Pilalle mennyt rimalattia

[pvalila]

Pekka Huhdan juttuja...

... lukiessani minä välillä unohdan, että samasta etunimestä huolimatta minulla ei ole hänen taitojaan. No, tuon Pekan kylppäriprojektin innoittamana minäkin innostuin tekemään veneenkansilattiaa, tosin eteiseen, ja hiukan heikosti kävi.

Ensimmäinen kirstunnaula projektissa oli se, kun bongasin puuvene.fi:stä turkulaisen miehen ilmoituksen, jossa hän tarjosi ostettavaksi mahonkilankkuja. Mahonkihan on yleisnimitys, jonka alla myydään vähän sitä sun tätä: tämä minulle tullut tavara oli seilannut merikontissa Afrikasta Suomen Turkuun. Tavara oli sahatavarana aavistuksen punertavaa, vaaleanruskeaa puuta, ei koivin kaukana tuosta Pekan lämpökäsitellystä koivusta.

Paikallisella ammattikoululla olin saada halvauksen, kun näin puut höylättynä: puu oli aivan pinkkiä. Puupuolen opettaja oli kokenut puuseppä ja tunnisti puun Kaijaksi (vai Caya, minulla ei ole aavistustakaan kirjoitusasusta). Oli kuulemma vielä varsin hyvälaatuista sellaista, toukanreikiä oli puulaji huomioon ottaen tosi vähän. Kertoi kauniin ruskean värin palaavan kyllä takaisin, mutta mahongin värinen puusta tulisi vasta vuosikausien tummumisen jälkeen.

No, minä ristin puun porsaspuuksi (jos joku on nähnyt minkä värisiä vastasyntyneet porsaat ovat, ymmärtää nimityksen) ja hain Bauhausista tölkin Osmocoloria. Porsaspuisista listoista tuli upeita Osmon avustuksella, ja samoin ihan nätti tuli neljästä ensimmäisestä lattialaudasta, vaikka vastoin kaikkia ohjeita vetelimmekin Osmon lautoihin pensselin sijasta pikkutelalla. Seuraavana aamuna jatkoimme telaamista toisesta osasta lattiaa, aivan samoilla välineillä ja aivan samoilla työmenetelmillä: porsaspuusta tuli surkean näköistä. Näyttää lähinnä huonosti peittävällä p-ruskealla maalilla vedellyltä, puun kuvio ei juuri näy mutta laudoissa on aivan kuin vanhan pennin kokoisia pilkkuja joihin maali ei ole tarttunut kunnolla vaan jotka punottavat kauniisti tuon p-ruskean pinnan keskellä. Ja kyse oli varmasti puhtaasta, moneen kertaan hiotusta pinnasta.

Paremman puutteessa hain Bauhausista hiomaliinan (karkeus 400, hieman tuon keittiörätin oloinen mutta pikkusen karkeampi) jolla pinnasta lähti kaikkein paksuin vahakerros pois - hyvä siitä ei tullut, sillä pilkuttuneet kohdat olivat edelleen muuta pintaa vaaleampia eikä pinta pilkkujen välilläkään ollut lähelläkään noiden neljän ensimmäisen laudan tasoa. Nyt olen muutaman viikon lähinnä ihmetellyt, mitä h-toa tuolle lattialle teen: se on maksanut omaisuuden, mutta näyttää yhtä hienolta kuin keskiverto ulkokäymälän lautalattia.

Tuohon Osmon alle olisi voinut laittaa Osmon primerin, ehkä tuo porsaspuu on juuri tuollainen öljyinen puu joka primerin tarvitsee? Ja aivan varmasti sotku olisi pitänyt sutia pintaan, ja kerroksen olla ohuempi. Näistä viisauksista ei nyt ole minulle enää apua, joten kysymys kuuluu, mitä hittoa tuolle lattialle pitäisi tehdä?

