa? "Yllättäen" se oli vähän kosteaa.
Lattiasta otettiin pari levyä pois lähempien tutkimusten vuoksi ja koostumus näyttäisi olevan seuraava: Muovimatto kelluvana - lastulevy - ~2"x4" puuta runkona - villaa - bitumilla(?) päällystetty betoni. Ongelmakohdassa bitumia ei ole ja raaka betoni tuntui kostealta. Tässä kohtaa lattiaa kulkee myös huoneen vastakkaisella seinällä olevan patterin vesiputki, se ei ole betonin päällä vaan sillä menee ura betonissa. Uran pohja taitaakin olla sitten jo tonttia, joka tuntui täysin kuivalta käsissä. Hiekan ja kivien lisäksi siellä oli jotain vaaleaa jauhetta jota en sen kummemmin lähtenyt vielä analysoimaan. Puutavara näyttää kuitenkin priimalta, eli olisiko tässä löytynyt kosteusvaurio viime hetkellä, vai onkohan tämä vasta "kultasuonen" sivujuonne...
Otin kuvia tutkimuksen vaiheista ja jossain välissä lisään niitä tätä kertomusta selventämään.
Tilassa on nyt ensiapuna lämppäri kuivattelemassa betonia siitä ongelmakohdasta ja villat on puretulta alueelta nostettu "kuivumaan".
Mainitaan vielä, että kellarin kaikki lattiat ei ole muovimatolla, vaan esim pesutiloissa on lattiassa laatoitus. Lattialämmitystä ei ole. Silmämääräisesti voisi päätellä että laatat on asennettu aika kauan sitten ja muutenki viime kylppäriremontista on aikaa vierähtänyt tovi.
"Asu ensin vuosi ja katso mitä tarvitsee tehdä" alkoi jo ennen kuin pääsimme muuttamaan
Tällaista täältä AidanTakaa huudellaan tänään.

