Peritty lautamaja Hyvinkään Kruununpuistossa
-
ankkuli
- Jäsen

- Viestit: 218
- Liittynyt: Ke Touko 24, 2006 8:31
- Paikkakunta: Hyvinkää

No niin, nyt on sitten talon isäntä päivitetty nuorempaan, jo toiseen kertaan. Samasta talosta pohdiskelin kesällä tämmöistä. Tölli on siis isoisäni -52 rakentama, ja siinä on sen jälkeen asunut isäni ja nyt minä vaimonehdokkaani keralla. Talo on melko pitkästi alkuperäiskunnossa, ainoastaan -60 luvun lopulla on tehty pientä remonttia, ja sen jälkeen vain välttämättömiä korjauksia. Meillä on tarkoitus tehdä nyt vähän isompi revisio. Vanhasta ei tehdä uutta, mutta aikaa ja vaivaa ei ole tarkoitus kauheasti säästellä. Rahaa...? No, menee mitä menee, mutta tuhlaamiseen ei sorruta, ja melkein kaikki on tarkoitus tehdä itse.
Kesän mittaan siivoiltiin jo vähän pihaa. Myös ikkunat kunnostettiin, lukuunottamatta paria yläkerran ikkunaa, jotka jäivät seuraavalle suvelle. Niinkuin kuvista näkee, niin viimeisiä laseja laitettiin paikalleen vasta ensilumen tultua. Pihasta meni pari isoa koivuanurin, ja näin saatiin paitsi parin talven saunapuut, paljon lisää valoa ja tilaa pyöriä talon ympärillä. Enempi kuvia olisi pitänyt tetenkin ottaa, mutta hyvä, että edes muutama.
Rännit olivat päässeet vähän rapistumaan, joten niiden uusiminen oli jo pakollista. Yksikään urakoitsija ei luvannut laittaa ennen lumien tuloa, joten itsehän ne oli viriteltävä. Vähän vekkuli ja aikaaivepä homma ensikertalaiselle yksin tehden, mutta suuren kiroamisen jälkeen on rännit ja tikkaat paikallaan. Velipoika ja kaveri olivat apuna pitkiä kouruja nostettaessa, mutta tikkaat, kiinnikkeet, syöksyt ja kaikki muukin on itse laitettua ja jälki omatekoista, mutta toimivaa. Jokunen kuva täällä.
Sisällä ensimmäinen vaihe oli tehdä alakerta sellaiseen kuntoon, että siinä viihtyy vuoden, ehkä puolitoista. Vanhat, osittain jo repeilleet tapetit maalattiin lateksilla valkoiseksi, ja sinne&tänne laitettiin uusia lampuja, pistorasioita ja hyllyjä. Maalattujen seinien rinnalla ovet ja ikkunanpielet näyttivät kovin kellastuneilta, mutta niille ei kuitenkaan vielä tehdä mitään, vaan saavat olla oikeaa remonttia odottamassa. Purkkien jämät telattiin kellarin ja pannuhuoneen seinille, ja kellari muuttui hetkessä pimeastä ja ahtaasta loukosta valoisaksi ahtaaksi loukoksi.
Seuraava vaihe on yläkerran tyhjennys, muutama peräkärryllinen romua lähtee lähiviikkoina kirpputorille ja kaatopaikalle, ja pian sen jälkeen seuraa vähän seinien avausta ja väliseinien poistoa. Talven- ja kevään mittaan on tarkoitus saada yläkertaan aikaiseksi suihku, WC, makuuhuone, oleskelutila ja kodinhoitohuone. Kesän koitteessa sitten on vuorossa isohko viemäriremontti, ja tulovesiputken saneeraus, jota jo vesilaitoskin kävi suunnittelemassa. Seinän viertä joutuu kaivamaan niin paljon, että lienee salaojien laitto saman tien paikallaan, ja homma eskaloituu melko varmasti kellarisaunan remontiksi seuraavan talvena. Tämä nyt kuitenkin vielä suunnitteluasteella.
Pikku hiljaa edetään, sen mitä työpäivän tai -viikon jälkeen nyt jaksaa ja kerkiää. Tähän topikkiin meinasin aina välillä päivittää juttua, ihan yhtä paljon itselle muistiin, kuin toisten naurettavaksi.