(* jos vastaus on hioa koko pinta niin haluan nähdä sen miehen, joka uskaltaa mennä sanomaan sen vaimolleni. Kaksi vuotta remonttia ja on yksinkertaisesti hengenvaarallista mennä vaimolleni ehdottamaan, että suoritamme vielä kerran yhden ehdottomasti viimeisen kokokämpän tomutuksen *)

(Ylläpidon edit, otsikkoa muutettu aiheenmukaiseksi)

[Anu]

Ei ole ehdotuksia, mutta kiitän lämpimästi viestistäsi. Minä olen ollut erään lattiahommelin kanssa aivan epätoivon vallassa. On ilo kuulla, että muillakin on kodeissaan tällaisia..hmmm... haasteellisia kohtia. Meilläkin on kysymys eteisen lattiasta, lattialankuista, lakasta ja puretusta komerosta... ei siitä sen enempää... itku meinaa tulla asian ajattelemisestakin. Hyvä idea on muuttanut muotoaan enemmän painajaisen suuntaan.

Koitan olla positiivinen tässä asiassa. Lasini on puoliksi täynnä, ei tyhjä, tai jotain sinne päin... Oppia ikävä kyllä kaikki.

Jos teillä on porsaspuuta, meillä on sitten varmaan kusipuuta. Ja ihan oma vika ja ihan väärässä paikassa.

[pelkka]

Scottin "Suuri puutyökirja" tuntee Khaya ivorensis -nimisen lehtipuun, joka on suomennettu Afrikanmahongiksi. Kirjan mukaan sitä saadaan Ghanasta, Nigeriasta ja Norsunluurannikosta, johon tieteellinen nimikin taitaa viitata.

http://www.scroogle.org -hakuun kun laittaa "Khaya ivorensis" niin antaapi ekana puukeskuksen sivun, jossa enämpi tietoa:

http://www.puukeskus.fi/fi/Ideat_ja_ohj ... uut/Khaya/

Valitettavasti siellä ei ole mainintaa Kaijan huonoista käytöstavoista.

Muistan puusepänkoulussa varoitellun, että nuo eksoottiset lajit voivat käyttäytyä yllättävillä tavoilla, ja siksi olisi niistä otettava perusteellisesti selvää (koti-ulkomailta) ja tehtävä työstö- ja pinnoitekokeita koekappaleeseen.

Onko lautojen perspuoli (alapuoli) yhä sahapinnalla? Suostuisiko ammattikoulu höyläämään sen sileäksi? Saattavat tietenkin kieltäytyä jos toinen puoli on möhnäinen, kuka sitä tasohöyläänsä haluaisi alkaa puhdistamaan. Mutta kannattaisi ehkä kokeilla sen sijaan että pistää Kaijan klapeiksi.

pelkka


p.s. ja ihan kelpo artikkeli tämäkin: http://www.puuveneveistajat.fi/Lehti/Ve ... ja3/32.pdf

[pvalila]

Kiitoksia, Pelkka!

Tiedän nyt ainakin minkä nimisen vitsauksen kanssa painiskelen.

En minä voi tuota huonoksi puuksi suoralta kädeltä sanoa, meille tuli vain työvirhe.

Tavallaan teimmekin koepalan, listat ja neljä ensimmäistä lattialautaa menivät hienosti.

Oli tuo sikäli outo puu, että ensin sirkkeli vinkui kuin viimeisillään kun sitä sahasi, mutta kun pinnasta vedettiin maalarinteippi pois, repi se puuhusta niin paljon materiaalia mukaansa, että vauriot olivat jopa pari millimetriä syviä. Paikoitellen kuin kiveä, ja sitten taas pehmeää kuin balsa.

Ei, kyllä nuo puut ovat nyt lattiassa ja siinä pysyvät. Molemmat puolet on muuten höylätty, olivat amiksella perusteellisia. Ja voi perhana, että on pojilla upeat vehkeet!

Muuten, niin paljon kova oli puu ja sisäiset jännitykset suuria, että ei mennyt sirkkelillä lankut halki vaan joutuivat ajamaan vannesahalla.

[pelkka]

Joo, meillä lapsuuteni tuttavaperhe teetti 1970-luvun lopulla talossaan (jota itse sanoisin kartanoksi) ison sisustusremontin. Briiffasivat maalarit, jättivät heille hankkimansa tapetit ja maalista mallin, ja häipyivät itse pois jaloista. Kun palasivat takaisin kotiin niin työ oli tehty, ihan hyvin vielä, vaan värit seinillä olivat jotain vallan muuta kuin mistä oli puhuttu.

