Terve,
Hankin pari vuotta sitten kesämökiksi pienen mummonmökin. Pieni rakennus on aikanaan laitettu sisältä nätiksi. Hirsiseinien sisäpuolelle on tehty koolaus, joka on levytetty ja tapetoitu. Savuhormi on muurattu kokonaan uusiksi. Pieni laajennusosakin on parikymmentä vuotta sitten rakennettu. Ostaessani paikkaa tutkin alimpia hirsiä sen verran, mihin käsiksi pääsin vanhaa julkisivulaudoitusta rikkomatta. Nämä hieman yllättäen olivatkin hyvässä kunnossa. Mutta, mutta...
Ulkoseinien ylimmissä hirsissä onkin sitten lahovaurioita. Tämä paljastui, kun purin vanhaa, varmaankin ihan alkuperäistä ulkolaudoitusta pois. Kuivalahoa, pölyävää hirttä on mökin kummallakin sivuseinällä kahdesta kolmeen hirsikertaa. Vauriot ovat vanhoja, lienee vanha vuotava huopakatto aiheuttanut aikanaan tuhot. Nykyään mökissä on hyvä peltikatto, eivätkä paikat enää kastu.
Tuossa tilannetta aikani pohtineena mietin, että kannataakohan koko asialle tehdä yhtään mitään? Yksikerroksinen mökki on pieni, noin 40 neliötä, vauriot vanhoja ja torppa pysyy ihan ryhdikkäästi pystyssä. Sisällä ei haise ummehtuneelta tai kellarilta, sisäilma on päin vastoin oikein hyvä.
Kuivalahot hirret katon rajassa
-
Ville_Matti
- Uusi jäsen
- Viestit: 5
- Liittynyt: To Kesä 27, 2019 12:56
- Paikkakunta: Akaa
Re: Kuivalahot hirret katon rajassa
Eipä se vaurio siellä etene kun kosteuslähde on poistettu ja tilannehan voi olla hyvinkin se että ne on ollu siellä jo kymmeniä vuosia aiemminkin ja jos ulkolaudoituksessa ei ollut mitään näkyvissä niin heittämällä melkein sata vuotta. Ei ennen oltu niin nuukia näitten asioitten kans (hyvä vaiko huono en ota kantaa). Koita törkkiä puukolla onko koko hirsi läpi vai onko vaurio vain joitain senttejä syvä, pehmeänkin näköinen hirsi voi 5 sentin syvyydessä olla ihan kovaa tavaraa ja sen voi korjata jos asia vaivaa niin kylkeen "lankuttamalla".