Viimeksi muokannut ankkuli, La Maalis 10, 2007 23:50. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Ei käydä kiistelemään
. Mutta nyt kyllä itseänikin huvittaa, että hurmaannuin niin heti ensimmäisestä kuvasta, että en muistanut edes linkkiä, mistä kuvaan pääsin. Lateksilla valkoista! Olen joskus itsekin huiskinut valkoista sinne tänne, mutta meidän rintsikkaan se ei tunnu sopivan, liian kova ja kylmä. Tämä vaatii värejä
Nyt on sitten kuisti ihanan omenanvihreä!
-
ankkuli
- Jäsen

- Viestit: 218
- Liittynyt: Ke Touko 24, 2006 8:31
- Paikkakunta: Hyvinkää
- Paikkakunta: Hyvinkää
Aika vähille on jäänyt kuvien otto ja tarinan kirjoittelu tässä välissä. Myöskään remontin alkuperäinen aikataulu ei tule tällä menolla pitämään, mutta jotain on sentään puuhailtu.
Ekan viestin jälkeen on laitettu vielä vähän lisää lateksia tapeetin päälle ja kellariin, tehty työkaluinventaario, tyhjennetty yläkerta ja aloitettu purkuhommat. Jokunen kuva yläkerrasta juuri ennen hajoitusta ja sen ajalta on täällä. Piti myös nuohouttaa kaikki hormit ja öljypoltinhuolto eskaloitui koko polttimen vaihtoon, vaikka vanhakin (vm77) vielä olisi ehkä vuoden-pari toiminut.
Tällä hetkellä talossa on kaksi huonetta ja keittiö sekä "kahdeksan askarteluhuonetta"
Kuvaa nykyisistä asumisolosuhteista onpi täällä(alakerta) ja täällä(kellari).
Niin kuin noista yläkerran kuvista näkee, on yläpohjaan joskus tullut vettä melko reilusti, mutta kasvusto oli erinomaisen kuivaa, ja katto näyttää ulkopuolelta niin ehjältä, että tämän pellin ajalta vuoto ei ainakaan ole. Tässä lähiaikoina pitää käydä toteamassa tilanne puruissa ja sitten pistää jatkotoimenpiteet mietintämyssyyn.
Sähkösuunnitelma ja LVI-suunnitelma on molemmat tilattu (molemmat sukulaisten-hyväksikäyttö-viraapeli-harrastehommina), rakennesuunnittelun teettämistä ostohommina harkitaan edelleen, kun vinttien seinät on jossain määrin kantavaa rakennetta, ja lisäpalkkia voipi tarvita.
Seuraavaksi pitää harkita avopaisuntasäiliön karkoittamista tulevasta suihkusta, ja purujen poistoa vinttien seinistä.
edit: kuvat isoja ja erikseen nimeämättömiä, sorry...

Hitaasti hyvä tulee. Mä oon rempannu tuota yläkerran vessaa jo vuoden, Pitkiä taukoja ollut hommassa mutta sitten kun jotain tekee niin nytkähtää kivasti eteenpäin. Meillä talo on muuten samalla pohjapiirustuksella mutta kellarin rappusistä ei pääse enään ulos vaan laajenuspuolelle jossa on kaksio. Keittiö kylläkin purettu kun talot on yhdistetty sähköjen puolesta.
Tuo mineriitin latomistapa ulkoseinässä miellyttää silmääni oikein kivasti, harmittaa kun meillä ei ole noin tehty. Tuo ei kaipaa kun maalia päälle ja on todella hieno.

