Rontun perheen ikuisuusprojekti

Ilmoita omasi tai naapurin rintamamiestalo-projekti. Laita myös linkki kuviin tai kotisivulle mikäli sellaiset on.
Vastaa Viestiin
Ronttu
Jäsen
Jäsen
Viestit: 43
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 9:25
Paikkakunta: Korvessa

Rontun perheen ikuisuusprojekti

Viesti Kirjoittaja Ronttu »

Terve kaikille!

Ihan ensin täytyy sanoa että mahtava foorumi! Tästä on jo nyt ollut aivan valtavasti apua. Hienoa että "porukkalla" keskustelemalla pystyy tekemään hyviä ratkaisuja ja pyytää apua erinäisiin ongelmiin :-) .

Olen 27 vuotias maalari (en tosin enään päätöikseni tee maalaushommia) joka ei pelkää painaa hiki hatussa oman perheen hyväksi ja laittaa nurkkia kuntoon. Vaimoni myös on asunut maalla nuoruutensa, joten päätimme hankkia oman pikku tilan ja alkaa siitä rakentamaan omanlaistamme jossa on hyvä elellä.

Kesällä 09 muutimme ja aloitan sillä mitä olemme saaneet aikaiseksi ja ripottelen myös kuvia matkan varrelta. Kommentoikaa, antakaa ehdotuksia yms. mitä vain, arvostan kokeneempien juttuja ja ajattelin jos tätä ketjua joku lukisi että voisin täälläkin kysyä apua.

Olen koittanut ihan ensin löytää tärkeysjärjestyksen hommille täällä / sen minkä pystyn itse tekemään niin ettei tarvitse peukaloita pyöritellä / vuoden aikojen mukaan jaksotella mitä milloinkin on hyvä hoitaa. On asioita joihin en koske, vaan ammattimies saa hoitaa. Olen nähnyt mitä niille tuhattaitureille saattaa käydä, kun homma ei menekkään kuin elokuvissa :mrgreen: . Eli jos jotain teen tieden tarkkaan mitä teen.

- ihan ensin aloitimme päärakennuksen, piharakennuksen, autotallin ja pihan siivoamisen. Paljon on vielä jäljellä, mutta niin mielettömästi saatu roinaa pois nurkista että huh, huh! Tästä on hyvä jatkaa aina silloin tällöin kun jokin remppa on saatu valmiiksi. Siis tilan siivoamista. Tuossa jätelavassa on vain pieni osa siitä mitä olemme saaneet putsattua.
Liitteet
lava.jpg
lava.jpg (40.69 KiB) Katsottu 10992 kertaa
Ronttu
Jäsen
Jäsen
Viestit: 43
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 9:25
Paikkakunta: Korvessa

Re: Rontun perheen ikuisuusprojekti

Viesti Kirjoittaja Ronttu »

Tähän väliin laitan ihan vain muutaman kuvan talosta.
Liitteet
talotakapiha2.jpg
talotakapiha2.jpg (47.95 KiB) Katsottu 10944 kertaa
Ronttu
Jäsen
Jäsen
Viestit: 43
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 9:25
Paikkakunta: Korvessa

Re: Rontun perheen ikuisuusprojekti

Viesti Kirjoittaja Ronttu »

Talo pääty.
Liitteet
talopääty.jpg
talopääty.jpg (39.88 KiB) Katsottu 10893 kertaa
Ronttu
Jäsen
Jäsen
Viestit: 43
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 9:25
Paikkakunta: Korvessa

Re: Rontun perheen ikuisuusprojekti

Viesti Kirjoittaja Ronttu »

Kesällä 09 maalasin niin ulkoa kuin sisältäkin kaikki ikkunat ja uusin niihin tiivisteet.

Tähän väliin yksi kysymys. Eli yläkerran kaksi ikkunaa menevät osittain jäähän ja kun pakkanen laskee, jää sulaa ikkunoiden välissä ja vesi valuu ikkunoiden väliin. Yläkerta siis myös lämmintä tilaa. Mikä neuvoksi?

