Pekka Huhta kirjoitti:Oto Hascak kirjoitti:
Väittely kohdistui nimenomaan noihin tuulettuviin portaisiin/tasoihin ja niiden käsittelyyn erinäisellä seoksella. Materiaalit oli selvillä ja yhtenä ainesosana terva. Sananvaihto kohdistui lähinnä seoksen lämpötilaan ja siitä sitten muuten vaan öljyjen lämmittämiseen. Sain kuin sain tahtoni lävitse ja seosta ei lämmitetty sivelyä varten. Nyt kun tuota sivelyä ja kuivumisvauhtia oon seurannut, niin en tahdo oikein ymmärtää, että miten se voisi lämmittämällä ja imeytyä yhtään nopeammin tai kuivua yhtään nopeammin. Olkoonkin, että seos on tässä tapauksessa melko ohutta lirua, mutta kuiteskin. Kompromissin hengessä ja ensi kesän tervausta ajatellen teemme pienimuotoisen koekentän yksistä rappusista... Ihan piruuttamme.
No mutta tässä vaiheessahan sä oot sen tervan jo lantannu tärpätillä ja öljyllä, niin että sen lämmittäminen onkin vähän turhaa. Mutta turhaa se on se tärpättikin.
----
Onhan tässä epämääräistä se että milloin puhutaan kyllästämisestä (kun tervan joukossa on ohuempaa ainetta joka kaikki liemenä tunkeutuu puuhun) ja milloin tervaamisesta, kun terva jää pintaan.
Joo. Se meidän pari päivää kestänyt väittely tervan lämmittämisestä/imeyttämisestä oli nimenomaan turha, kun kyseessä ei ollut edes terva...

Siis se oikea hautaterva, joka on koostumukseltaan ja ominaisuuksiltaan jotain ihan muuta kuin ne kaupan pienissä kanistereissa myytävät mustat kusilirut. Mä olin kyseisessä väittelyssä liikkeellä tosiaankin
tervaamisen näkökulmassa eli vähän niin kuin kattopaanujen käsittelyn tapaan. Olkoonkin, että käytössä olevia rappuja ei voi tervata oikeaila tervalla käyttömukavuuden nimissä.

Toinen osapuoli taas vernissan ja tervan kuumentamisen kannalla puuveneiden tapaa, he kun olivat käyttäneet Sihistintä tietolähteenään!
Se väittely oli turha, mutta paljon tuli opittua uutta asiaa ja huvitettua itseään lämminhenkisellä piruilulla suuntaan jos toiseen.

Me ei siis itse päätetty sitä käytettävää seosta. Se oli vanha resepti, jota on käytetty samaan paikkaa jo kymmenisen vuotta eli meidän piti homma vaan suorittaa omin nokkinemme ja homma meni sitten vänkäämiseksi sen lämmittämisen suhteen...

Seokseen tuli yksi osa puutervaa (kaupassa myytävää kuraa), yksi osa glykolia ja yksi osa havupuutärpättiä. Tervan ollessa ohutta kusilurua ja muiden aineiden ollessa ohutta sekä haihtuvaa, niin imeytyminen ja kuivuminen oli oikeasti sitä luokkaa, että jos lämmittäminen sitä olisi mukamas tässä tapauksessa nopeuttanut, niin pensseli oli kuivunut kiinni rappusiin!

Ei mennyt montaakaan minuuttia, kun pinta oli kuiva ja ehkä tunnissa tervan tahmaantuminen oli loppunut. Mutta siitä oli siis oikea terva ja tervaaminen kaukana.
Pekka Huhta kirjoitti:ja sitten se ikkunanpokien voitelu 60-asteisella pellavaöljyllä on mun nähdäkseni aika uusi juttu ja todennäköisesti lähtöisin ruåttinmaalta. Ikinä en ole semmoista vanhassa kirjallisuudessa tavannut vaan ennemmin on puhuttu vanhan aidastuneen ikkunanpokan kovettamiselta öljyllä, vernissalla ja sinkillä. Vähän eppäilen että se lämmin öljy on peräisin eräästä rantaruåttalaisesta tarvikekaupasta ja ikkunaoppilaitoksesta, mutta mikäs siinä, se toimii.
Kyllä ja ei. Tai siis tuo lämmityshän on uusinta uutta nyt ollut hetken aikaa ja eiköhän sekin taas muutaman vuoden päästä korvata jollakin muulla uudella kotkotuksella. Ruottista homma on nyt tänne lanseerattu, mutta... Nyt en mene vannomaan ja aion asian myös tarkastaa, mutta muistaakseni jossakin suomalaisessa vanhassa rakennuskirjassa oli juttua öljyn lämmittäisestä..?