"Hyvä tuppaa tuleen vaikka keskinkertasta yrittää "
-
ankkuli
- Jäsen

- Viestit: 218
- Liittynyt: Ke Touko 24, 2006 8:31
- Paikkakunta: Hyvinkää
- Paikkakunta: Hyvinkää
Juu, välillähän homma etenee hyvinkin, joskus ei taas kahteen viikkoon tapahdu mitään. Yksi deadline tuolle yläkerran pesutilalle on, nimittäin ennen ensi lumia pitää kaivaa viemärin mutkat auki, ja samalla menee nykyinen kellarisauna purkuun, kun lattian joutuu avaamaan. Yläkerrassa pitäisi siis olla suihku valmiina, että sen voi liittää uuteen viemäriin/vesijohtoon heti, kun ne saadaan tontille. Sitten ei taas ole kiirettä ja seuraava talvi/kevät/kesä on hyvin aikaa kellarissa häsäämiseen.HillyMan kirjoitti:Hitaasti hyvä tulee. Mä oon rempannu tuota yläkerran vessaa jo vuoden, Pitkiä taukoja ollut hommassa mutta sitten kun jotain tekee niin nytkähtää kivasti eteenpäin.
Kävin tarkastamassa vesikaton alusen, ja ikäviä ylläreitä ei ollut, ainoastaan viemärin tuuletuksen läpivienti ja piipun pari ylintä tiilikertaa kaipaavat pikaista korjausta. Tuuletus nyt menee kuitenkin uusiksi, kun LVI-suunnittelija vaati väljempää putkea, ja piipun kunto olikin tiedossa. Piipun pellitys menee siinä samalla.
Jos puruissa on joskus ollut vettä, niin ne on ainakin vaihdettu. Koko katon matkalta on n. 30cm rutikuivaa purua, ja puolen talon osalla myös 10cm villaa. Lisäksi viistolle osalle on ainakin yritetty jättää ilmaraot rimalla ja puukuitulevyllä toteutettuna, joten nyikyisin jo eristettyä viistoa osaa ei ole (toivottavasti) tarvis purkaa, vaan voin jatkaa kattoa samalla rakenteella ulkoseinään asti ja laittaa mahdollisen lisäeristyksen puukuitulevyllä sisäpuolelle. Tähän pitäisi ehkä vielä saada rakennesuunnittelijan mielipide.
Ulkomaalaustakin on suunniteltu, mutta kun väristä ei ole päästy taloudessa lopulliseen yhteisymmärrykseen, niin homma on pudotettu työlistan hännille. Tuo limilaatoitus on ihan käytännöllinen, sillä tuulellakaan ei vesi painu laattojen väliin, vaan valuu aina seuraavaa laattaa pitkin aina alas asti. Hankaluutena sitten se, että jos yksi laattaa on rikki, niin purkaa saa helposti neliön alueelta, jos meinaa saada limityksen alkuperäiseksi uutta laittaessa. Harjoitus auttaa, ja sain nyt 6kk suunnittelun jälkeen kattotikkaiden jalkojen ympärille laatat
-
ankkuli
- Jäsen

- Viestit: 218
- Liittynyt: Ke Touko 24, 2006 8:31
- Paikkakunta: Hyvinkää
- Paikkakunta: Hyvinkää
ensimmäisen varsinaisen vintinseinän laudoitus on purettu, ja vinolla osalla on kuin onkin ilmarako ylös asti, ja eristyksenä 15cm purua. ilmarako ei tosin ole kuin 2-3cm nykyisin suositellun 5-10cm sijaan, mutta koska purueristys jää, ja tuuletus on tähänkin asti toiminut, niin purkaminen on mielestäni turhaa. "tukipalkit" on kakkosnelosia pystyssä, ja yksi poikittain raunallaan kattotuolien alla. jos ei riittävän tukevaa rakennelmaa saa maalaisjärjellä ja Outisen lujuuslaskennan perusteilla aikaiseksi, niin on ihme.
Viimeksi muokannut ankkuli, Ma Loka 29, 2007 8:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
ankkuli
- Jäsen

