jtbo kirjoitti:Jahas, Nokialainen mokkula ei kestänyt sitten sen pisempään, 2 vuoden kytky ja vuodessa tuo taisi hajota, josko ihan sitäkään kesti, nähtäväksi jää saako uutta.
No on noita mokkuloita, uutta putkeen vaan, Huawein malleja on parikin ja molemmat ovat yli vuoden ikäisiä, toimivat kuin uutena.
Laitoin kattien puolelle led valonauhan, sellaisen ihan pienen vain, siitä tulee yllättävän paljon valoa tosin ja teippi on luokattoman surkeaa, tai se liimapinta jolla se pitäisi kiinnittää.
Maukunkin näin tänään, sitä en ole pitkilleen nähnyt, se kesken askeleen stoppasi verhon rajalle, kun nousin hiekkalootalta ylös, siis putsasin sitä, siinä se katseli ja odotteli mitä oikein teen, no omalle puolelleni ajattelin hipsiä ja sekös oli kammotus, sukelsi hyvin pian piiloon, toiset seurasivat boksien putsausta sen sijaan hyvin suurella mielenkiinnolla, Miuku varsinkin alkaa jo kulkemaan ihan näkyvilläkin, aina se käy mun petiä tutkimassa, sitten jos liikahdan vähän tuolilla, niin säntää karkuun, tosin nykyään se pysähtyy kesken karkuun juoksemisen ja katselee mitä touhuan, hauskoja.
Yhden hyvän puolen olen Nokialaisessa huomannut. Välillä ollut pulassa kaiken maailman drivereiden kanssa, niin olen törkännyt puhelimen USB:illa koneeseen ja päässyt nettiin hakemaan tarittavat ajurit. Nytkin TP-link WLAN mokkula tökki ja tuhosin koko ohjelmiston huomaten että asennusohjelma huutaa nettiyhteyttä. Eikö nuo tajua että miten ihmeessä voi hakea ajurin netistä WLAN - USB palikkaan ilman nettiyhteyttä
Kissat ovat mainioita, niin hyvässä kuin pahassa. Meitin nykyinen naaras piti monet yöt aikamoista mouruamista, hullunmoista suoraansanoen! Hänen toiminta tuottanut kuitenkin tulosta kun toisen kissan tassun jäljet näkyivät viimeisissä lumenrippeissä, kolli kaiketi

Ihmisillä olisi tuonkin suhteen paljon opittavaa
Ensi viikon to tuo meitin kokee lääkärin. Nartun kiima lukemani mukaan uusiutuu jopa kahden viikon välein jos asiaa ei auta. Ihminen tekee tuossa aikamoisen itsevaltiaan päätöksen mutta mitäpä tuossa muutakaan voi. Ilman kissaa eläminen ei näytä täällä kuitenkaan olevan koskaan mahdollista.
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...