Maalarien pomo ei siitä hämmentynyt, vaan lausui tyynnyttävästi: "Kyllä se siitä iloksi muuttuu, kunhan silmä tottuu." Tätä virkettä olemme laajalti viljelleet nyt kolmekymmentä vuotta. Ehkä sen voisin vuorostani lausua afrikkalaisille porsaslaudoillesi?

pelkka

[jope]

Voi lapset teitin kanssa. Just kaikkien tommosten ja kaikkien muidenkin vuoksi ei kannattaisi lähteä merta edemmäs kalastamaan. Hienoja ja upeita sisustusratkaisuja saa tehtyä kyllä ihan helposti saatavissa olevilla kamoilla ilman,että aletaan harjoittelemaan itse eksoottisilla kamoilla ja työmenetelmillä. Jos se on kuitenkin ihan pakko niin aina pitää muistaa tehdä riittävät harjoituskappaleet että itse varsinainen kappale ei menisi täysin räpeltämiseksi.

En ole käyttänyt lattiaosmoja mutta nuo huonekaluosmot vedetään sienellä. Ja sitäkin vaan tuhrataan niin että pinta värjääntyy. Vahalla ei liene lattiassakaan mitään kulutuskerrosvaikutusta jonka vuoksi sitä pitäisi telalla tai sutilla lapata.

Nämä nyt on jälkiviisautta mutta kerran vaha on vedetty eipä sinne oikein muutakaan enää helposti saa. Jospa koittaisi vaan krapata ja liuottaa vahaa mahdollisimman paljon ja sen jälkeen hakee vetrokin ja hivasee lattian uudelleen. Sitten vaan uudet värit ja yritykset.
Ainakin nuo huonekaluosmot on olleet kovin herkkiä pinnan tasaisuudelle jotta puun sävystä tulee nätti. 180:llä paperilla tai mieluummin 240:llä viimeistelee pinnan ennen sävyttämistä ja tietenkin huolellinen pölynpoisto.
Väritestit ennen aloittamista kunnes löytyy silmään sopiva kama.

Ite on vastaavia juttuja joutunut kantapään kautta opettelemaan ja siksi on tullut hiukan skeptiseksi kaikelle epätavallisille ja eksoottisille ratkaisuille. Mutta en usko silti että tuo toivoton vielä on. Pitää vaan purra hammasta ja tehdä työtä niin kauan että tulee kuntoon. Seuraavalla kerralla tekee sitten jollakin vähemmän vaikealla.

[Limes]

Voiko niihin muihin kuin neljään ensimmäiseen olla roiskinut verta,hikeä ja (ilon) kyyneliä ennsimmäisten lautojen
käsittelyn aikana ja/tai jälkeen ? Kyllä tästä joku salaliittoteoria täytyy kehitellä...

[Pekka Huhta]

Huu, olihan taas otsikko. Elkee pojat säikytelkö

Kyllähän siitä vielä hyvän saa, mutta vaha pitää vaan poistaa. Hiomalla siihen menee ikä ja terveys, mutta jos pinnan höylää niin siihen ei mee kun muutama tunti, olettaen tietty että se lattia on normaalin eteisen kokoinen. Käsihöylällä tehtynä siihen ei mee liiaksi aikaa ja pinnasta tulee erittäin nätti. Mä höyläsin ton oman lattian joka tapauksessa ennen pintakäsittelyä, en mä sen kanssa tuntia pidempään riehunut. Höyläys tuli ihan sentakia että höylätty pinta on aina kauniimpi ja kirkkaampi kuin hiottu. Jos sitä ainetta on paksu nahka pinnassa niin voit koittaa myös siklata pinnasta ylimääräisen pois. Hiominen ei oikein ole vaihtoehto, koska vaha tukkii paperin samantien. Konehommissa voi yrittää käyttää epäkeskoa ja karhunkielityynyjä, mutta ne kyllä pölisevät kovasti.

