Noin tekniikkana tiffany tuntui mukavan intuitiiviselta. Aiemmin en ollut leikannut paljon muuta kuin ikkunalasia, mutta kaarevien palojen leikkaaminen ja nakertaminen oikean muotoisksi tuntui alusta asti hyvältä. Asiaa auttoi paljon sekin, että työpaikan harrastuskerhossa oli ihmisiä, jotka näyttivät homman alkuun ja valmiit työkalut lainaksi, ettei tarvinnut koko repertuaaria ostaa itse.
Ensin leikataan lasista sopivan kokoiset palaset, sovitellaan ne yhteen, tarvittaessa hioskellaan ylikokoisia palasia sopivamman kokoisiksi, pannaan reunoihin kupariteippi ja tinataan koko laitos kokoon. Neliskanttisesta poikeavassa muodossa oli vielä se lisäke, että piti tehdä sopivan kokoinen muottikehys, johon paloja alkoi sovitella. Hyvä että tein muotin: kyllähän noita paloja pöydällä asettelee vierekkäin, mutta kun palat pitää saada mahtumaan oikean muotoiseen kehykseen, niin vaikeusastetta tulee rutosti lisää.
Lopussa tinasin muut osat jo vähän hollilleen kiinni ja sovittelin ruusun palat vasta sitten kiinni. Näköjään tuossakaan ei saa olla liian montaa liikkuvaa osaa yhtä aikaa. Valmiiksi tinatun työn tinaukset mustasin ja sitten kiillotin koko työn. Lasityö tuli kiinni oveen muutamilla lasitusnauloilla ja pellavaöljykitillä.
Viimeisenä tein kaappiin laatikot. Noin pienille laatikoille on aika vähän käyttöä, mutta pitihän sitä sentäs joku määrä sinkkaliitoksia saada tähänkin kaappiin, ja sitä paitsi kaapista tuli paljon tasapainoisemman näköinen niiden kanssa. Laatikoita piti siis tehdä.
Ainoa ongelma laatikoissa oli, että lauta josta tein sivut ja takaseinän, oli jotakin tunnistamatonta puuta, luultavasti poppelia. Se oli myös huomattavan pehmeää, joten siihen ei voinut tehdä kovin siroja sinkkoja vaan piti tyytyä vähän raskaampiin liitoksiin. Tästä oli haittaa erityisesti takaseinän kohdalla, koska takaseinän liitoksista olisi tullut joko särkyvän siroja tai sitten nykyisenlaisia, josta on kyllä sirous kaukana. Eivätkä kaikki liitokset ole ihan samasta muotista, sommittelin liitosta hiukan sievemmäksi matkan varrella. Kuten muuallakin prosessin aikana, tein ensin koeliitokset melkein kaikesta, niin nyt tästä laatikostakin. Takaseinästä sitä koeliitosta ei tullut tehtyä koska sen piti olla itsestään selvän helppo. Kostautui tietysti sekin, olisi tullut samanlaiset laatikot kerralla.
Pätkin osat ensin mittoihin seuraillen että puun syistä muodostuu taas kiva ylhäältä alas jatkuva kuvio laatikoiden etuseinään (nimimerkillä taas viikko vietetty lautakasaa penkoen). Käsisahalla sahaillut päät tasailin höylällä ja kulmauslaudalla. Etulevyt jäivät ihan pikkuisen liian pitkiksi, jotta kasaamisen jälkeiselle sovitushöyläykselle jäi pikkuisen varaa. Sen jälkeen joka palaan höylättiin alareunoihin urat pohjalevyä varten. Pohjalevyt tein 6 mm paksusta kuusilaudasta, joiden reunoihin höyläsin sopivat viisteet jotta levy mahtui uraan.
Sitten alkoi sinkkaliitosten tekeminen. Ihan ensin merkataan suuntaispiirtimellä jokaisen kappaleen päätyihin viereisen kappaleen paksuus, jotta tiedetään tehdä kaikista pyrstöistä ja tapeista oikean syvyisiä. Sen jälkeen aletaan nakertaa liitos kerrallaan itse sinkkaliitoksia.