Alakerrassa ei ole tätä ongelmaa ja ikkunoiden rakenne on täysin sama + samalla lailla tiivisteet laitoin kaikkiin. Yhdessä ikkunassa yläkerrassa tämä ongelma ei esiinny.
Liitteet
ikkunatmaalattu.jpg
ikkunatmaalattu.jpg (33.91 KiB) Katsottu 10873 kertaa
Ronttu
Jäsen
Jäsen
Viestit: 43
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 9:25
Paikkakunta: Korvessa

Re: Rontun perheen ikuisuusprojekti

Viesti Kirjoittaja Ronttu »

Tämän jälkeen laitoimme kylpyhuoneen/saunan uusiksi/eteisen lattian uusiksi, kesällä/syksyllä 09. Lisäosa tähän rintsikkaan on tehy vuonna -89 jossa taloon tuli sauna, peseytymistilat ja lisää eteis tilaa. Kaiken muun tein vaimon isän kanssa, paitsi laattamies teki vesieristyksen ja itse laatoitustyön. Vaimoni isästä on ollut todella suuri apu ja ilman häntä en tämän projektin kanssa pärjäisi, koska nuo rakennushommat ovat minulle uutta ja en tahdo itse alkaa sähläämään hommien kanssa joita en hallitse, niin kuin aijemmin kerroin. Tässä oppii kyllä hommien edetessä paljon uutta koko ajan :mrgreen: .
Liitteet
kphvalu.jpg
kphvalu.jpg (18.44 KiB) Katsottu 10758 kertaa
kphlattia2.jpg
kphlattia2.jpg (26.77 KiB) Katsottu 10774 kertaa
kphlattia.jpg
kphlattia.jpg (18.46 KiB) Katsottu 10781 kertaa
Ronttu
Jäsen
Jäsen
Viestit: 43
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 9:25
Paikkakunta: Korvessa

Re: Rontun perheen ikuisuusprojekti

Viesti Kirjoittaja Ronttu »

Tässä hieman lisää kuvia kylppärirempan ja eteisen lattiarempan alkutaipaleelta. Kuva myös eteisestä. Päätimme että laatat tulee eteiseen ja johon samalla tuli lattialämmitys, kuivuu lumet kivasti siihen ja kiva tulla paljain jaloin pesuhuoneesta :-) .
Liitteet
eteinenauki.jpg
eteinenauki.jpg (29.82 KiB) Katsottu 10754 kertaa
kphauki.jpg
kphauki.jpg (25.94 KiB) Katsottu 10739 kertaa
kattoauki.jpg
kattoauki.jpg (23.03 KiB) Katsottu 10722 kertaa
Ronttu
Jäsen
Jäsen
Viestit: 43
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 9:25
Paikkakunta: Korvessa

Re: Rontun perheen ikuisuusprojekti

Viesti Kirjoittaja Ronttu »

Tässä eteisen lattia valmiina, sekä kylppärin katto.
Liitteet
kphkatto.jpg
kphkatto.jpg (18.95 KiB) Katsottu 10627 kertaa
eteinen.jpg
eteinen.jpg (31.35 KiB) Katsottu 10751 kertaa
Viimeksi muokannut Ronttu, Su Tammi 31, 2010 14:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ronttu
Jäsen
Jäsen
Viestit: 43
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 9:25
Paikkakunta: Korvessa

Re: Rontun perheen ikuisuusprojekti

Viesti Kirjoittaja Ronttu »

Tässä kuvaa lisäosan ulkoseinästä, jonka faijan kanssa maalasimme kesällä 09. Ajattelimme että maalaamme sitä mukaan kun tuntuu että seinä tarvitsee uutta ehostusta. Hyvää seinäähään on turha maalata, koska ymmärtääkseni mitä enemmän kerrosta on maalia, ei tarkoita että sitä parempi :-) .

