Pintaa on maalattu varmaan pariin otteeseen, mutta ei ole maali oikein pysynyt. Paikoitellen pinta murenee, ja siitä irtoaa valkeaa jauhetta (kalkkia?). Tekisi mieli laittaa laatat, mutta mikähän olisi järkevä pohjustus? Sanomattakin selvää lienee, että koko lattian aukipiikkaus olisi se paras, mutta se ei varsinaisesti ole suunnitelmissa.
Olemassaolevaa isoa kaksoiskattilaa en aio lattiatyön aikana poistaa paikaltaan. Sen alle 80-luvulla valettu korotus näyttää hyväkuntoiselta. Voisivatkohan nuo näkyvät ongelmat olla perua aikaisemmilta vuosikymmeniltä, jolloin lämmönlähteenä lienee ollut koksi? Vai pukkaako maasta jatkuvasti kosteutta, joka murentaa pintaa?
Toinen kysymys koskee pannuhuoneen seiniä. Alaosissa on samaa vikaa kuin lattiassa: rappaus karisee alimman viiden sentin alueelta, joka on maalattu lattiamaalilla. Yleisestiottaen muuten reinärappaus on ok, mutta täynnä reikiä kun sähköjohtojen paikkoja on muuteltu aikojen saatossa. Kyprokki olisi siisti, mutta työlään puoleinen putkien ja johtojen takia. Mutta mahtaako rappaus kestää alaosastaan sen paremmin kuin tähänkään asti?
Kuva:




