Alkuperäiset rakenteethan ovat olleet täysin lämpöeristämättömiä ja pääsääntöisesti huonetilakin lämmittämätön tai hyvin vähän lämmitetty.
Tila lämpeni saunottaessa jonkin verran.
Tällaiset eristämättömät rakenteet kuivuivatsisäänpäin ja korvausilmaa otettiin ulkoseinien aukoista ja siirrettiin hormista katolta ulos.
Kaikki toimi kohtullisesti, käyttämällä tralleja ym. jotta lattiat pääsivät kuivumaan.
Tällaisilla rakenteilla sisäseinien ja lattian maalaaminenkin yleisesti estää ja hidastaa kuivumista.
Lattian ja seinien lämmöneristämisellä pyritään estämään energiahukkaa, sekä estämään maaperän liika lämpeneminen talon alla.
Kaikkein helpoiten maaperä lämpiää lattialämmityksellä ja talon keskellä, josta maaperä ei edes talviaikaan pääse jäähtymään.
Lämpötilaero huonetilan ja maaperän välillä tulisi olla vähintään 3 astetta, jotta Diffuusiovirta, eli vesihöyry ei kulkeutuisi maaperästä ylöspäin.
Talosi on sen verran uusi, että luulisi kaupunginvirastosta löytyvän rakenteen piirustukset, jotta ei jäisi arvelujen varaan.
Suosittelisin ottamaan yhteyttä rakennesuunnittelijaan, joka on perehtynyt korjausrakentamiseen, tällainen löytyy esimerkiksi Vahanen-Yhtiöistä pääkaupunkiseudulta. On mahdollista purkaa myös laattarakenteita, mikäli tällainen on kyseessä, mutta se vaatii maaperän selvittämisen pohjatutkimuksella.
Mikäli kuitenkin eristäisit sisäpuolisesti laatalle, tulee lämmöneristeen alle jättää tuuletusrako. Tietoja löytyy osoitteesta
http://www.isola.fi
Eristyskyvyssä ei ratkaiseviaeroja ole Finnfoamin, Styroxin, Fuktisolin ja kivivillan välillä. Uretaanilevyllä on jonkinverran parempi eristyskyky, jolloin eristyspaksuuksia voi pienentää.
Fuktisol levyt ovat vesihöyryä erinomaisesti läpäisevinä tarkoitettu käytettäväksi laatan alla ja uloimmassa kerroksessa, niin lattia, kuin kellarinseinärakenteissakin.
Uretaani ja Finnfoam suulakepuristetut levyt ovat erittäin höyrytiiviitä, joka pitää ottaasuunnittelussa huomioon.
Mikäli teet ulkopuolen työt uusiksi Fuktisol levyt tulevat edullisiksi, koska pystysalaojitusmassojen vaihtoasäästyy melkoisesti.
Fuktisol levyt ulkopuolella pystyvät kuivaamaan lattiaa n. 1 metrin sisäänpäin, muu lattia on sitten kuivattava esim. System Platon menetelmällä, mikäli laattaaei pureta.