Katsotaan kesä kerrallaan ja maalataan se huonoin seinä aina seuraavaksi.

Viime kesänä maalasin myös kaikki valkoiset osat ulko laudoituksesta, paitsi nuo huonoimmat räystäslaudat jotka on tarkoitus vaihtaa ensi kesänä. Laudat on hankittuna ja valmiiksi pohjamaalattunakin.

Parvekkeen kaiteet tuli myös maalattua 09 ja isäni, sekä vaimon isä ottivat projektikseen parvekkeen lattian uudelleen laudoituksen. Painekyllästetystä lattian tekivät, niin taas menee hyvä tovin tuokin. Tämä näkyy yhdestä kuvasta jonka aikaisemmin laitoin.

Tässä vaiheessa täytyy kiittää omaa isääni, sekä vaimon isää. Korvaamaton apu ollut heistä tämän projektin kanssa. Yhdessä on myös mukava tehdä ja nikertää nurkkia.
Liitteet
lisäosanseinä.jpg
lisäosanseinä.jpg (23.83 KiB) Katsottu 10661 kertaa
Avatar
pelkka
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2054
Liittynyt: Pe Heinä 20, 2007 23:58
Paikkakunta: Läntinen Uusimaa

Re: Rontun perheen ikuisuusprojekti

Viesti Kirjoittaja pelkka »

Ronttu kirjoitti:Tähän väliin yksi kysymys. Eli yläkerran kaksi ikkunaa menevät osittain jäähän ja kun pakkanen laskee, jää sulaa ikkunoiden välissä ja vesi valuu ikkunoiden väliin. Yläkerta siis myös lämmintä tilaa. Mikä neuvoksi?
Kannattaa heti opetella käyttämään foorumin hakua, siten saa eniten tietoa kellon ympäri. Tämäkin on aihe josta aina talven tullen foorumilla keskustellaan. Esimerkiksi hakutermit

ikkun* tiiv*

tuovat pian eteen tämän taannoisen ketjun: http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic ... 2A+tiiv%2A

Ja siltä vanhemmalta polveltakin (isä ja vaimon isä) kannattaa kysellä näitä asioita, jos eivät tyystin kerrostaloväkeä ole. Heille moni semmonen juttu on jo ihan peruskauraa jota nuorempi polvi vielä kummastelee!
Ronttu
Jäsen
Jäsen
Viestit: 43
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 9:25
Paikkakunta: Korvessa

Re: Rontun perheen ikuisuusprojekti

Viesti Kirjoittaja Ronttu »

pelkka kirjoitti:
Ronttu kirjoitti:Tähän väliin yksi kysymys. Eli yläkerran kaksi ikkunaa menevät osittain jäähän ja kun pakkanen laskee, jää sulaa ikkunoiden välissä ja vesi valuu ikkunoiden väliin. Yläkerta siis myös lämmintä tilaa. Mikä neuvoksi?
Kannattaa heti opetella käyttämään foorumin hakua, siten saa eniten tietoa kellon ympäri. Tämäkin on aihe josta aina talven tullen foorumilla keskustellaan. Esimerkiksi hakutermit

ikkun* tiiv*

tuovat pian eteen tämän taannoisen ketjun: http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic ... 2A+tiiv%2A
Kiitoksia! Täytyy alkaa kahlailemaan voorumia lisää :-D
?keskellä kämmentä
Jäsen
Jäsen
Viestit: 745
Liittynyt: Su Loka 14, 2007 23:03
Paikkakunta: Tampere
Paikkakunta: Tampere

