Useita juttuja

Keskustelua otsikon mukaisesti
Vastaa Viestiin
einari
Jäsen
Jäsen
Viestit: 85
Liittynyt: Pe Helmi 01, 2008 23:14
Paikkakunta: Ruokolahti

Useita juttuja

Viesti Kirjoittaja einari »

Perunaa laitoin jo 8 viikkoa sitten laatikkoon. Eikös sieltä pitäisi saada jo maistiaisia. Pitää kopaista ainakin yksi varsi ylös ja katsoa. Keväällä oli vieras Karjalasta rajan tuolta puolen. Hän neuvoi ja myös tehtiin näin: niitettiin ruohoa, missä ei ollut keväällä vielä mitään kukkia ja sitä ruohon silppua laitettiin perunavakoon. Myöhemmin tehty kuin laatikkoperuna. Ainakin on hyvin vartta kasvanut, toki sadettakin on saatu. Mielenkiintoista. :-)
Viime kesänä marisin räkäteistä. Onhan toki räkättejä nytkin, mutta niilläpä ei ole ainakaan kirsikoita popsittavaksi. Muutama raakile siellä täällä. Kukinta oli hyvä, mutta ei sitten näköjään onnistunut loppuun asti. Viinimarjojakin tulee vähänlaisesti.
Tammipuun taimi jäi viime vuonna istuttamatta uuteen paikkaan. Tänä vuonna sen teen syksyllä. Olkoon se sitten minun Suomen 100-vuotisjuhlapuu.
En ole seurannut, onko B&S-moottoreista ollut mitään juttuja. Tavallisesti kysellään neuvoja ongelmiin.
Vastaa Viestiin