Ensin merkkasin ja sahasin sivuseinään pyrstöt siten, että mittasuhteet olivat nätit ja etulevyn alareunassa oleva laatikon ura ei näkynyt liitoksessa. Sitten vain merkkausveitsellä vedetyn viivan hukkapuolelta selkäsahalla viilto ja ylimääräisen hukkapätkän katkaisu taltalla. Tässä merkkausveitsen ja suuntaispiirtimen viillot ovat erinomainen apu, taltan kärjen saa suoraan veitsenviiltoon ja se on jämptisti oikeassa paikassa. Lyijykynällä merkaten erehtymisen varaa on aina vähintään viivanleveyden verran. Tässä tosin valokuvausta varten vahvistin veitsenjäljet lyijytäytekynällä.
Sen jälkeen sivukappaleella merkattiin laatikon etulevyyn tulevat tapit. Käsintaltatun sinkkaliitoksen tarkkuus perustuu aina siihen että ensin tehdään yksi kappale jolla sitten merkataan veitsellä piirtäen se toinen. Ei koskaan niin että viivoittimella ja mittanauhalla merkkaillaan molemmat puoliskot ja toivotaan että ne sopivat yhteen.
Tuon etusarjan puolipeittosinkan pikkuhaastehan on se, että sahaamalla saa vain puolet viivasta sahattua. Loppu sinkkaliitoksen pohjasta pitää sitten taltata kahdesta suunnasta poikki. Itse olen huomannut tukevimmaksi että etusarjan laittaa kiinni parilla puristimella pöytään ja sen takapää nojaa penkkihakaan. Tällä tavalla voi käyttää aika reilusti voimaa taltatessa ilman että kappale karkaa alta. Samalla kiinnityksellä voi myös talttailla molempiin suuntiin, niin että vasta viimeistelyvaiheessa kappale kiinnitetään leukojen väliin pystyyn. Pystyssä liitoksen nurkat on siisti putsata vähän viistoon teroitetulla taltalla, koska suoralla taltalla ei yletä ihan liitoksen pohjaan asti.
Pehmeästä puusta tehdyistä sivusarjoista oli se hyöty että liitokset istuivat nätisti, sivusarjat pystyi pakottamaan hippusen verran ylikokoisina paikalleen. Takareunan liitokset tehtiin ihan samalla tavalla ja sitten olikin vuorossa laatikoiden kasaus ja kevyt liitosten loppusiistintä höylällä. Liimana laatikoiden nurkissa on luuliimaa, jota käytin muissakin kaapin liitoksissa.
Viimeisenä tuli sitten kaapin kasaus: ovien saranointi, laatikoiden sovitus, viimeistely. Saranoiden hankinnassa oli vähän vaikeuksia, koska sopivia vanhanmallisia saranoita ei tahtonut löytyä. Päädyin muokkaamaan Hokola Oy:n sinänsä laadukkaista mutta rumista umpimessinkisaranoista oikeat: hioin ne ensin oikeaan muotoon, kiillotin ne huopalaikalla kiiltäviksi ja patinoin rikkimaksalla eli kaliumsufidilla ja sitten kiillottelin teräsvillalla liian patinan pois.
Pintakäsittelyäkin varten piti tehdä aika paljon taustatyötä, erilaisia koekappaleita tuli yhteensä kymmeniä. Tässä osa: erilaisia öljyjä, puun tummennusta ammoniakkihöyrytyksellä, värivahoja, sellakoita ja näiden kaikkien yhdistelmiä. Lopullisessa reseptissä pohjalle tuli hiukan pellavaöljyä, sitten kolme kerrosta Rustinsin Danish Oilia ja lopuksi kolme kerrosta Fiddesin Antique Brown-sävyistä vahaa.
Kaapin saaminen kokoon tuntui suorastaan aika ihmeelliseltä. Vaikka sitä oli suunnitellut ja kuvitellut miljoona kertaa mielessään, niin konkreettisen valmiin aikaansaaminen on silti aika erityistä.
Otan vielä kuvia valmiista kaapista ja sen detaljeista kunhan ehdin.
Pekka
Eipä tuollaista saa ikeasta eikä edes stokkaltakaan valmiina, upeaa jälkeä 
:
Täältä puuttuu se ihan oikeasti kieltä päristävä hymiö 