- Viestit: 218
- Liittynyt: Ke Touko 24, 2006 8:31
- Paikkakunta: Hyvinkää
- Paikkakunta: Hyvinkää
vihdoinkin suihkuun
onpas jääny päiväkirjan pito vähälle...
noh, tänään siirtelin kuvia koneelta toiselle. vaikka tuntuu siltä, että kaikkien tekemisten aikataulut venyy ja paukkuu, eikä mistään näytä tulevan valmista, niin kuvia katsellessa huomaa jotain pientä edistystä.
yläkerran vinttien eristäminen on edelleen täysin vaiheessa, vaikka pakkaset pukkaa jo päälle. kylpyhuone saatiin kuitenkin käyttökuntoon elokuussa, ja syyskuun alussa lattialämpö päälle ja loputkin kalusteet paikalleen. pesutilasta tuli ihan mieleinen, valoisa, ja käytettävissä olevaan 2,6m2 tilaan nähden suht avaran tuntuinen. viimeistely ei omasta mielestä ansaitse välttävää parempaa arvosanaa, mutta pannaan harjoittelun piikkiin, ja korjataan myöhemmin. kuvia onpi täällä. tila on entinen yläkerran WC, josta on pistetty viereisen vaatekomeron väliseinä nurin, ja pönttö on siis entisen vaatekomeron paikalla. tilaa laajennettiin myös entisen keittiön (tuleva KHH) suuntaan n. puoli metriä. seinäranka on osin vanhaa, osin uutta, lattian apukoolaus uusi 2x4, lattia 22mm lastulevy+vetonit 6000+ kaapeli+tasoite. seinät kipsilevy, 2x4 rangalle, yksi seinä on muurin kylkeä. lattia ja seinät on koitettu rakentaa niin jäykiksi kun mahdollista, ja lisäksi muuria vasten on liikuntasauma, jotta saadaan minimoitua vesieristyksen repeämisen mahdollisuus, jos muuri pysyy paikallaan ja mökki liikkuu. vesieristys on ympäriinsä, myös katossa, eteiskäytävän suuntaan on seinässä muutamat lasitiilet. kaikki ite tehtyä, ja valitettavasti sen tosiaan parissa kohdassa huomaa, mutta parannus vanhaan kellarisaunassa olleeseen suihkuun on huomattava
siinä sivussa oli tietenkin uusittava kaikki talon sisäiset vesiputket, ja viemärit. vanha alakerrassa ollut WC meni myös purkuun, ja se kokee myöhemmin hiukan laajennusta vaatekomeron suuntaan. suihkua ei alakertaan tieteskään tule, joten vesieristyksen sijaan riittää kosteussuojaus, seiniä ei tarvitse rakentaa uusiksi eikä siirtää, joten vähän vähemmällä pääsee.

Viimeksi muokannut ankkuli, Ma Loka 29, 2007 12:46. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
-
ankkuli
- Jäsen

- Viestit: 218
- Liittynyt: Ke Touko 24, 2006 8:31
- Paikkakunta: Hyvinkää
- Paikkakunta: Hyvinkää
salaojat
talon yksi ominaisuus oli kerätä kellarin lattialle hiukan vettä keväisin, ja joskus kesälläkin kovimmilla sateilla. lisäksi saunan ja pukuhuoneen lämpötila putosi lämmittämättömänä nollan pintaan pakkasella. tulovesiputkesta irtosi ruostetta, ja kellarin lattian läpi tuleva nousu oli niin hapero, että vesilaitos kieltäytyi asentamasta uutta vesimittaria. lisäksi vanha valurauta/betoniviemäri oli herkkä tukkeutumaan. maanalaisessa öljysäiliössä oli reikä, ja se meni käyttökieltoon.
johtopäätös: kaivinkonetta tarvitaan. monttu oli auki viikon, sinä aikana laitettiin salaojaputket+kaivot, sadevesiputket, salaojittava ulkopuolinen lämmöneristys (tm), uusittiin tulovesijohto tontin rajalta mittarille ja viemäri talon ja tontin rajan välistä, poistettiin vanha öljysäiliö ja tasattiin aika paljon monttuja nurmikosta, kun piha jouduttiin muutenkin laittamaan aivan ruvelle. tulos on karmean näköinen ja hässäkässä tuli tehtyä pari pikku koomausta, kuten eristyslevyjen ja suodatinkankaan asennusvirhe, jota sai paikkailla jälkäteen, mutta eiköhän ala kellari kuivua, ja nurmikkohan kasvaa takaisin. jokunen kuva täällä.
säiliöstä on oma topic täällä ja pari kuvaa täällä. öljysäiliön mentyä käyttökieltoon, piti sille löytää toinen tila. sopivaksi osoittautui mielestäni entinen kylmä sailytystila verannan alla, maalattiaa kaivettiin 20cm syvemmäksi, pohjalle laitettiin eriste ja päälle valettiin n. 10cm betonilaatta. seinistä paikkailin betonilla isommat reiät, ja tasoitteeksi pistin kaikki mahdolliset sementtilaastipohjaiset pussinperät, lopuksi koko komeus telattiin valkoisella maalilla. säiliön asennus odottaa lopullista rakennuslupaa, samoin kellarin portaan pitää rakentaa uusiksi.
salaojarempan perään purettiin kehnohkossa kunnossa ollut kellarisauna, ja lattia piikattiin pois. sokkelia korjailtiin parissa kohtaa, ja lattiaan laitettiin sepeli ja eristeet. lattian valu saa odottaa myöhempää aikaa. kuvia laitan näytille joskus myöhemmässä vaiheessa.