Re: Rontun perheen ikuisuusprojekti

Viesti Kirjoittaja ?keskellä kämmentä »

yläkerran kaksi ikkunaa menevät osittain jäähän ja kun pakkanen laskee, jää sulaa ikkunoiden välissä ja vesi valuu ikkunoiden väliin
Koska ikkunoiden väliin pääsee sisäilmaa, joten
-yläkerrasta ilmanpoisto jotain muuta kautta
-sisemmän ikkunan tiivistyksen tiivistys :wink:
-ulomman ikkunan tiivistykseen aukot ylös ja alas

Pelkka näköjään kerkis väliin, mut laitan tän silti...
jos ei tee mitään, ei tule vahinkojakaan :)
Ronttu
Jäsen
Jäsen
Viestit: 43
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 9:25
Paikkakunta: Korvessa

Re: Rontun perheen ikuisuusprojekti

Viesti Kirjoittaja Ronttu »

Tässä on mökin lämmönlähteet 3 kpl, siis vain kovilla pakkasilla kun ilppi ei jaksa yksin enään jeesata, otetaan käyttöön nuo kaksi muuta, sähköpatterista en viitsinyt ottaa kuvaa :mrgreen: .

Ilppiin olen ollut erittäin, erittäin tyytyväinen. On asennettu tuohon eteisen jälkeen käytävälle, josta myös rappuset lähtevät yläkertaan. Talossa oli ennen sähköpatterit, enään yläkerrassa on yksi pieni patteri kovia pakkasia (-15 ja siitä ylöspäin) varten ja kylpyhuoneessa yksi.

Noin -15/-17 asteeseen saakka pärjäämme ilpillä pelkästään ja sillä yhdellä sähköpatterilla kylpyhuoneessa. Tuo ilpin sijoituspaikka kyllä onnistui mielestäni erittäin hyvin. Täysillä voi huudattaa yötä päivää jos tarvetta, eikä se häiritse millään tavalla nukkumista tai olemista missään muussakaan huoneessa.

Siinä -15 ja ylöspäin pakkasilla laittaa takkaan tulta ja pistää yläkerran pienen sähköpatterin päälle, tällöin ilppi vielä puhkuu lämmintä ilmaa ja levittää vielä tuota takan tuottamaa lämmintä ilmaan perimmäisiinkin nurkkiin. Siitä olin erityisen yllättynyt että yläkertakin pärjää noinkin kovilla pakkasilla vielä ilman mitään muuta lämmön lähdettä kuin ilppi.

Tuossa ilppi kuvassa näkyy myös uudet käyttövesiputket. Laitoimme kaikki käyttövesiputket uusiksi talossa. Kaikki putket menevät tätä nykyä pinnassa. Kylppärissä ne eivät haittaa ollenkaan kun ovat todella siististi tehty ja mielestäni ei missään muuallakaan ole huonon näköiset. Mielestäni putkimies teki siistiä työtä. Eteisessä ja käytävällä putket kulkevat siististi ja huomaamattomasti katon rajassa ja kattokin on valkoinen. Eteinen ja käytävät tulevat todennäköisesti valkoiseksi, tai vaalealla kuultokäsittelyllä, niin eivät paljoa hyppää vesiputket silmille. Tosin noihinkin on jo tottunut, eikä niin paljoa ressaa kun tietää ettei enään seinien välissä putket tihuttele ja ovat aivan uudet komposiittiputket joiden pitäisi olla pitkä ikäiset. Myöskään enään ei tarvitse pelätä että putket jäätyy kovillakaan pakkasilla.

Samalla uusimme lämminvesivaraajan (Jäspi) ja painesäiliön. Porakaivosta tuleva putki painesäiliöön on ainoa "vanha" putki joka tulee taloon. Kuulemma -90 luvulla tehty, tämänkään kanssa ei pitäisi olla hätiä mitiä.
Liitteet
uuni.jpg
uuni.jpg (30.05 KiB) Katsottu 10216 kertaa
takka.jpg
takka.jpg (35.48 KiB) Katsottu 10210 kertaa
ilp.jpg
ilp.jpg (29.68 KiB) Katsottu 10216 kertaa
Vastaa Viestiin