Onneni on siinä, että olen nähnyt yhden hometaloremontin jonka veljeni suoritti, joten kuvitelmani laajuudesta ei mennyt paljon pieleen. Paitsi perustusten suhteen, mutta jotain pitää aina tulla.
Aloitimme remontin siis purkamalla pinnat hirrelle alakerrassa, edellisten asukkaiden jälkeen ei paljon ollut enää säästettävää. Lisäksi purin alapohjan kokonaan koska se oli osittain laho(reikiä ja purut alapohjassa siellä täällä) ja piti päästää ihan maata tonkimaan talon alta. Välipohjassa riitti lautojen irrotus, puhdistus,suoristus, eristeen lisäys/vaihto ja paperointi. Lattialaudat sain talteen ehjänä ja numeroituna, paitsi salista josta otettiin vain "varalautaa" ja yhdestä huoneesta jota oli käytetty sisävessana. Huomioitavaa on että talossa ei ole ollut vettä eikä viemäriä, mutta voi sitä silti heittää tarpeensa ämpäriin ja aika usein ohikin.Näin oli edellinen asukas tehnyt.... Eli yhdessä huoneessa haju oli sellainen, että lapsuutensa maalla sikatilalla viettänyt meinasi laatoittaa tuon "WC:n". Eli tuosta huoneesta ei säilynyt kuin kantavat hirret, haju huonnesta lähti lopullisesti vasta noin reilun vuoden kuluttua, kun se alta oli maatakin kaivettu 40 cm pois. Ja maa haisi myös sille itselleen. Huh, puistattaa vielläkin.
Kuvia tuosta ajasta valikoidusti.
Pintojen purkua
Yläkerran pönttöuuni joka on kallistunut niin paljon, että meni purkuun. Pitää vahvistaa se alusta ja muurata se vanha pönttöuuni uudeelleen ehkä joku vuosi. Mutta yläkerran aika on sitten joskus kun ehtii ja on varaa.
Purettu alapohja ja uudistettua ryömintätilaa
Yläkerran aula, paikka johon ihastuin heti. Tulee mieleen jonkun vanhan hotellin aula, varsinkin kun ovissa numerot(taloon tulllut jossain vaiheessa vuokralaisia ja se jaettu kuuteen asuntoon)

Lisää taas kun ehdin perata kuvia ja tehdä niistä järkevän kokoisia.
Seuraavassa jaksossa vaikka perustusten korjausta ja kuistin kohtalo...