Viimeksi muokannut ankkuli, Ma Loka 29, 2007 12:43. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
-
ankkuli
- Jäsen

- Viestit: 218
- Liittynyt: Ke Touko 24, 2006 8:31
- Paikkakunta: Hyvinkää
- Paikkakunta: Hyvinkää
veranta
salaojien tieltä joutui tuhoamaan myös vanhat betonirappuset. niissä oli ollut ylimmän tasanteen kaato vuosia väärään suuntaan, ja vesi oli juossut oven kynnyksen ali verannan seinään. kylpyhuoneen valmistuttua pääsimme viimein korjailemaan verannan nurkkaa, ja
oli melkoinen, kun lopulta kaikki laho saatiin pois. nurkka pysyi ylhäällä enää seinän vaakalaudoituksella, ja yhdellä pystyllä 2x4 palikalla, sekin melkein puoli metriä nurkasta. alajuoksua uusittiin pari metriä, ja pystytolppien laho osuus katkaistiin ja korvattiin uudella. lopuksi laudoitus. mineriitit saavat olla irti siihen asti, että uudet ulkoportaat saa väkerrettyä (koskahan sekin sitten tapahtuu
). kuvia voi kauhistella voi täällä.
-
ankkuli
- Jäsen

- Viestit: 218
- Liittynyt: Ke Touko 24, 2006 8:31
- Paikkakunta: Hyvinkää
- Paikkakunta: Hyvinkää
viimein rappuset
yleisön pyynnöstä
ei vaan, aina välillä pitää jotain yrittää värkätä. vuosi vaihtui, kiitos toivotuksista! öljysäiliö on edelleen loppuasennusta vailla, muistuttelin asentajaa, ja lupaili tällä viikolla ilmaantua. katsotaan...
portaat tuli viimein rakennettua marraskuun puolivälin tienoilla, talkoilla tietty. perustukseksi n. 160x90x20cm laatta suoraan sepelin päälle ja kolmelle säädettävälle tolppakengälle antura maahan kaivettuun kuoppaan. , ja reisilankut ovat kaksiosaiset 125x45 ja 145x45, tolpat 95x95, kaikki kyllästettyä. askelmat 28x95 terassilautaa.
mallia otin mm. nimimerkki Tuomon portaista. tosin halusin vähän ilmavamman näköiset, ja jätin varvaslaudat pois, ja toistaiseksi ei ole tarkoitus säilöä mitään portaiden alla, joten sivujakaan ei ole tarvis laudoittaa umpeen. portaat ovat alapäästä "kelluvat", eli lepäävät vain omalla painollaan laatan päällä. tämä siksi, etteivät portaat ala repiä seinää, tai hajoa, jos routa liikuttelee laattaa, vaikkei siitä hiekkamaassa suurta vaaraa olekaan. tolppakengät ovat säädettävät, joten niidenkin pieni liikkuminen saadaan tarvittaessa korjattua, vaikken usko niidenkään mihinkään liikkuvan. laatalle sai kätevästi myös rappurallin kenkäharjoineen, eivätkä nekään enää vajoa hiekkaan, kuten vanhojen rappusten aikaan tapahtui.