Ovet ja ikkunat olisi käsitelty lämmitetyllä vernissalla tai pellavaöljyllä, en muista että kummalla. Selvittelen vielä asiaa eli en muista varmaksi.
Pekka Huhta kirjoitti:Kyllästämätön, vähän laho puu imee siitä maalin reiästä vettä itteensä kuin sieni ja turpoaa. Maalin kyky venyä siinä turpoavan puun päällä joko riittää taikka sitten ei, ja joka tapauksessa kastuvan puun ote maalista pettää kun puu hissukseen lahoaa ja maali päästää siitä irti.
Kyllästetyssä puussa se pintakäisttely on paljon syvemmällä. Kun kyllästetyn päälle vedettyyn maaliin tulee kolhu niin se ei välttämättä haittaa mitään. Alla on puu jonka (vähintään) pintasolukko on täytetty öljyllä. Ja kun sen öljyn päälle on vetänyt pellavaöljymaalin, niin maalikin on hartsautunut siihen samaan kuivuneeseen öljyyn kiinni. Niin että oikeastaan se "maalikalvo" ylettyy todella syvälle puuhun.
Mutta sitten taas... Jos puun kyllästämisellä saadaan niin oleellisia hyötyjä, että puu muuttuu saivarrellen sanottuna supertavaraksi, joka ei lahoa, niin eikö silloin kannattaisi uhrata aikaa ja rahaa kokonaisten ulkovuorauksien kyllästämisiin tai öljyämisiin? Aika houkuttelevaa, että omistaisi lahoamattoman ulkovuorauksen, joka ei ole mineriittiä tai vinyyliä...

Saivarteluahan tuo on, koska kyseessä on pystysuuntainen pinta, joka ei kerää vettä osakseen samaan tapaan kuin vaakasuuntainen pinta. Mutta samaan vauhtiin voi sitten ihmetellä, että miksi pystysuuntainen ikkunapinta pitäisi imeytyttää öljyllä, jos ulkovuoraukseen ei samaa käsittelyä suositella? Olkoonkin, että ikkunat ovat suhteessa aika kalliita ja lisäksi sen verran pieniä, että ne on helpohkosti kyllästettävissä, mutta olisiko sitten suhteessa liiallinen vaiva tehdä siitä ulkovuorauksesta säätä kestävä, kun se maalipinta kuitenkin jossain vaiheessa antaa säiden armoilla periksi ja huoltomaalaukset jää tekemättä. Ikkunoissa kun on kuitenkin vähän sama juttu kuin ulkovuorauksissakin, että oikein huollettuna ovat periaatteessa ikuisia, olipa siellä käytetty kyllästystä tai ei.
Pekka Huhta kirjoitti:Sä kato elät täydellisessä maailmassa jossa on söpöjä turkulaisia tsikolookeja ja maalitkin on iäti vedenpitäviä, mutta mun maailmassa kaikki on pilalla, pielessä ja pessimististä.
Mähän elän siis rannalla!!! Vastarannalla ja olen kiiski.

Mä harrastan tätä vänkäämistä internetin ulkopuolella eli olen niitä ns. rasittavia m*lkkuja.

Ei vaan, mutta tapana on ihan oikeasti kelata asioita läpi ja selvittää juttuja. Monesti se sitten tarkoittaa, että joutuu kyseenalaistamaan ehkä jo etukäteen tai sitten kun tietoa on sattunut useammasta suunnasta matkaan. Sitä kutsutaan vissiin oppimiseksi.

Ja mitä tulee vedenpitäviin maaleihin ja ulkovuorauksiin, niin koristeitahan nuo ovat, ei puu tarvitse suojaa pinnalleen, noin niin kuin periaatteessa. Olkoonkin, että puu pysyy aikasta neitseellisenä uhrikerroksen alla.