Se mahongin väri tulee kyllä ajan mittaan khayaankin, siitä tulee todella nätti ja punainen. Itse en rupeaisi laittamaan pintaan värivahaa ollenkaan, vaan odottaisin sen puoli vuotta että pinnasta tulee luonnostaana hyvä. Minkä ihmeen takia ostaa törkykallista puuta ja sitten vetää peittävä mämmi pintaan niin ettei pintaa näy? Jos nyt haluat sävyttää niin laita kerros väritöntä alle, sitten kerros pari värjättyä päälle ja sitten taas väritöntä.

Muutenkin Osmon kanssa pitää toimia ihan toisin: se ei todellakaan ole mikään maali jota vedellään pintaan kalvoksi vaan vaha, jota laitetaan pintaan ja sitten pyyhitään ylimääräinen pois. Itselläni on parhaiten toiminut sama työmenetelmä kuin petsaamisen kanssa, eli toisessa kädessä märkä rätti ja toisessa kuiva: märällä levitetään ohuelti ja kuivalla otetaan liika pois. Kun saman käsittelyn toistaa lattiaan kolme neljä kertaa, niin pintaan jää ihan tarpeeksi ainetta.

Kyllä tollaisille erikoisemmillekin ratkaisuille on minusta tilaa - muutenhan joka paikka on täynnä sitä samaa bulkkitavaraa joka kodissa. Mutta onhan siinä tietty sekin että jonkun verran pitää olla kokemusta erilaisista työmenetelmistä ja tempuista noita erikoisempia tehdessä. Sitä en tiedä itsekään että mikä niitä Khayan laikkuja on voinut tehdä. Vaihtoehtoina voisi olla silikoniset sormenjäljet tai kengänpohjaan tarttunut klöntti josta on tullut "leimasinjälkiä" pintaan, lattialla kävelyn aikana tarttunut lika taikka jopa lattialle joutuneet hikitipat. Mutta niistäkin olisi melkein kaikista selvinnyt sillä että olisi hieronut vahan pintaan ohuena kerroksena ja tarvittaessa tasoittanut jälkeä kuivemmalla rätillä. Eli itse syy on varmaan joku lika tai sotku puussa, ja väärän levitystekniikan takia homma on sitten mennyt kunnolla pieleen.

Pekka

P.S, vaihdas kiusallas toi alkuotsikko vaikka "pilalle menneeksi rimalattiaksi" niin kuulostaa aiheenmukaisemmalta

[jope]

En mä tuota hiomistakaan niin pahana pidä kunhan vaan paikat suojataan ennen töiden aloittamista. Yleensä ei tahdo yleisö uskoa kuinka paljon pölyä tulee kaikesta remontoinnista ja hiomisessa varsinkin. Pitää kelmuttaa ja teipata työmaa huolellisesti jos siellä asutaan.
Höylääminen toki on jopa parempi vaihtoehto mikä ei tullutkaan mieleeni mutta hioa sitä siltikin pitää kun höylällä ei pääse joka paikkaan.

Tuosta yksilöllisyyden tavoittelemisesta olen kyllä jälleen Huhdan kanssa noin 180 astetta eri mieltä. Älä tavoittele yksilöllisyyttä jos et tiedä mitä teet. Sitten kun oikeasti tietää huomaa kuinka ristiriitaista varsinkin työlästä se on. Yleensä sitä yksilöllisyyttä harrastetaan oikeasti nuukuuden tai rahapulan vuoksi ei sen vuoksi että halutaan yksilöllisyyttä. Ja sitä nuukuuden kädenjälkeä on tämäkin valtakunta täynnä. Jota sitten joutuu joku kärsimään myöhemmin.
Varsinkin joissakin potentiaalisissa seurannais vahinko kohteissa jättäisin kyllä yksilöllisyydet mimimiin. Kuten kylppärit ja vesikatot.

Yksi vaihtoehto noille laikuille voisi olla myös riittämättömästi sekoitettu pinnoitusaine tai tosiaan hikitipat tai kulkiessa siirtyneet likakokkareet. Epäilys on myös vahapurkista tai telasta levityksen yhteydessä lattialle tipahtaneet irtotipat. Sen vuoksi osmo purkin pitäisi aina olla jonkun rätin tai paperin päällä ja mieluummin ei ollenkaan käsiteltävän kohteen päällä. Osmo pitäisi aina vetää yhtenäisenä kerroksena ilman stiplailuja tai korjauksia Kuten petsilakatkin.
Eksoottisempi selitys voisi olla myös että siellä koululla joku on opettajan silmän välttäessä vetänyt tasohöylän liukupintoihin silikonia luistoaineeksi. Tosin silloin laikut olisi ehkä paljon suurempia.