kaiteet ovat mallia "väliaikaiset", sillä en saanut tarpeeksi haluamaani kaidepuuta (suurin syyllinen on kuitenkin suunnittelija/työnjohtaja
). pistin tavalliset kyllästetyt kakkosneloset tolppien nokkaan. jos ensi kesänä sitten. tai seuraavana. ja ne mineriititkin on edelleen irti, niinkuin näkyy. muutama otos tämänlinkin takana.
ei vaan, aina välillä pitää jotain yrittää värkätä. vuosi vaihtui, kiitos toivotuksista! öljysäiliö on edelleen loppuasennusta vailla, muistuttelin asentajaa, ja lupaili tällä viikolla ilmaantua. katsotaan...
portaat tuli viimein rakennettua marraskuun puolivälin tienoilla, talkoilla tietty. perustukseksi n. 160x90x20cm laatta suoraan sepelin päälle ja kolmelle säädettävälle tolppakengälle antura maahan kaivettuun kuoppaan. , ja reisilankut ovat kaksiosaiset 125x45 ja 145x45, tolpat 95x95, kaikki kyllästettyä. askelmat 28x95 terassilautaa.
mallia otin mm. nimimerkki Tuomon portaista. tosin halusin vähän ilmavamman näköiset, ja jätin varvaslaudat pois, ja toistaiseksi ei ole tarkoitus säilöä mitään portaiden alla, joten sivujakaan ei ole tarvis laudoittaa umpeen. portaat ovat alapäästä "kelluvat", eli lepäävät vain omalla painollaan laatan päällä. tämä siksi, etteivät portaat ala repiä seinää, tai hajoa, jos routa liikuttelee laattaa, vaikkei siitä hiekkamaassa suurta vaaraa olekaan. tolppakengät ovat säädettävät, joten niidenkin pieni liikkuminen saadaan tarvittaessa korjattua, vaikken usko niidenkään mihinkään liikkuvan. laatalle sai kätevästi myös rappurallin kenkäharjoineen, eivätkä nekään enää vajoa hiekkaan, kuten vanhojen rappusten aikaan tapahtui.
kaiteet ovat mallia "väliaikaiset", sillä en saanut tarpeeksi haluamaani kaidepuuta (suurin syyllinen on kuitenkin suunnittelija/työnjohtaja
Viimeksi muokannut ankkuli, Ke Tammi 09, 2008 10:32. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: viimein rappuset
Tässä taas voi havaita mineriittilevyjen hyvän puolen ulkoseinän pintamateriaalina. Levyt voi poistaa muiden töiden tieltä yksi kerrallaan ja asentaa ne töiden päätyttyä takaisin. Ja on vielä oikeasti huoltovapaa.ankkuli kirjoitti:ja ne mineriititkin on edelleen irti, niinkuin näkyy.
-
ankkuli
- Jäsen

