Rossipohjan muutostöiden vaikutus lattiaeristykseen.

Keskustelua maanpinnan alapuolelta - kellari, salaojat, sokkeli jne.
Vastaa Viestiin
ezmo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Maalis 03, 2008 10:44
Paikkakunta: Espoo

Rossipohjan muutostöiden vaikutus lattiaeristykseen.

Viesti Kirjoittaja ezmo »

heips, uutukainen rintamamiestalolainen liittyi kysyvänä joukkoon.

Ikävistä asioista seuraa joskus jotain iloistakin, tai ainakin paljon työtä. Isäni 1.5v vuotta sitten kuoltua perin rintamamiestalon. Sinne nyt muutamme keväällä perheen kanssa. Peruskorjaus aloitetaan vuoden päästä vasta, koska tänä keväänä siihen ei ole useastakaan syystä mahdollisuutta. Nyt on tarkoitus tehdä tarpeelliset toimenpiteet, että saamme ennen muuttoa tehtyä otsonoinnin taloon, ja sen jälkeen saamme elää hajuttomina peruskorjaukseen asti.

Talossa on vanha 40m2 lisäsiipi (sauna/kylppäri, keittiö, kuisti) , joka on rossipohjalla. Ja kuten arvata saattaa laho haisee vaatteissa, kun nykyisessä kodissamme itseämme haistelemme. Rintamamiestalossa ollessa sitä ei haista missään. Rossipohjassa tehdyn työrupeaman jälkeen hajua ei tunnu vaatteissa?? Siellä rossissa ei ole muuta ilmanvaihtoa, kuin huoltoluukku, joka on auki autotalliin, jossa on venttiili katolle, eli tilassa vallitsee semmoinen 15c lämpötila. Nyt kysynkin, kun tässä ohjeista aktivoituneena porattiin tuuletusreijät pohjois-etelä seinille ja tukin tuon huoltoluukun styroksilevyllä (yllättävän tiiviiksi), että mitäs tuolle lisäsiiven lattiarakenteelle tulisi tehdä. Siinä on osittain höyrysulkumuoviksi tulkittavaa muovia laitettu laudoituksen alle. Lattiapinta on surullisen kuuluisaa muovimattoa. Rakenteet ovat olleet terveet, jostain kumman syystä tähän asti, mutta mitäs nyt, kun teimme tuuletuksen, mitä pitää muuttaa?? Asensin muuten pohjoisseunustan reikään poistotuulettimen jatkuvalla hurinalla, jotta lisätään tuota ilman vaihtuvuutta.

Kuten alla olevasta linkistä näkee hiekka ei ole kuivaa ja kallistus on huoltoluukulle päin, ei ulkoseinälle päin. Kuva on otettu huoltoluukulta.

Niinja lisäyksenä, kivijalka on vuorattu styroksilevyillä sisältä päin.

http://www.gfoto.com/UserPicPopup.asp?p ... 88#PicShow

http://www.gfoto.com/UserPicPopup.asp?p ... 88#PicShow
Viimeksi muokannut ezmo, Ma Maalis 03, 2008 11:21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
ansi
Jäsen
Jäsen
Viestit: 210
Liittynyt: To Helmi 23, 2006 8:34
Paikkakunta: Nastola

Viesti Kirjoittaja ansi »

No ainakin tuossa on minun käsityksen mukaan höyrynsulkua väärällä puolella kun sellainen on ulkopintaan laitettu. Nyt teillä on siellä tiivis pinta sekä ulkona että sisällä (muovimatto) ja sinne väliin jäävät eristeet ja puuosat lienevät kärsineet kosteusvaurioita...? Sen takia haju ei tartunut rossissa oleskelun jälkeen kun ongelma ei ole sielä, vaan todennäköisesti lattiarakenteen sisässä. Lattiaa pitäisi siis varmaankin availla ja tsekata miltä sisuskalut näyttää tai millaiset hajut sieltä ilmoille pöllähtää.