[?keskellä kämmentä]

Meillä tuppaa välillä tuleen ihan järkyttävän "yksilöllistä"...
Ja usein ihan yrittämättä
Tuli miäleen, että jos se puu jotenkin "muuttui" niitten muutaman koelaudan käsittelyn jälkeen?
Jos lämpötila, lautojen levittäminen pinosta, ilman kuivuus/kosteus
tai joku muu kumma juttu muutti sitä pintaa?
Ei kai ne tiplat voi olla sormenjälkiä

[pelkka]

Hmmm... olikohan se osmoamiseen käytetty tela ihan uusi, vai käytetty? Jos se hikoili niitä mystisiä pisaroita!

Ei muuten sattuisi olemaan kuvaa saatavilla tuosta pinnasta? Olis aika kiva (?) nähdä, nyt kun sitä on pari päivää kuvitellu (ja yötä).

pelkka

[Pekka Huhta]

En mä tuota hiomistakaan niin pahana pidä kunhan vaan paikat suojataan ennen töiden aloittamista. Yleensä ei tahdo yleisö uskoa kuinka paljon pölyä tulee kaikesta remontoinnista ja hiomisessa varsinkin. Pitää kelmuttaa ja teipata työmaa huolellisesti jos siellä asutaan.
Höylääminen toki on jopa parempi vaihtoehto mikä ei tullutkaan mieleeni mutta hioa sitä siltikin pitää kun höylällä ei pääse joka paikkaan.

Osmossa on se paha vika että se tukkii hiomapaperin alle kymmenessä sekunnissa lähes täysin, noin kokemuksen karvaalla rintaäänellä. Varsinkin jos ainetta on levitetty paljon, niin hiominen ei ole vaihtoehto. Vaha leviää pitkin paperia ja tukkii sen hetkessä. Siksi ehdotukset siklaamisesta ja höyläyksestä.

Tuosta yksilöllisyyden tavoittelemisesta olen kyllä jälleen Huhdan kanssa noin 180 astetta eri mieltä. Älä tavoittele yksilöllisyyttä jos et tiedä mitä teet. Sitten kun oikeasti tietää huomaa kuinka ristiriitaista varsinkin työlästä se on. Yleensä sitä yksilöllisyyttä harrastetaan oikeasti nuukuuden tai rahapulan vuoksi ei sen vuoksi että halutaan yksilöllisyyttä. Ja sitä nuukuuden kädenjälkeä on tämäkin valtakunta täynnä. Jota sitten joutuu joku kärsimään myöhemmin.
Varsinkin joissakin potentiaalisissa seurannais vahinko kohteissa jättäisin kyllä yksilöllisyydet mimimiin. Kuten kylppärit ja vesikatot.

No, sallittakoon meidän sitten olla eri mieltä. Mulla vaan on semmoinen olo että monetkin jutut mitä moitit turhana "yksilöllisyyden tavoitteluna" on ihan tavallisia perinteisiä työtapoja ja menetelmiä, ne vaan ei oo olleet käytössä, muodissa tai muuten tapetilla viime vuosikymmeninä. Ehkä mä sitten kuulun joukkoon "tietää mitä tekee", mutta en mä näe mitään ihmeellistä siinä että soveltaa vanhaaa hyväksi koettua ja kokeiltua menetelmää, vaikkei se nyt olis ihan jämptisti samassa paikassa kun alkuperäinen idea. Verrokkina nyt vaikka että jos tommonen "rimalattia" kestää veneenkantena sateessa ja suolavedessä keskimäärin 30-60 vuotta, niin luulisi sen nyt jonkun aikaa kestävän sisätiloissa jos joku eteisessä vähän rapaisilla kengillä kävelee tai kylppärissä sattuu suihkukaapin raosta pikku lätäkkö lattialle.