- Viestit: 218
- Liittynyt: Ke Touko 24, 2006 8:31
- Paikkakunta: Hyvinkää
- Paikkakunta: Hyvinkää
jatkoa: yläkerran eristys
kovin hitaasti etenee... joulukuun alussa ei onneksi ollut pahasti pakkasta, sillä toisen sivustan vinttien kohdalta oli katon lape edelleen kokonaan eristeettä.
isohkon miettimisen ja mm. rakennusneuvojan konsultoinnin jälkeen olin siis päätynyt siihen, että entisten huonetilojen sisäkattoja ei pureta, vaan lape jatketaan samalla rakenteella seinään asti. keskellä huoneita, entisen vintin ja huonetilan väliseinän kohdalla oli vajaakulmainen 2x4 poikittain kattotuolien alla, ja se on jo silmämääräisesti täysin riittämätön, jos seinärangan purkaa pois. lisäsin sen kylkeen 50x100 patikan, ja liitin ne toisiinsa ruuveilla. entisten vinttien kohdalle laitoin samanlaisen lisäkoolauksen kattotuoleihin, kuin entiselläkin eristetyllä osalla on. tarkoituksena on, että ne toimivat paitsi lisäkoolauksena eristeille, myös jäykistävät kattotuoleja, ja tukevat ne paremmin ulkoseinään. muotoilin päät siten, että en istuvat mahdollisimman tarkasti kattotuolin ja ulkoseinän yläjuoksun kulmaan ja lappeen kattopalkkiin. tulevan kodinhoitohuoneen kohdalla seinää poistetaan niin pitkälti, että lisäsin tueksi 115x115mm liimapuutolpan, joka on alapäästä 100x100mm poikkipalkin päällä, joka puolestaan on suoraan välipohjan rungon päällä. uskoisin, että on jonkun verran alkuperäistä tukevampi... siinä vaiheessa, kun loput väliseinän rangasta poistetaan, laitan alkuperäisen kattopalkin kylkeen vielä toisen palkin, todennäköisesti 37x200mm kertopuuta.
kattotuolien syrjiin laitoin rimat, joiden avulla sain aikaiseksi samanlaisen tuuletusraon ja 12mm puukuitulevyn tuulensuojaksi, kuin muullakin osalla kattoa jo oli. tuuletusrako on nyt seinältä harjalle asti, joten voinen nukkua yöni rauhassa. eristeeksi laitoin kaksi 100mm pellavavillalevyä päällekkäin, ja tuin ne paikalleen laudanpätkillä, jotka pitää purkaa sitä mukaa, kun laitan ilmasulun ja sisälaudoituksen. rakenne on siis muuten sama, kuin vanhallakin sisäkaton osalla, vain eristemateriaali vaihtuu kattopalkin kohdalla siten, että yläosalla on purua, ja alaosalla pellavavillaa. tämä siksi, että poikittainen palkki olisi estänyt täytön purulla, ja toisaalta, koko yläpohjan tyhjentäminen purusta ei houkutellut.
seuraavaksi pitäisi edetä seinien eristämiseen. vanhaan osaan ei toistaiseksi kosketa. uuteen eristettävään osaan laitan 50x50 lisäkoolauksen, eristeeksi purua, laudoitus, ilmasulku, kun päästään pintoihin asti, puukuitulevy jonka voi maalata tai tapiseerata.
selvennystä tähän sekavaan selostukseen voi yrittää tihrustaa näistäkuvista.
siinä sivussa vaihdoin vanhan Jämä Automix- suntinkääntäjän Oumaniin. ettei olisi ollut liian helppoa, niin ostin värkin käytettynä, ja siitä puuttuvat ulkoanturin, kellon ja lähtöveden anturin erikseen. säätöyksikön käsikäyttönuppi oli ilmeisesti purkuvaiheessa onnistuttu laittamaan kotelon sisään, jossa se helisi irrallaan ja kotelo piti avata. muuten asennus sujui ohjeiden mukaan. kuvissa työmaa on tietenkin siivoamatta ja piuhaniput kiinnittämättä
hintaa koko paketille tuli sisäanturin ja kellon kanssa noin 320€. ilman sisäanturia ja kelloa näkyi Ouman olevan K-Raudan tarjouksessa 349€, ja em. lisäkilkkeillä hintaa olisi tullut siinä 470€, joten kai osia nyt sitten kannatti pari iltaa metsästää. tai sitten ei. ainakin pikkupakkasella on lämpö on tasainen, pakkasten kiristyessä alkaa sitten oikean käyrän ja kompensaatioiden hakeminen. vanha suntinkääntäjä ei pysynyt mukana kuin n. 5 asteen ulkolämpötilan heitoissa, ja esimerkiksi uudenvuoden tienoo oltiin reissussa, ja kun ulkolämpötila putosi sinä aikana 15 astetta, oli talossa kotiin tullessa enää 12-14 astetta plussan puolella, vaikka olin yrittänyt säätää poissaolon ajaksi lämmön 18-19 asteeseen. ehkä Oumanilla onnistuu paremmin.