Kiinteistö on valmistunut 1949, siviusiipi on varastotilaa. Koko n 5x15m eli pikkaisen mittaakin jo. Reunaa oiertää sokkeli ( paksuun noin 25cm), keskellä useita betonipilareita joiden päällä pitkittäin parru koko mitalta (joksikin), kooltaan noin 225x225 mm. Parrun päällä sitten seuraava kerros poikittain, sokkelista keskelle (kummaltakin reunalta) , koko noin 160x160mm. Reunoillan on tavallinen 2x4 jonka päältä nuo poikittaiset lähtee. Päällä lankkulattia ( n 2 tuumaa paksu, 170mm leveät lankut), lankkujen väleissä rakoja joista on ennen tuulettunut. Alla savipohjainen ryömintatila ( tein itse luukun jotta tuota pääsin tutkimaan). Ei mitään ylimääräistä orgaanista lahoavaa materiaalia. Aikoinaan kaikki on tehty paikan päällä.
Ongelmapaikkoja on useampi ja kaipaisin ideoita miten tuo kannattaisi alkaa korjaamaan.
Pitkittäisparru on osittain lahonnut, kuivalahoa, seurannan mukaan ei lahoa enempää ( muutaman vuoden seuranta). Samaten myös osa poikittaisista parruista on lahovikaisia, osa tuntuu täydelle tavaralle. Päällimmäiset lankut hyvässä kunnossa ei ongelmia yhdessäkään.
Betonien päällä näyttäisi olevan kattohuopaa kapillaarikatkona.
Alapuolella mahtuu työskentelemään ( noin 60-80 cm korkeus), ainakin minä voin siellä ryömiä ja istua.
Ajatus 1:
Pullotunkeilla lattiaa ylöspäin niin että pitkittäishirren saa pois, ainakin osittain. Senhän voineen halkaista vaikka sähkömoottorisahalla(tai puukkosahalla) niin että uusi mahtuu vierestä paikalleen ja samalla työntää vanhan pois. Tarvitaan useampi pullotunkki, ne on halpoja ( alle 20€ 4T tunkista). Joku 10 kpl varmaan riittäisi.
2x6 tunkin alle ja päälle (+ mahdollinen teräslevy painetta jakamaan). Tilalle joku 200x200 painekyllästetty parru ? + passaukseen 25mm painekyllästettyä lautaa tms.
Poikittaiset on keskeltä jatkettu jotenki, en tarkasti saanut selvää. uudet voisi lisätä nykyisten viereen, sopivasti kun mitoittaa, samalla jaolla (n 60cm nyt).
Reunalla oleva 2x4 vaihtunee samalla lailla.
Kaikki uusi puutavara painekyllästettyä, kapillaarierotin betonin ja puun väliin joku sopiva , mikä ? Kattohuopa ei liene ihan hyvä nykyään ?
Vieraalla tuota ei kannata teettää, itse siis tehtävä.
Kannattaisiko pitkittäisparru tehdä jostain 50x200mm tavarasta ? Niitä laittaisi sitten rinnakkain ?
Vai onko nuo materiaalivahvuudet ihan naurettavan kokoisia kun varastossa ei säilytetä mitään painavia tavaroita ( entisaikaan ollut kaupan varastona, sementtisäkkejä jne).
Ajatus2 : repii kaiken pois täyttää soralla ja valaa lattian ? Ongelmaksi jää keskilinjalla olevat pylväät jotka kannattelevat kattoa ( en tiedä kuinka tarpeelliset ne on ).
Kaikki ideat otetaan vastaan kiitollisuudella ja lisätietoja ( esim kuvat) pyrin lisäämään jossain vaiheessa. Katsomaankin pääsee halutessaan ( rakennus on Päätalon mestaroima, löytyy jostain kirjasta)
Reunalla oleva 2x4 pitäisi myös varmaan vaihtaa,
Varaston lattian korjaus alapuolelta ?
-
pesupuhallus
- Uusi jäsen
- Viestit: 2
- Liittynyt: Ma Kesä 29, 2020 12:22
- Paikkakunta: Tarvasjoki
- Kotisivu: www.pespu.fi
- Paikkakunta: Tarvasjoki
- Viesti:
Re: Varaston lattian korjaus alapuolelta ?
Jos siellä ei ole vielä tapahtunut mitään radikaalia muutosta niin itse tekisin niin että tarvittaessa vahvistaisin alkuperäistä rakennetta, käsittelisin puut kevyesti lahon-esto aineella ja parantaisin alapohjan tuuletusta.
Kannattaa tarkastaa salaojien kunto jos alapohjaan kertyy kosteutta.
Kannattaa tarkastaa salaojien kunto jos alapohjaan kertyy kosteutta.
Re: Varaston lattian korjaus alapuolelta ?
Alkaa olla lahoa sen verran että pelkkä vahvistaminen ei auta. Salaojista ei ole tuohon apua kun alapuoli on pelkkää maata niin sieltä nousee kosteutta väkisin.
Ilmanvaihtoa tuonne ei ollut aikoinaan laitettu vaan tuuletus hoitu lattialankkujen välisä , nyt on sentään yksi tuuletusaukko, toisen lisään jossain vaiheessa.
Onhan tuo jo 70 vuotta ollut noin niin korjaaminen on oikeastaan luonnollista.
Sain vinkin painekyllästetyistä hirsistä ja odottelen tietoa saako niitä, projekti lykkääntyy ensi kesään. Voi olla että helpoin tapa on purkaa lattiaa osittain, valaa uudet tolpat ja laittaa uusi
pitkittäishirsi siihen päälle, sitten sen päälle poikittaishirret. Kokoluokaksi voisi riittää 4x8 pystyssä. Eipä tuolla enää pumppukärryillä mitään siirrellä
kuten aikoinaan ( silloin 50 luvulla kun tuo oli kaupan varastona)