Olen jo paljon lueskellutkin täältä mielenkiintoisia juttuja, mutta kysyn nyt omankin kysymykseni.
Ollaan asuttu vuokralla vanhassa puutalossa 1914 alunperin rakennetussa. Sen takia vuokralla, kun laskeskeltiin alunperin, ettei meillä ikinä olisi varaa omaksi ostaa tällä sijainnilla.. Nyt kuitenkin vuokraava perikunta kyseli, että josko haluttaisiin ostaa omaksi, niin kyllähän me haluttaisiin. Ja sitä myöten tietysti ollaan nyt koluttu näitä nurkkia eri silmin läpi, jos olisi ihan kokonaan omat nurkat :)
Hyvät puolet: Ollaan asuttu useampi vuosi jo, että mitään homeita/ terveydelle vaarallista täällä ei ole. Hirret on kuivat, samoin kellari, kivijalka ladottua luonnonkiveä, koko pohjan ala auki (kellari puoliksi, toiselle puolelle pääsee asuintiloista sisään, toiselle puolelle pitää kömpiä luukusta) ja korkea, itse mahdun seisomaan suorana, mies joutuu hieman kumartumaan. Ullakolla kaksi rakennettua huonetta (en tiedä mitä eristeitä niissä), tiilikatto, jonka alla pärekatto(!!). Tukihirret kaikki ok. Hormi ok. Ylimmäisenä eristeenä valtava läjä olkisilppua (kuivaa sekin). Alakerran lattia vinksin vonksin, mutta tuolta kellarin alta katsottuna oli ihan vaan ykköslautoja paikoittain lahonneita. Veikkaisin, että ovat olleet jo laitettaessa jotenkin "vammaisia", kun ei tosiaan mitään isoja yhtenäisiä lahokohtia ollut ollenkaan. Ikkunat on vanhat, mutta mielestäni ne on kunnostettavassa kunnossa, ei niihin uusia tarvi hankkia. Ei niistä talvisin erityisen kova huiku käy, kun on teipit kunnolla. Öljysäiliö on omassa kaukalossaan ja turvallisesti.
Mutta niitä remontteja, mitä itse ollaan mietitty, että tulee joko heti tai lähitulevaisuudessa
- Ulkomaalaus on kyllä ensi kesänä tehtävä. Varjon puolen maalit on ok, mutta auringon puolelta on hilseillyt
- Taloa ei ole salaojitettu, mutta onhan se tähänkin asti pysynyt kuivana.. Onko kiire?
- Sähköt on uusittava, pian. Melkein kaikki on yhden 10A:n sulakkeen takana. Kestää telkkarin, valot ja tietokoneen, mutta jos auton pistää piuhan päähän, niin pitää valita joku muu sammutettavaksi :D (Aikaisemmin siellä sulakekaapissa oli joku kuparipenniviritys, mistä ei itse tiedetty mitään ja sehän sitten paukahti oikein kunnolla pari kesää sitten ukkosella
- Vesiputket? Hyvin niistä vettä tulee, toistaiseksi.. Pitääkö vaihdattaa ennen kuin hajoaa vai vasta sitten?
- Viemäriputkien uusimisesta en tiedä, koska on tehty, mutta ne on niitä harmaita putkia, näyttävät aika uusilta, kun kellarissa ne nähnyt.
- Öljypoltin vaihtoon, kun leviää.. Se on huollettu ja putsattu n. neljä vuotta sitten ja sillon se huoltajasetä sanoi, että kun seuraavan kerran stoppaa, niin kannattaa vaihtaa uudempaan ja tehokkaampaan.
- Patterit ja niiden putkistot? (Meillähän ei ole hirmuinen öljyn kulutus ollut näinkään, kun puitakin on, mutta villasukat jalassa me talvisin ollaan oltu.)
- Hormin putkitus? (Nuohooja on sanonut, että se hormi on ok, mutta alkaa olla rapautunut?)
- Yläkerran eristeiden vaihto
- Kylpyhuoneen remontti (Tällä hetkellä muovia, lattiat ja seinät, vesieristyksestä ei mitään tietoa.)
- Alakerrassa ainakin takka- ja olohuoneiden lattioiden oikaisu.
Sitten niitä, tehdään kun on aikaa juttuja:
Pintaremontit huoneisiin, ainakin vaihtaa tuoreemmat lattiamateriaalit.. Nyt on muovimatot, parhaissa paikoissa kolmekin kerrosta :D Mutta sen verran kulahtaneita, ettei vahakaan enää pelasta. Yläkerrassa sitten oma projektinsa, jota ei olla edes vielä ajateltu.. Itse haluaisin esim. niitä katon tukihirsiä näkyviin ja tehdä pikkuwc:n yläkertaankin.. Mutta nuo eivät nyt ole mitenkään pakollisia ja/ tai kiireellisyysjärjestyksessä ensimmäisiä juttuja eikä toteutustakaan ole sen ihmeemmin harkittu. Eristeiden vaihto varmaan kuitenkin pitää tehdä?
Onko vielä jotain muuta, mitä pitäisi ottaa huomioon? Tai asioita, joihin varautua?
Puhumattakaan siitä, että kauppaan kuuluisi myös isohko piharakennus, jossa sauna, pesuhuone, kesähuone ja toisessa päässä vielä toinen pieni asunto..
Eli vapaa-ajanongelmat tämän kaupan myötä kyllä häviäisivät pitkäksi aikaa/ lopullisesti, mutta onko tästä ylipäätään mahdollista selvitä järjissään.. Tosi innoissamme ollaan, mutta samalla kyllä hiukan ahdistaa..
Miltä kuulostaa? Kyllähän porukat ostaa ihan järkyttäviä mörskiä ja saa niistäkin asuinkuntoisia, tässähän ei käsittääkseni mitään mahdottomia juttuja nyt kuitenkaan ole? Ja sen takia tämä talo nyt houkuttaisi erityisesti, että tosiaan tiedetään ja tunnetaan tämän kommervenkkejä jo aika paljon. Ja siis onhan tämä niiiin ihana! Näitä kauppoja kai kuitenkin pitäisi pyrkiä myös järjelläkin ajattelemaan, vai?
Kaikki ajatukset ja kommentit on tervetulleita, kiitos! :)
Muoks: Vielä sitä, että ilmalämpöpumppua ollaan ajateltu kanssa lisälämmöksi talviaikaan. Mutta kylänmiehistä joku tiesi sanoa, että sillä vermeellä voi tehdä jotain haittaa rakenteille? Onko oikeasti noin?