Taikka tapitettu lattia: se toisessa ketjussa mainitsemasi kokoonliimattu "uiva lattia" ei oikeastaan ollut tapitettua lattiaa lähelläkään, vaan juuri niitä kokeiluja jotka joko toimii tai sitten ei. Tällä kertaa moderni ja vanha oli yhdistetty tavalla joka ei toiminut. Sitä tapitettua puolestaan on käytetty kokemusperusteisesti siinä semmonen vajaan tuhatkunta vuotta, kirkonlattioista aittaan, salin lattioista riiheen. Eli on kokeiluja ja on kokeiluja. Mitä lähempänä ollaan jotain jo koettua ja hyväksi havaittua rakennetta, sen turvallisemmalla puolella ollaan. Ne kokeillut ja hyväksi havaitut vaan ei välttämättä ole just niitä nykypäivän rautakaupparatkaisuja. Pidempään monia näitä vanhoja - nykyään "yksilöllisiä" - ratkaisuja on käytännössä testattu kuin pari vuotta sitten markkinoille tullutta rautakauppatuotetta.

Kyllähän rautakaupasta kaikkea saa. Tai "kaikkea", jos tavallisesta kaupasta saa viittä eri paneeliprofiilia ja kymmentä jalkalistaa niin se on jo sitte paljo, jos et niistä tykkää niin huonoo on. Jos lattialaudakseen haluaa jotain sen kummempaa kuin 28x95-millistä ripaa niin se on jo "erikoistuote". Eli talot näyttää ihan samoilta kun ne samoista aineista tehdään. Joku vois ihan hyvin sanoa että "nykyisinhän saa rautakaupasta mitä vaan", mutta valikoiman laajuus on ihan vaan näennäistä. Jos et tykkää uusista jäljitelmämateriaaleista ja halvimmalla mahdollisella tehdystä sekundakamasta jota myydään mahdollisimman törkeällä katteella, niin vähänpä sulle jää rautakaupasta ostettavaa.


Onhan niitä niitäkin jotka nuukuuttaan ja tyhmyyttään virittelee omiaan. Meidän entinen suihkuhuone oli sertifioidusti vesieristetty 80-luvulla suoraan tapetin päälle kontaktiliimalla vedetyllä muovimatolla, ja vinokaton osalta kun kontaktiliima ei ollu pitänyt niin tartunta oli varmistettu piirustusnastoilla. Kyllä mä sen ymmärrän että tommosiin virityksiin voi ihan hyvin suhtautuakin hiukka varauksella, mutta jos tekee pieteetillä erikoisen hyvää, niin en mä nyt siitä ole oikeen näkemässä kauheesti moitittavaa.

On siinä toki sekin että jos tekee erikoista, niin siinä pitää sitten tietää erikoisia asioita. Ei se sen erikoisempaa ole

Pekka

[Anu]

Yksilöllisyys-nuukuus-ja mitä lie...

Meillä ajaa monissa asioissa tätä remppaa touhutessa uutuuden ja "hienouden" ohi kierrätys ja kierrätettävyys. Suosimme puuta, koska puuta pystyy hyvin usein kierrättämään käytön jälkeenkin tavalla tai toisella. Meillä saattaa olla omaperäisiä ratkaisuja sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka hakee aina rautakaupasta uusinta uutta. Mitään vimmaa olla erilainen (nuori ) ei ole.

Meidän "hieno" lattia sai alkunsa siitä, että meillä oli jostain syystä vintillä kasa lattialankkua. Siitä syntyi idea ja siitä syntyi huti. Nyt tosin alkaa jo valoa näkyä tunnelin päässä ja eteisen lattiasta saattaa vielä tulla hieno. Aikaa tähän on tuhraantunut melkoisesti, mutta paljon on opittu. Ja vähän on mennyt rahaa. Olisiko tämä sitten sitä nuukuutta?

[jope]

Joo se on just sitä. Onneksi ensimmäinen askel parantumiseen on ongelman tunnustaminen.

[HillyMan]

On siinä toki sekin että jos tekee erikoista, niin siinä pitää sitten tietää erikoisia asioita. Ei se sen erikoisempaa ole
Pekka

Ja kun tietää jotain erikoista niin se ei enää olekkaan erikoista, paitsi ehkä naapurin mielestä