Tämä on siis minun veikkaus ongelman aiheuttajasta.
esapet
Jäsen
Jäsen
Viestit: 50
Liittynyt: Pe Syys 08, 2006 21:58
Paikkakunta: Vihti

Viesti Kirjoittaja esapet »

Tuon pohjalaudoituksen alapuolisen muovin virka on ilmeisesti ollut jonkinlainen tuulensuoja. Joka tapauksessa se pitää kyllä repiä pois, varsinkin, kun rossitilan lämpötila kylmenee jo tehtyjen toimenpiteiden jälkeen. Tuuletusreiät ovat tietysti hyvä juttu, puhaltimen tarpeellisuudesta en tiedä. Muovin poiston jälkeen pohjalaudoituksen ja sen yläpuolisten rakenteiden tarkistus - jostainhan sen hajun täytyy tulla. Tietysti jos lattia menisi uusintaan (ainakin osittain), olisi siinä se hyvä puoli, että maaperälle voisi helpommin tehdä jotain (esim. vaihtaa hiekka soraan ja tehdä kallistukset oikeaan suuntaan).

Joka tapauksessa tuossa vaiheessa lattian suhteen perusteellinen suunnittelu ja työ kannattaa, ennenkuin alkaa kalliilla rahalla pintaa tekemään...
ezmo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Maalis 03, 2008 10:44
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja ezmo »

Kiitoksia. Käynpä avaamassa muovit tänään. Siis todettakoon kerran, että tämä rossipohjainen siipi saa isoa lekaa ensi keväänä ja sen tilalle rakennetaan uusi isompi siipi, kunnon perustuksella, salaojituksella jne. Arkkitehti on tehnyt jo suunnitelmat ja kohta mennään urakkakuviin. NS päärakennus, eli se vanha kunnon rintamamiestalo pysyy kutakuinkin ennallaan, mitä nyt uusitaan eristeet ja sisäpinta, putket ja sähköt, vanhoja materiaaleja kunnioittaen.

Tämä on vain siihen asti tuleva lahon hajun poistokikka vuodeksi, ei pidemmäksi aikaa. Tarkastan kuitenkin, missä kunnossa lattiaeristeet ovat.
esapet
Jäsen
Jäsen
Viestit: 50
Liittynyt: Pe Syys 08, 2006 21:58
Paikkakunta: Vihti

Viesti Kirjoittaja esapet »

Hmm... mikäli haju johtuu homeongelmista jossain osaa rakenteita ja meinaatte siellä asua, en luottaisi pelkkään otsonointiin -> pitäis kyllä selvittää ja poistaa ongelman aiheuttaja. Siis jos kyse on vähänkään vakavammasta vauriosta talossa. En halua maalata piruja seinille, mutta altistuminen homeelle on sitten ikävämpi juttu, jos näin pääsisi käymään, ja saattaa olla loppuiän kiusana.
ezmo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Maalis 03, 2008 10:44
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja ezmo »

Terveiset rossipohjasta. Eristeet revitty auki. Johan pölisi. Siellä on purua ja villaa sekas.

Mitenköhän noi styroksilevyt tuossa heti betonia vasten eristeenä, onko ok??? 2x5cm paksuista styrsalevyä päällekäin????

Kuva

Kuva

Onneksi on iso huoltoluukku, vielä en ole iskenyt ilmatiiviiksi, siksi se puhallin siellä hurisee. Jahka kaikki ok, uretaania rakoihin ja sit kaiketi voi puhaltimen sammuttaa
Kuva

Tarkoitus on minimoida kaikki kyseiset asiat, myös home. Homeasunnossa olen asunut 90 luvulla, se oli -70 luvun kerrostalo. Sen hajun tunnen kyllä, jopa kaupassa, jos ohi kävelee ihminen, joka asuu hometalossa. Pitäis varmaan huomauttaa, mutta vois saada nenilleen. Moni ottaa sen loukkauksena.
Vastaa Viestiin